Ilves katkaisemaan tappioputkeaan jumboa vastaan

LIIGA / Ennakko
Blues ja Ilves tarvitsevat suunnanmuutosta.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Viisi edellistä otteluaan hävinnyt Tampereen Ilves matkustaa perjantaina Espoo Bluesin vieraaksi. Kotijoukkueenkin kausi on alkanut mollivoittoisesti ja se pitää perää, kun sarjasta on pelattu noin neljännes.

Ilves oli pitkään yksi hankalimmista vastustajista Bluesille, mutta viime kausi muutti kurssia hiukan. Espoolaiset voittivat kauden neljästä pelistä kolme, mukaan lukien molemmat kotiottelunsa.

Pitkään ilman kolmea pistettä

Bluesin viimeisin ottelu kääntyi tappioksi Pelicansia vastaan. Kahden erän aikana espoolaisilla ei ollut lahtelaisia vastaan suurta hätää, mutta ote kirposi, vaikka joukkue sai pelata kaksi pitkää ylivoimaa. Blues on pelannut seitsemän ottelua ilman täyttä pistepottia. Ainoa voitto irtosi KooKoosta voittomaalikilpailun jälkeen.

Ilveksenkin viime ottelut ovat olleet tuskaisia. Peräkkäisiä tappioita on jo viisi, joista kahdessa mukaan on tarttunut piste. Viimeisin otteluista oli tiistaina Turussa.

Ilveksen puolustuspeli on muuttunut kauden edetessä heikompaan suuntaan. Hannu Toivonen on jäänyt maalillaan liian yksin. Toivonen on liigamaalivahdeista ainoa, joka on pelannut kauden kaikissa otteluissa, joskin hänet vaihdettiin pois viime lauantaina SaiPaa vastaan.

Bluesin joukkueelle maalinteko tuottaa suurta tuskaa. Vain KalPa on tuulettanut maalia harvemmin. Tämä näkyy erityisesti pelin tappamisen vaikeutena, kuten Pelicansia vastaan. Ville Korhonen on ainoa, joka on pystynyt pitämään hyvän maalitahdin. Hänen maalisaldonsa näyttää seitsemää.

Kolmannen erän tehottomuudesta huolimatta Bluesin ylivoimapeli nosti päätään Pelicansia vastaan, sillä molemmat osumat syntyivät lahtelaispelaajan istuessa rangaistusaitiossa. Blues ehti välillä edetä yli kuukauden ilman ylivoimamaalia. Maaleista vastasivat Korhonen sekä ensimmäistä liigaotteluaan pelannut Iikka Kangasniemi.

Ilves on pelannut hyvää alivoimaa, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan se puoli erikoistilanteista etenee. Tupsukorville on tosin tuomittu eniten kahden miehen vajaatilanteita runkosarjan alkuvaiheissa.

Seuraa Heitä

Iikka Kangasniemi #4 |

Laitahyökkääjä

Mainio liigadebyytti Pelicansia vastaan. Joukkue tarvitsi kentälle lisää taitoa, ja sitä pienikokoinen hyökkääjä todella tuo.

Markus Jokinen #16 |

Laitahyökkääjä

Yksi potentiaalisista nimistä Ilveksen miehistössä. Ei ole kuitenkaan saanut kaikkea itsestään irti.

» Lähetä palautetta toimitukselle