Hakametsässä herkulliset asetelmat perjantain tunteikkaan ottelun jäljiltä

LIIGA / Ennakko
Perjantaina lyötiin alkutahdit päivän koitokseen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vain vajaan vuorokauden lepotauon jälkeen Ilves ja Sport kohtaavat toisensa uudemman kerran tammikuun tasauskierroksen toisessa ottelussa Hakametsässä. Luvassa on mielenkiintoinen kamppailu, sillä perjantaina joukkueiden välillä nähtiin yksi kauden värikkäimmistä otteluista.

Tasaisesti perjantaina pelanneilta joukkueilta on lupa odottaa viihdyttävää ottelua Hakametsässäkin. Ilveksellä on kamppailussa revanssin paikka, sillä perjantaina kärsitty tappio oli joukkueen kauden ensimmäinen Sportia vastaan.

Viime viikkoina Ilveksen ongelmana on ollut käsittämätön loukkaantumissuma. Tällä viikolla tilanteeseen on kuitenkin saatu helpotusta, kun sekä Teemu Rautiainen että Tommi Välimaa ovat palanneet joukkueen vahvuuteen. Vojtech Polakin pelaaminen lauantaina on myös mahdollista.

Perjantain ottelu ei tehnyt kummastakaan ennakkosuosikkia

Perjantai-illan trilleri oli yksi kauden kuumimmista. Pelillisten seikkojen sijasta ottelua leimasivat jatkuvat yhteenotot maalinedustoilla ja pelin ulkopuoliset väännöt vaihtoaitioiden edustoilla.

Tulistunein pelaajista oli yhdysvaltalainen Matt Generous, joka ei sulattanut Ilves-pelaajien kovaa taklauspeliä ja vaihtoaitiosta kuuluneita huutoja. Lopulta tuomarien oli poistettava raivostunut pelaaja väkisin kaukalosta. Tilanne lähti Antti Tyrväisen Generousiin kohdistamasta kovasta päätytaklauksesta. Nähtäväksi jää, miten tilanne vaikuttaa tämän päivän otteluun.

Joukkueiden ykkösketjut esittivät perjantaina hyviä otteita Ilveksen Sami Sandellin ja Sportin Charles Bertrandin johdolla. Ilves osasi pelin alussa hyödyntää Sportin hyökkäyksiin lähdöissä tapahtuneita virheitä, mutta muuten peli oli suurimmilta osin hienoisesti Sportin hallinnassa.

Sport lähti perjantain otteluun suosikkina, mutta itse pelin perusteella joukkueiden nykykunto on lähes samalla tasolla. Perjantaina ottelusta voikin ennustaa tasaista.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet neljästi. Ennen perjantaita kaikki kohtaamiset olivat kääntyneet Ilveksen hyväksi, vaikka ottelut ovat tasaisia olleetkin marraskuun puolivälin 6−1 löylytystä lukuun ottamatta.

Seuraa Heitä

Tommi Välimaa #72 |

Laitahyökkääjä

Välimaa pelasi perjantaina hyvän ottelun useamman viikon pelitauon jälkeen.

Henrik Koivisto #82 |

Keskushyökkääjä

Tällä viikolla Lukosta Sportiin siirtynyt Koivisto on sopeutunut joukkueen ykkösketjuun erinomaisesti Jarkko Immosen ja Charles Bertrandin rinnalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle