HIFK palaa kotikaukaloon, edessä paikalliskamppailu ja yksi debyytti

LIIGA / Ennakko
Yleisö mylvii pitkästä aikaa Helsingissä Stadin kingejä torstaina
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
Helsinki International Horse Show:n jätettyä Helsingin jäähallin, on HIFK:llä edessä ensimmäinen kotiottelu sitten lokakuun puolivälin. Pikalliskamppailussa Espoo Bluesia vastaan punapaidassa debytoi viisi kuukautta sairastuvalla jäälle pääsyä odotellut Roope Hintz. Joukkueet ottivat alkukaudesta yhteen Espoosta jolloin HIFK latasi taululle rumat lukemat 1-6.

HIFK:n taakse jäänyt vieraskiertue oli vuoristorataa; viidestä ottelusta saldona on kahdeksan pistettä. Edellisessä ottelussa KalPaa vastaan kuopiolaiset hallitsivat ottelua lähes koko 60-minuuttisen. Mikäli edellisiltainen kova kamppailu Jyväskylässä oli verottanut helsinkiläisten pelikuntoa, ei samaa voi sanoa torstain ottelusta. Punanutuilla on takanaan iltaan lähdettäessä viiden päivän huili. Espoo Blues pelasi keskiviikkona liigaykköstä Tapparaa vastaan ja hävisi vähämaalisen ottelun 0–1. Tamperelaiset hallitsivat ottelua lähes koko ajan.

HIFK:n tämän kauden tavaramerkkinä on ollut kovaa maalille rynnivä hyökkäyspelaaminen. Bluesin puolustusvitja on esittänyt kelpo suorituksia, mutta pystyykö se pitelemään aisoissa Corey Elkinsin, Juuso Puustisen ja Arttu Luttisen kaltaisia maalintekijöitä. Christian Engstrand Blues-maalilla on hieman jäänyt Kaapo Kähkösen varjoon, mutta keskiviikon peli oli hänen osaltaan hyvä. Mies pelasti joukkueensa monta kertaa puolustuspään virheistä avautuneilta maalipaikoilta.

Torstain kotijoukkueen suurin ongelma on ollut erikoistilannepelaaminen. Hyvältä näyttävä alku lässähtää turhan usein näpräämiseksi sekä siniviivan ylittäviin purkukiekkoihin vastustajan saadessa kuvion päästä kiinni. Aika näyttää mitä kokoonpanoon ensimmäistä kertaa luisteleva Hintz tuo muassaan. Ottaako hän jo pitempään sivussa olleen Joonas Raskin paikan?

Entäpä HIFK:n puolustus? Isokokoisia miehiä löytyy Matt Generousista Joonas Järviseen kahden lähes samaa luokkaa olevan maalivahdin rinnalle. Ville Husso ja Kevin Lankinen ovat vuorotelleet tolppien välissä. Tehopuolustajista sairastuvalla olivat edellisessä ottelussa ainoastaan pitkäaikaispotilas Tommi Taimi ja Miihkali Teppo.

Maalinteko on torstain vieraille ollutkin viime aikoina se Akilleen kantapää. HIFK on liigassa viidentenä ja Blues-hyökkääjien tulisi nostaa hurjasti tasoaan jotta kotijoukkue selätetään. Kim Hirchovitsin johtama ketju osaa, mutta se ja muutama muu pelaaja kuten Roope Talaja ja toistaiseksi sivussa oleva Siim Liivik eivät riitä häntäpäästä kärkeen nousemiseen.

Torstai-illassa nähdään onko Bluesin puolustuksesta haastamaan HIFK:n hyökkäysosasto ja löytääkö espoolaismiehistö tarvittavaa virtaa hyökkäyspään ratkaisuihin.

Seuraa Heitä

Roope Hintz #24 | Dallas

Keskushyökkääjä

Roope Hintz pelaa ensimmäisen ottelunsa HIFK-paidassa.

Kim Hirschovits #44 |

Keskushyökkääjä

Hyökkääjä on yksi Bluesin johtohahmoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle