Verivihollisten viimeinen hidas Sumulaaksossa

MESTIS / Ennakko
Nämä joukkueet eivät kohtaa enää ensi kaudella Mestiksen runkosarjassa.
Kuva © Jukka Rasimus / Kuvakori.fi
Taistelu runkosarjan voitosta käy kiivaimmillaan ja saa suuntaa antavan huipentumansa lauantaina Kouvolassa. KooKoo onnistui kaventamaan eron perjantaina vain yhteen pisteeseen ja oranssimustat ovat jälleen iskuetäisyydellä sarjajohtaja Mikkelin Jukureihin.

Historian lehtien havinaa on tarjolla roppakaupalla Mestiksen kahden suuren kohdatessa lauantaina Sumulaakson jäähallissa. Kaikki tämä sai alkunsa 18.10.2000, kun KooKoo ja Jukurit kohtasivat ensimmäisen kerran Mestiksen historiassa. 

Ensimmäisen ottelun Jukurit vei nimiinsä lukemin 2-4. Lähes 15-vuotinen joukkueiden yhteinen historia on tarjonnut lukuisia tiukkoja kamppailuja aina finaaliotteluista lähtien, mutta runkosarjan osalta tähän tarinaan kirjoitetaan tänään viimeinen luku. 

Vielä keskiviikon otteluiden jälkeen näytti vahvasti siltä, että Jukurit tulee marssimaan runkosarjan voittoon ohi KooKoon. Perjantain kierros toi yllättäviä mutkia mikkeliläisten matkaan, kun KeuPa HT jätti Jukurit kotihallissaan nollille ja KooKoo puolestaan taisteli vierasvoiton K-Vantaasta.

Ero joukkueiden välillä kaventui vain yhteen pisteeseen ja loi samalla erittäin jännittävät asetelmat lauantain keskinäiseen kamppailuun. 

Ottelun sisällä yksi mielenkiintoisimmasta kaksintaisteluista käydään ykkössentteiden välillä. KooKoon Juuso Rajala ja Jukureiden Oula Palve kantavat molemmat kultaisia kypäriä päässään. Rajalalla on tähän mennessä kasassa 51 pistettä, kun Palve on koonnut muutaman ottelun vähemmän pelanneena 47 pistettä. 

Pelaajat ovat tämän lisäksi koko Mestiksen pistepörssissä sijoilla 1. ja 2. Kumpi tähtipelaajista pystyy nostamaan tasoa vielä piirun verran ylemmäs ja siivittämään oman joukkueensa voittoon? 

Seuraa Heitä

Ronan Quemener #1 | Asplöven

Maalivahti

Oletettavasti Quemener huilasi eilisen ottelun lauantain kärkikamppailua silmällä pitäen. Yksi tämän kauden onnistuneimmista ulkomaalaishankinnoista koko sarjassa.

Frederic Cloutier #29 |

Maalivahti

Torjui eilen voiton K-Vantaasta, mutta on viime aikoina joutunut pelaamaan paljon Mikko Rämön loukkaantumisen vuoksi. Kestääkö Cloutierin fysiikka vai näkyykö edellisen päivän ottelu väsymyksenä?

» Lähetä palautetta toimitukselle