Venäjä lähtee välieriin haastamaan USA:n

MAAJOUKKUE / Ennakko
Jyrääkö USA totaalisesti Venäjän yli?
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Venäjä ja USA kohtaavat perjantaina MM-kisojen välierässä. Maiden välinen alkulohkon kamppailu päättyi USA:n eduksi peräti 9−2, joten on selvää, että yhdysvaltalaiset lähtevät kamppailuun selkeänä ennakkosuosikkina.

USA on ollut Malmössä käynnissä olevien MM-kisojen ylivoimaisesti paras joukkue. Maa kaatoi alkulohkosta tieltää niin Kanadan, Suomen kuin Venäjänkin. Jokainen ottelu oli USA:lta helpon näköinen, eikä joukkueella ollut suuria vaikeuksia otteluiden voitossa.

USA vei Kanadaa alkulohkossa jopa yllättävän selkeästi, joten kisojen mestarisuosikista ei ole pienintäkään epäilystä. Suomen päävalmentaja Pasi Mustonenkin on ehtinyt turnauksen aikana nostaa yhdysvaltalaiset lähes varmaksi mestariksi.

USA:n joukkue on tasaisen vahva, mutta muutamat yksilöt erottuvat joukosta. Hilary Knight ja Brianna Decker ovat hyökkääjiä, joita ei voi sivuuttaa USA:n joukkueesta puhuttaessa. Kaksikko aiheuttaa painajaisia vastustajien puolustajille, ja heitä on välillä lähes mahdottoman tuntuista pysäyttää.

Malmössä heille on antanut tulitukea tehokkaasti myös Jocelyne Lamoureux-Davidson, joka on iskenyt kahdessa pelaamassaan ottelussa neljä maalia. 

USA pöllytti alkulohkon kolmessa ottelussaan vastustajien maaliverkkoja yhteensä 17 kertaa. Yksi maalimässäilyn taustalla olevista faktoista on joukkueen äärimmäisen hyvä ylivoimapelaaminen. Suomea vastaan USA osui ylivoimalla vain kerran, mutta Kanadan ja Venäjän verkkoon yhdysvaltalaiset iskivät yhteensä kuusi ylivoimaosumaa.

"On mahtavaa päästä taistelemaan MM-mitaleista"

Venäjä ei alkulohkossa voitoilla juhlinut, mutta onnistui kuitenkin puolivälierissä kukistamaan Ruotsin 2−1. Niin puolivälierässä kuin alkulohkonkin otteluissa ovat kaksi venäläispelaajaa olleet ylitse muiden. Olga Sosinan ja Ija Gavrilovan muodostama tehoduo on tehnyt kaksi kolmasosaa Venäjän maaleista. 

Ija Gavrilova on Venäjän joukkueen tehokkaimpia hyökkääjiä.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com

Tasoerosta huolimatta Venäjä ei lähde nöyristelemään USA:ta vastaan perjantain välieräottelussa. Gavrilova kertoi Jatkoajalle niksit USA:n kaatamiseen.

− Kun pelaa USA:n kaltaista joukkuetta vastaan, on omassa pelisuunnitelmassa pysyminen ensiarvoisen tärkeää. Keskittymistä ei voi menettää hetkeksikään, sillä yhdysvaltalaiset ovat niin nopeita luistelemaan ja liikuttamaan kiekkoa. Totta kai pitää myös pelata erittäin kurinalaisesti.

Mitalin voittamisen Gavrilova näkee maalleen erittäin tärkeänä.

− On mahtavaa päästä taistelemaan MM-mitaleista. Mitali merkitsisi meille todella paljon, sillä olemme panostaneet näihin kisoihin paljon.

» Lähetä palautetta toimitukselle