Sukellusvene tähtää tiikerinsilmiin

LIIGA / Ennakko
Matias Haaranen sai kutsun alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen.
Kuva © C More
Häntäpään sijoituksia miehittävät HPK ja KooKoo kohtaavat keskiviikkona Hämeenlinnassa.

HPK lähtee otteluun neljän välipäivän jälkeen. Lauantaina joukkue haki taisteluvoiton voittolaukauksilla Lappeenrannasta. HPK oli ottelussa enimmäkseen ottavana osapuolena, mutta tiivis kaksi pistettä olivat tyylipisteitä tärkeämpiä. Sitä ennen HPK kärsi tappiot JYPille ja Pelicansille.

Pelicansia ja JYPiä vastaan HPK sortui ratkaiseviin yksilövirheisiin. SaiPa-ottelussa jopa pakkipari Martti Järventie - Petteri Nikkilä selvisi tasakentällisin ilman takaiskua.

KooKoon "tiikerinsilmät" ovat valmentaja Petri Mattilan mukaan hieman hiipuneet tiiviin otteluohjelman myötä. Kohtalainen peli ei riittänyt HIFK:ta vastaan, mutta Ilvekseltä kouvolalaiset onnistuivat nipistämään pisteen.

− Missään nimessä joukkuetta ei voi hirveästi parjata. Ei tämä paska peli ollut, mutta haluamme kohti erinomaisuutta, kiteytti suorasanainen Mattila viikko sitten pelatun HIFK-ottelun jälkeen seuran omassa otteluraportissa.

Ratkaisukohdat

HPK:ta vastaan lisäpontta antaa alkukaudesta plakkarissa oleva voitto hämeenlinnalaisista. 16.9. pelattu ottelu päättyi tuolloin KooKoolle 3-2, ja oli samalla joukkueen avausvoitto tuoreimmalla liigavisiitillä.

KooKoo pärjäsi ensisijaisesti fiksumman pelitapansa ansiosta. Siinä missä HPK pyrki kaavamaisesti ja yllätyksettömästi mahdollisimman nopeasti pystyyn, löytyi KooKoolta malttia poimia irtorusinat HPK:n veltoista päätyyn heitetyistä kiekoista. Lisäksi KooKoo onnistui kontrolloimaan hyökkäyksiinlähtöjään vieraiden puolustussumpun mukaan varsin mallikkaasti. Ennen kolmannen erän kiriä ja KooKoon vetäytymistä HPK:lla oli pahoja vaikeuksia saada kiekkoa muualle kuin hyökkäysalueen kulmiin ja vastustajalleen.

Kun tämän päälle Kristian Järvinen HPK-maalilla ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, oli HPK loppukiristään huolimatta selkeästi kouvolalaisia pelillisesti jäljessä. Keskiviikkona kotona pelaava HPK tarvitsee nyt huomattavasti enemmän kiekkoa kontrolloidusti hyökkäysalueelle. Muussa tapauksessa HPK:lla on vaarana sukeltaa entistä syvemmin Liigan hännille.

Nuorten maajoukkuemiehet esillä

HPK:n joukkue sai alkuviikosta odotettuja uutisia nuorten maajoukkuerintamalta, kun sen puolustajat Matias Haaranen ja Joni Tuulola saivat kutsun nuorten maajoukkueeseen marraskuun alkupuolella pelattavaan harjoitusturnaukseen. Turnaus pelataan Hämeenlinnassa ja Tampereella 6.-8.11. Turnauksen muut joukkueet ovat Ruotsi, Tšekki ja Venäjä.

Käyttäjän awennstrom kuva

Arvio ottelusta: Antti Wennström

Viime kohtaamisen perusteella HPK saa tehdä täyden päivätyön päihittääkseen kouvolalaiset. Reilu kuukausi sitten HPK näytti pelikirjansa suhteen noviisilta liigatulokkaita vastaan, eikä pelissä ole sen jälkeen tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia. HPK:n toiveet lepäävät karvauksen onnistumisessa ja siitä aiheutuneissa KooKoo-pakkien virheissä.

Seuraa Heitä

Heikki Liedes #90 | Tappara

Keskushyökkääjä

Rikkoi viime ottelussa Liigan maaliennätyksensä ja lähestyy hiljalleen kaksinumeroista lukua. Uhosi ennen kautta tekevänsä 15 maalia, ja on nyt lunastamassa lupauksensa. Eräs Kerhon positiivisimpia pelaajia tällä kaudella.

Juha-Pekka Haataja #72 |

Laitahyökkääjä

Ruotsista saapunut Liigan entinen maalikuningas on saanut mukavasti vastuuta Kouvolassa. Pistetili on tähän mennessä karttunut kolmella merkinnällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle