Kaksi tiivistä joukkuetta vastakkain Tampereella

LIIGA / Ennakko
Tilkitseekö Toivonen maalinsa hallitsevan mestarin kustannuksella?
Torstai-illan koitoksessa Tampereen Hakametsässä kohtaavat kaksi luisteluvoimaista joukkuetta. Kauden aiempi kohtaaminen päättyi Oulussa isäntien 2-0-voittoon.

Ilves aloitti kautensa todella räväkästi, mutta taantui myöhemmin murheelliseen tappiokierteeseen. Muutaman viime ottelun aikana tupsukorvat ovat kuitenkin onnistuneet katkaisemaan syöksynsä. 

Kaksi edellistä ottelua ovat olleet Ilvekseltä todella vähämaalisia, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Voitot KooKoosta ja Ässistä numeroin 2-1 ja 1-0 kertovat siitä, että maalinteko on tuottanut tamperelaisille tuskaa. Toisaalta maalivahtipeli Hannu Toivosen johdolla on ollut sarjan timanttisinta kärkeä.

Ilves on kärsinyt viime aikoina isosta loukkaantumissumasta, kun profiilipelaajista Jyri NiemiAleksi Mustonen sekä Antti Tyrväinen ovat olleet sivussa. Sen sijaan alkukaudella loukkaantunut keskushyökkääjä Tapio Laakso on tullut takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Laakson mukaantulo onkin tuonut Ilveksen tekemiseen paljon tasapainoa.

Myös Kärpillä on loukkaantumishuolia, sillä hyökkääjistä ainakin Esa Pirnes, Julius Junttila ja Juuso Ikonen ovat kärsineet vammoista. Myös puolustaja Arto Laatikaisella on ollut jonkinasteista vaivaa.

Peräpää ei vuoda

Ilveksen Toivonen on päästänyt kahteen viime otteluun vain yhden maalin. Mies on muutenkin ollut rauhallisuudellaan joukkueensa tärkein kivijalka. Ilves tarvitsee Toivosen hyviä otteita voittaakseen. 

Kärpät sen sijaan on pallotellut maalivahtivastuuta Iiro Tarkin ja Sami Aittokallion välillä koko alkukauden. Molemmat ovat pitäneet tasonsa, eikä kumpikaan liene huono valinta oululaismaaliin Ilvestä vastaan. Aittokallio tuli täksi kaudeksi Pohjois-Amerikasta Liigaan ja Ouluun, pelattuaan ennen sitä Ilveksessä. Palaako Aittokallio näpäyttämään kasvattajaseuraansa?

Molempien joukkueiden alivoimapelaaminen on lisäksi Liigan huipputasoa. Kärppien alivoima on sarjan parasta. Oululaisnippu ei ole joutunut kahden miehen alivoimalle kertaakaan tällä kaudella. llves puolestaan majailee tilastojen sijalla 4.

Ilveksen nelikon suoritusvarmuudesta kielii jotain se, että joukkue on joutunut yhdessä Pelicansin kanssa pelaamaan saman määrän (113 minuuttia ja 56 sekuntia) alivoimaa. Lukema on Liigan suurin.

Kaksi viekasta valmentajaa vastakkain 

Molemmilla joukkueilla on kansallisella tasolla tunnetut pelitavat. Kärpät on niittänyt kaksi peräkkäistä mestaruutta Lauri Marjamäen opeilla, ja kuluva kausi onkin "Laten" viimeinen oululaisten peräsimessä. Vaikka Kärpillä on yksittäisissä otteluissa ollut alkukauden aikana vaikeuksia, sillä tuskin on kauaskantoisia seurauksia menestyksen osalta. Kärpät on edelleen suuri mestarisuosikki.

Ilveksen Tuomas Tuokkola on jälleen kerran loihtinut joukkueestaan syyskaudella kaiken mahdollisen irti, ja vastoin suuren yleisön odotuksia Ilves roikkuu mukana taistelussa suorasta pudotuspelipaikasta. Tuokkolalla on niin ikään sopimuksensa viimeinen vuosi menossa, joten tuloksenteon aika on käsillä. 

On mielenkiintoista nähdä kumman nuoren taktiikkavelhon pelifilosofia saa torstaina yliotteen toisesta. Lienee selvää, ettei pelivälinettä haluta antaa vastustajalle tuumaakaan liian aikaisin. Maalijuhlaa tuskin nähdään tälläkään kertaa.

Seuraa Heitä

Tommi Välimaa #72 |

Laitahyökkääjä

Parjatun Ilves-nelosketjun toinen laituri on pelannut viime otteluissa kauden parasta peliään. Jatkuuko vahva tekeminen myös torstaina?

Markus Nutivaara #77 |

Puolustaja

Nuori puolustaja on saanut tasaisesti vastuuta pelaavassa kokoonpanossa. Tulosta on tullut, mutta myös virheitä on sattunut. Kääntyykö nopeatempoisessa ottelussa uhaksi vai mahdollisuudeksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle