Saako LeKin synkkä Kalevankankaan tilasto jatkoa?

MESTIS / Ennakko
Kurittaako hyvävireinen Männikkö entistä seuraansa?
Kuva © Antti Varonen
Jukurit lähtee hakemaan revanssia LeKistä, joka vei joukkueiden edellisen kohtaamisen nimiinsä. Ottelusta on odotettavissa tiukka ja vähämaalinen kamppailu, sillä molempien peräpäät ovat olleet tarkasti tilkittyjä ja myös pisteet olisivat molemmille tarpeen, jotta asemat sarjataulukossa säilyisivät.

Jukurit ja LeKi iskevät keskiviikkoiltana kuudetta kertaa tällä kaudella yhteen. Mikkeliläisryhmä vei kohtaamisista nimiinsä neljä ensimmäistä, mutta edelliskohtaamisessa viime perjantaina LeKi oli vahvempi 2-1-numeroin.

Jukurit lähtee keskiviikon kamppailuun kuitenkin voitto allaan, sillä se kaatoi lauantaina SaPKon selkeästi lukemin 5-0. Ilotulitusta johti kaksi tehopistettä mieheen koonnut tutkapari Oula Palve- Miikka Männikkö, joka varmasti aiheuttaa päänvaivaa myös lempääläläisille.

Taustatukea vahvavireiselle ykköshyökkäyskolmikolle tarjosivat muun muassa helmikuun aikana jo neljästi maaliverkkoa heiluttanut Nestori Lähde sekä joukkueen tehopuolustaja Santeri Lukka.

Mikkeliläisryhmän pelaaminen on kokonaisuudessaan ottanut isoja harppauksia eteenpäin vuodenvaihteen jälkeen. Erityisesti joukkueen puolustuspelaaminen on ollut tiivistä ja tolppien välissä on ollut viimeisenä lukkona Mestiksen nollapeliennätyksen tehnyt Ronan Quemener, minkä ansiosta joukkue on helmikuun kuudessa pelissä päästänyt vain seitsemän osumaa.

− Viisikkopelaaminen on mennyt eteenpäin, ja kun jokainen pelaaja toteuttaa sovittua pelisuunnitelmaa, niin tulos on tämännäköinen, totesi Lukka SaPKo-ottelun jälkeen.

Jukurikäskijä Antti Pennasella on myös paljon vaihtoehtoja pelaajiston suhteen, sillä varmuudella keskiviikon kokoonpanosta sivussa on vain Anthony Guttig.

− Kilpailutilanne kun on, niin jokainen joutuu vetämään 110 lasissa ja treeneissä tempo on ollut välillä parempi kuin peleissä, Lukka arvioi.

Katkeaako pitkä putki?

Jos on Jukureiden verkkoon tehty vähän osumia, sama trendi on ollut myös lempääläläismaalilla, sillä joukkueen verkko on edellisissä kolmessa pelissä heilunut vain kahdesti.

Edellisessä kohtaamisessa debyyttinsä Mestiksessä tehnyt Mika Noronen osoitti olevansa kova tekijä pitkästä pelitauosta huolimatta torjuen voiton. Taso ei kuitenkaan laske, vaikka Noronen ei keskiviikkona pelaisikaan, sillä Tappara-lainat Dominik Hrachovina ja Aaro Peltonen ovat esiintyneet vakuuttavasti pelivuoron saadessaan.

Joukkueen hyökkäyksessä ratkaisuvoimaa löytyy edellisen pelin ratkaisseen Roope Rannan, joukkueen ykköpistemiehen Markus Jokisen sekä siirtorajan tuntumassa joukkueeseen liittyneen Antti Mäkilän muodossa. Lisäksi nuoret Aleksi Luhtalampi ja Valtteri Järviluoma ovat ottaneet roolia pisteiden teosta viime aikoina, joten ratkaisuvoimaa vierailta löytyy riittämiin.

Lempääläläisryhmä hankki myös siirtorajalla Kiekko-Vantaan hyökkääjä Tomi Tuomiston, joka on parannellut itseään mykoplasman jäljiltä. Hänen mahdollinen paluunsa kaukaloon toisi yhden lisävärin Juha Juujärven pelaajapalettiin ja tehoa ennen kaikkea erikoistilanteisiin.

Lempääläläisten historia Kalevankankaalla ei kuitenkaan anna tukea joukkueen voittohaaveille. Saukkopaidat ovat seitsenvuotisen Mestis-historiansa aikana onnistuneet viemään täyden pistepotin Mikkelistä vain kertaalleen ja senkin reilut kuusi vuotta sitten marraskuussa 2008.

Kolmen vieraspelin viikon Mikkelistä aloittavalle LeKille ei helppoa iltaa ole odotettavissa. Jukurit on ollut erittäin vahva kotonaan, mutta vahva maalivahtipeli ja tehokas viimeistely ovat ne aseet, joilla vierailija voi ajoittain tehottomuuden kanssa tuskailevaa jukurijoukkuetta horjuttaa.

Seuraa Heitä

Nestori Lähde #19 |

Laitahyökkääjä

Viime kaudelta Lempäälästäkin tuttu hyökkääjä on ollut oivassa kevätvireessä iskien helmikuun aikana neljä osumaa. Maalien lisäksi mies tekee kentällä paljon arvokasta likaista työtä.

Roope Ranta #21 | TUTO

Laitahyökkääjä

Pienikokoinen hyökkääjä iski joukkueiden edellisessä kohtaamisessa voittomaalin. Vikkelän laitahyökkääjän kanssa Jukurit saa olla tarkkana myös keskiviikkona.

» Lähetä palautetta toimitukselle