Levännyt Tappara saa kärkiotteluun vieraakseen Helsingin IFK:n

LIIGA / Ennakko
Patrik Laine oli ratkaisijan roolissa joukkueiden kohdatessa viimeksi.
Sarjataulukon sijoilla kaksi ja kolme majailevat Tappara ja Helsingin IFK kohtaavat kolmatta kertaa kuluvalla kaudella tiistai-iltana Hakametsässä.

Ottelu on IFK:lle takaisinmaksun paikka, sillä kaksi aiempaa, varsin värikästä kohtaamista, päättyivät tamperelaisten voitonjuhliin. Voitolla IFK:lla olisi mahdollisuus siirtyä koko sarjan kärkipaikalle, sillä kärjessä viilettävä Kärpät on vain pisteen edellä helsinkiläisiä.

Myös Tapparalle täysi pistepotti olisi tärkeä, sillä voitolla Tapparan ja IFK:n välinen piste-ero kutistuisi vain neljään pisteeseen ja sarjan kärkipaikkakin säilyisi aivan käden ulottuvilla.

Edelliset ottelut

Tapparalle suotiin liigajoukkueista pisin joulutauko, sillä joukkue pelasi edellisen kerran lähes kaksi viikkoa sitten eli keskiviikkona 16.12. Tuolloin kyseessä oli paikallisottelu Ilvestä vastaan, jonka Jussi Tapolan suojatit voittivat dramaattisesti vain viisi sekuntia ennen päätössummeria syntyneen voittomaalin turvin.

IFK sen sijaan sulatteli joulukinkkuja jo tapaninpäivänä, kun joukkue matkasi Vaasaan Sportin vieraaksi. Tasainen ottelu päättyi lopulta vierailijoiden yhden maalin voittoon, josta päävalmentaja Antti Törmäsen on pitkälti kiittäminen joukkueensa mallikasta puolustuspeliä.

Ratkaisukohdat

Ajoittain kovastakin otteluruuhkasta syksyllä kärsineelle Tapparalle pitkä pelitauko tuli varmasti tarpeeseen, mutta pelituntuman puute tullee näkymään varsinkin avauserässä illan ottelussa. IFK varmasti tiedostaa iskun paikkansa ja tulee todennäköisesti kovalla intensiteetillä ottelun alkuun.

Se, miten nopeasti Tappara saa taas juonesta kiinni tauon jäljiltä, tulee olemaan ratkaisevassa asemassa ottelun lopputuloksen suhteen. Mikäli koko avauserä menee tamperelaisten osalta ihmetellessä, voi IFK:lle jo lähes varmasti povata täyttä pistepottia.

Muuta

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat aiheuttavat muutoksia molempien joukkueiden kokoonpanoihin, kun IFK:lta maajoukkueen mukana on Roope Hintz ja Tapparalta joukkueiden edellisen kohtaamisen ratkaissut Patrik Laine. Lisäksi molempien joukkueiden rivit ovat harventuneet loukkaantumisten takia.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Pörssikärki Kuusela on EHT-reissun jälkeen taas Tapparan vahvuudessa. Laulaako Kuuselan tykki yhtä iloisesti tauon jälkeenkin?

Teemu Ramstedt #46 |

Keskushyökkääjä

Pistepörssin voitosta yhdessä Kristian Kuuselan kanssa taisteleva Ramstedt oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa yksi kentän näkyvimmistä pelaajista. Koituvatko Ramstedtin oivallukset Tapparan kohtaloksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle