Kolmannen voiton metsästäjät kohtaavat - kumpi ampuu tarkemmin?

LIIGA / Ennakko
Metsolan jälkeisellä aikakaudella peluutetaan molempia maalivahteja. Olisiko perjantaina Norosen vuoro?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Sarjataulukon hännillä majaileva HPK matkaa perjantaiksi Tapparan vieraaksi Hakametsään. Bluesille keskiviikkona 0-3 hävinneen vierasjoukkueen tilastot eivät enteile hyvää, mutta toisaalta HPK on ollut tamperelaisille aina kova pala.

Myös Tappara pelasi keskiviikkona viimeksi. Joukkue koki voittomaalikilpailussa tappion Sportille Vaasassa, kun kotijoukkue tasoitti pelin ensin ottelun viime minuuteilla. Tappara kadotti johtoasemansa jo toisen kerran lähestulkoon ottelun viimeisellä minuutilla.

Tappara ja HPK ovat molemmat onnistuneet haalimaan vain kaksi kolmen pisteen voittoa. HPK:lle suoria tappioita on kertynyt kuitenkin viisi, Tapparalle vain yksi. 

Pelaako Tappara täydet 60 minuuttia 58 minuutin sijaan?

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola viritteli Tapparan kokoonpanot uusiksi edelliseen kotiotteluun Lahden Pelicansia vastaan. Muutokset toimivat kotona hyvin ja 15 eri pelaajaa ylsi tehopisteille. Vaasassa seuraavana päivänä onnistui kuitenkin vain enää Kristian Kuusela yhdessä Henrik Haapalan kanssa.

Viimeisten minuuttien johtoaseman menetykset ovat maksaneet Tapparalle jo viisi pistettä. Ottelun lopulla tapahtuvat nukahdukset syövät miestä enemmän kuin pelin alkupuolella tapahtuvat, sillä aikaa niiden korjaamiseen ei ole.

Pelicans-pelissä noussut joukkueen itsevarmuus saattoikin joutaa romukoppaan heti Sport-pelin päätteeksi. Tappara lähtee perjantain otteluun kuitenkin selvänä ennakkosuosikkina.

HPK:lle lisää huonoja uutisia

Kotijoukkueen rivit ovat kutakuinkin ehjät, kun taas vierasjoukkueen synkät uutiset saivat jatkoa puolustaja Santeri Saaren loukkaannuttua keskiviikon ottelussa Bluesia vastaan.

Myös hyökkääjä Eetu Tuulola saattaa olla sivussa pitkään. Tuulola loukkaantui A-nuorten ottelussa Tapparaa vastaan. 

Jo ennestään sivussa olijoiden lista on HPK:lla useamman pelaajan mittainen, eikä varsinkaan puolustus kestä enää yhdenkään pelaajan loukkaantumista.

Seuraa Heitä

Henrik Haapala #25 | Genève-Servette

Laitahyökkääjä

Tapparan luottoraatajan työtä on alettu palkita maalien merkeissä. Joukkueen keskeisen pistepörssin nelonen janoaa selvästi lisää onnistumisia.

Sakari Manninen #65 | AHL

Keskushyökkääjä

HPK:n kultakypärä ei keskiviikkona pisteille yltänyt, mutta ei yltänyt kukaan muukaan. Keskushyökkääjän vauhdista ja tahdosta kannattaisi muun joukkueen ottaa kuitenkin mallia.

» Lähetä palautetta toimitukselle