KooKoo tarvitsee ratkaisumaalin − onko jatkoeriä luvassa?

MESTIS / Ennakko
Kääntävätkö kouvolalaiset ottelusarjan suunnan?
Kuva © Jukka Rasimus / Kuvakori.fi
KooKoo ja TUTO kohtaavat perjantaina välieräsarjassaan kolmatta kertaa. Turkulaiset ovat vieneet voiton jo kaksi kertaa täpärästi, joten jännitystä riittänee.

Edellisen ottelun ratkaisu

KooKoo ja TUTO pelaavat mitä tasaisinta ottelusarjaa. Kouvolalaiset menivät keskiviikkona 1-0-johtoon Jarno Lippojoen maalilla, mutta Aki Keinäsen tasoitettua pelin ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoerästä jo toista kertaa peräkkäin. Turkulaisten voittomaalin sinetöi Mikko Laine

Mustaoranssien maalivahti Frederic Cloutier torjui ottelussa huomattavasti virkaveljeään enemmän, sillä kanukille kertyi yhteensä 54 torjuntaa, joista 22 napsahtivat räpylään ensimmäisessä jatkoerässä. TUTOn Kaapo Kähkönen torjui pelatun 89 minuutin aikana 38 kertaa. 

Pääpointit kolmanteen otteluun

KooKoon on tehtävä sarjan kolmannessa kamppailussa enemmän maaleja. Kouvolalaiset laukoivat jo ensimmäisessä pelissä paljon TUTOn maalia kohti, mutta se ei onnistunut viimeistelemään tarpeeksi hyvin. 

TUTO on huomannut tässä iskun paikan, eikä ole jättänyt sitä käyttämättä. Suurin syy turkulaisten 2-0-johtoasemaan onkin paikkojen käyttäminen: ensimmäinen peli oli ratketa monta kertaa KooKoon hyväksi, mutta lopulta vierailijat tekivät ratkaisevan maalin.

Erikoista

Molemmat joukkueet ovat aloittaneet myös Twitter-sodankäynnin. Molemminpuolinen naljailu on hivellyt fanien nauruhermoja ja pysynyt varsin hyvän maun rajoissa. Tätä ovat pudotuspelit!

Ensin oli KooKoon vuoro naljailla Turkuun matkustamisesta.....  

...mutta TUTO pääsi kuitenkin kuittaamaan takaisin. 

Seuraa Heitä

Jarno Lippojoki #44 |

Puolustaja

Kokenut puolustaja on tehnyt sarjassa jo kaksi maalia. Kolottaako maalihammasta myös perjantaina?

Toni Jalo #10 |

Keskushyökkääjä

Jukureista Turkuun siirtynyt hyökkääjä on kerennyt paljon peliaikaa ja täräyttänyt yhden maalin. Näkyykö valmennuksen luotto myös pisteiden valossa?

» Lähetä palautetta toimitukselle