Tappara metsästää murskavoittoa myös kotiyleisön edessä

LIIGA / Ennakko
Tappara lähtee otteluun ennakkosuosikkina.
Kuva © Jarno Hietanen
Sarjakärki saa Hakametsässä vastaansa toiseksi viimeisenä majailevan Bluesin. Hurjavireisen kotijoukkueen voittaminen vaatii Bluesilta onnistumisia joka osa-alueella.

Blues joutuu kovan haasteen eteen, kun se kohtaa Hakametsässä kovavireisen Tapparan. Liigan hännille juuttunut espoolaisryhmä lähtee otteluun altavastaajana. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Blues kuitenkin voitti Tapparan voittomaalikilpailun jälkeen.

Edelliset ottelut

Tappara on hakenut kaksi vakuuttavaa vierasvoittoa maalierolla 14-2. Molemmissa voitoissa onnistumiset ovat jakaantuneet tasaisesti. Tappara ei ole enää niin selvästi Jani Lajusen johtaman ykkösketjun varassa.

Blues voitti edellisessä pelissään toisen tamperelaisseura Ilveksen. Kyseinen voitto oli espoolaisten ensimmäinen kolmen pisteen voitto lokakuun aikana. Bluesin tehot ovat vahvasti ykkösketjun Kim Hirschovitsin ja Ville Korhosen varassa.

Ratkaisukohdat

Avaintekijät ovat henkisellä puolella. Kotijoukkueella on alla kaksi murskavoittoa, ja vastaan asettuu runkosarjan toiseksi viimeinen joukkue. Vastustajan aliarvioinnin riski on vähintään keskisuuri. Tähän asetelmaan Bluesin pitää iskeä. Rohkea karvaus ja aktiivinen peliote ovat vierasjoukkueen aseet.

Tapparan taas pitää kaivaa esiin sama asenne, millä se on murskannut vieraskaukaloissa TPS:n ja SaiPan. Kotiyleisön edessä ei ole varaa löysäilyyn.

Tilastopoiminta

Tappara on päästänyt Liigassa kolmanneksi vähiten maaleja. Blues taas on tehnyt maaleja kolmanneksi vähiten. Blues on itse asiassa vain kerran tällä kaudella tehnyt enemmän kuin kolme maalia yhdessä ottelussa.

Tappara taas on iskenyt Liiga-joukkueista eniten maaleja. Bluesin on siis joko onnistuttava puolustuspelissä täydellisesti tai onnistuttava viimeistelyssä aiempaa tehokkaammin.

 

Seuraa Heitä

Jukka Peltola #81 |

Laitahyökkääjä

Tappara-kapteeni on armottoman taistelun lisäksi löytänyt myös tehonsa. Nopea ja mainettaan taitavampi laituri on noussut pistepörssissä sijalle yhdeksän.

Roope Talaja #20 | Ässät

Laitahyökkääjä

Blues tarvitsee Talajan energiaa ja taistelutahtoa voittoon. Myös vahvan maalineduspelaajan osumat kelpaavat.

» Lähetä palautetta toimitukselle