Kovavireiset kohti taukoa

LIIGA / Ennakko
Ennen taukoa Espoossa aloitetaan ottelu vielä kerran.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Oululaisten CHL-välierän takia aiemmasta ajankohdasta siirretty ottelu johdattaa Bluesin ja Kärpät maaottelutauolle. Kotijoukkue Blues onnistuisi voitollaan nousemaan kuuden parhaan joukkoon, tosin otteluita enemmän pelanneena.

Blues ja Kärpät ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi. Kärpät voitti molemmat Oulun kamppailut, toisen loppuhetkien maalilla ja toisen selvästi. Ero oli selvä myös Espoon ensimmäisessä kohtaamisessa. Toinen ottelu on kauden unohtumattomimpia, kun Blues iski viimeisen puolen minuutin aikana kaksi osumaa ja vei 2-1-voiton.

Blues on voittanut viisi ottelua putkeen. Viime viikolla joukkue haki vierasvoitot sarjataulukon kahdesta heikoimmasta tekemällä juuri ja juuri tarvittavan. HIFK:ta ja Ilvestä vastaan otteet olivat parempia.

Myös Kärpät etenee voittoputkessa, sillä se on kaatanut HPK:n, Ilveksen ja Sportin kolmessa edellisessä ottelussaan. Pitemmällä aikavälillä meno on vieläkin huimempaa, sillä 16 edellisestä pelistä oululaiset ovat voittaneet 14.

Kärppien ilonaiheena viime viikolla oli Patrick Davisin ketjun onnistuminen. Ketjun nuorista laitahyökkääjistä Saku Mäenalanen on noussut hyvin esiin ja tehnyt neljä maalia edellisessä kolmessa ottelussaan.

Bluesin joukkueesta viime aikojen suurin profiilinnostaja on ollut virolainen Robert Rooba. Peliaika ei huimaa, mutta onnistumisia nelosketjulle on tullut useassa ottelussa. Rooba on löytänyt oikean aggressiivisuuden tason ja paljon järkeä pelaamiseensa.

Bluesin joukkue kaventui yhdellä miehellä viime viikolla, kun Petr Zamorsky matkasi länsinaapuriin Örebro HK:n riveihin. Jere Seppälä palasi kokoonpanoon seitsemän ottelun huilin jälkeen. Kaikkiaan takalinjoilla ei ole erityisemmin reserviä, sillä ainoa kokoonpanon ulkopuolella oleva puolustaja on Victor Westermarck.

Myös Kärpät menetti viime viikon aikana tšekkipelaajan, tosin vain väliaikaisesti. Ivan Huml loukkaantui Ilvestä vastaan ja se hajotti ainakin toistaiseksi Esa Pirneksen johtaman ketjun, joka oli ollut hyvässä vireessä. Sportia vastaan joukkueen tehoista vastasivat muut pelaajat.

Seuraa Heitä

Ryan O'Connor #24 |

Puolustaja

Oli ennen Petr Zamorskyn lähtöä Bluesin seitsemän puolustajan ryhmässä pienimmällä vastuulla. Osaako kanadalaispuolustaja hyödyntää kasvavan vastuun?

Saku Mäenalanen #8 |

Laitahyökkääjä

Vaikean alkukauden jälkeen löytänyt viime vuoden nuorten MM-kisoista tuttua virettä. Yhteispeli keskushyökkääjä Patrick Davisin kanssa on toiminut.

» Lähetä palautetta toimitukselle