Katkaiseeko HIFK kauden ensimmäisen tappioputkensa?

LIIGA / Ennakko
Siim Liivik palaa Nordenskiöldinkadulle HIFK:n paidassa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Kuntopuntarin kärkipäähän kivunnut KooKoo on ottanut jo kolme voittoa putkeen ja tavoittelee neljättä HIFK:n kustannuksella. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin; HIFK oli tuolloin parempi lukemin 1-3. Helsinkiläisryhmä on hävinnyt kaksi viimeisintä ottelua ja on kauden ensimmäisessä tappioputkessa.

Edelliset ottelut

Kotijoukkue HIFK pelasi maaottelutauon jälkeen ensimmäistä kertaa eilen Porissa Ässiä vastaan. Punanutut johtivat ottelua jo 1-2, mutta Ässät kampesi kolmannen erän osumilla lopulta 3-2 -voiton. Samalla paluumuuttaja Siim Liivik teki paluun HIFK-paitaan ja keräsi yhden syöttöpisteen.

Sarjanousija KooKoo on intounut hyvälle pelipäälle viime aikoina. Joukkue on voittanut kolme viimeisintä ottelua ja kerännyt niistä täyden pistepotin. Keskiviikon ottelussa JYP kaatui kotona puhtaasti 3-0 -lukemin. KooKoo-maalivahti Juha Järvenpäälle nollapeli oli kauden ensimmäinen.

Ratkaisukohdat

Eilinen Ässät-ottelu oli HIFK-ryhmän ensimmäinen maaottelutauon jälkeen. Joukkue pelasi hienot kaksi erää, mutta viimeisessä erässä joukkueen ote herpaantui ja Ässät pyyhälsi ohitse. Otteluiden epätasaisuus onkin se seikka, mikä on joukkueen hyvistä otteista huolimatta leimannut otteluita.

Puolustuksessa Tommi Taimi pelasi ensimmäisen ottelun sitten lokakuun alun loukkaantumisen. Pelaamattomuus näkyi vähän, eikä Taimin pakkipari Lauri Taipaluksellakaan ollut paras päivä. Erityisesti maalineduspelaamisessa kaksikolla oli vaikeuksia.

JYPiä vastaan KooKoon ykköspakkiparin Ryan O´Connor iski kaksi maalia ja Juha-Pekka Haataja kolmannen osuman tyhjään maaliin aivan ottelun lopussa. Molemmat O´Connorin maalit syntyivät ylivoimalla Jarkko Malisen syötöistä. Kouvolalaisten valmentaja Petri Mattila kertoikin ottelun jälkeen, että alkuviikon harjoittelussa oli painotettu juuri ylivoimaa.

Keskiviikkona kauden ensimmäisen nollapelin pitänyt KooKoo-vahti Juha Järvenpää on päässyt niin ikään hyvään pelivireeseen. Ennen maaottelutaukoa Järvenpää torjui Ilvestä vastaan hyvän ottelun ja vire sai jatkoa tauon jälkeenkin.

KooKoo pääsee iskemään hyvästä asemasta HIFK-nippua vastaan. Punanutuilla saattaa painaa jaloissa ja mielissä eilinen Ässät-tappio. Joukkueella oli hyvä taisteluilme kaksi ensimmäistä erää, nyt se täytyisi pitää koko ottelun ajan hyvävireistä KooKoo:ta vastaan.

Tilastopoiminta

HIFK on ottanut Liigan viidenneksi eniten rangaistuksia kotiotteluissa. Punanuttujen on siis syytä pysyä pois jäähyaitiosta, mikäli KooKoo jatkaa tehokasta ylivoimapeliään.

HIFK:n paitaan palannut Siim Liivik oli kaudella 2011-12 kolmen ottelun lainapestillä KooKoo:ssa.

Seuraa Heitä

Tommi Taimi #33 |

Puolustaja

Palasi Ässiä vastaan kokoonpanoon hieman yli kuukauden huilaamisen jälkeen. Pelaamattomuus näkyi Taimen pelaamisessa, pääseekö jo vähitellen takaisin pelirytmiin?

Ryan O'Connor #24 |

Puolustaja

KooKoo-puolustaja on ollut hyvällä pelipäällä ja maalinteko on sujunut. Onnistuuko taas ylivoimalla?

» Lähetä palautetta toimitukselle