Ilta oopperakaupungissa näyttää suuntaa kevääseen

MESTIS / Ennakko
SaPKo ja KeuPa hakevat asetelmia kevääseen.
SaPKo ja KeuPa iskevät yhteen illan Mestis-kamppailussa Talvisalon jäähallissa. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin ja ottelussa onkin kovat panokset. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että ottelun jälkeen joukkueilla on vain enemmän kysymysmerkkejä edessään.

Molemmat joukkueet ovat päässeet hyvään kevätvireeseen. SaPKo ei ole hävinnyt viimeiseen viiteen peliin kertaakaan ja KeuPakin on voittanut kolmesti viidessä edellisessä ottelussaan.

Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin. Ottelu näyttääkin suuntaa sille pääseekö KeuPa vielä tavoittelemaan korkeampia sijoituksia vai meneekö runkosarjan loppu taistelussa pudotuspelipaikasta. SaPKo himoitsee pisteitä, sillä kuudentena sarjassa oleva LeKi on vain pisteen päässä kaksi peliä enemmän pelanneena.

Edellisissä peleissä molemmat nappasivat tyylikkäät voitot vieraistaan. SaPKo kaatoi vahvalla kolmannen erän suorittamisella JYP-Akatemian 4-2 ja KeuPa lannisti kotonaan Kiekko-Vantaan samoin lukemin.

Isäntien valttina on ollut puolustuspeli. Joukkue on päästänyt kevätkaudella alle kolme maalia per peli, mikä on riittänyt taitavan hyökkäyspelin myötä usein pisteille. Myös KeuPa on rakentanut peliinsä rutiinia puolustuspelin kautta. Viime peleissä on ajoittain vaivannut lievä tehottomuus hyökkäyspäässä, mutta potentiaalia joukkueesta löytyy.

KeuPan sairastuvalta kuului huonoja uutisia K-Vantaa-voiton jälkeen. Ottelussa loukkaantunut Matias Kiiskinen on poissa myös SaPKo-kamppailusta. Lisäksi riveistä puuttunevat Svante Myllylahti, Janne Kumpulainen ja Vili Palola. SaPKo ei sen sijaan ole ilmoittanut varmoista poissaolijoista Joonas Toivasen lisäksi.

Joukkueiden maalivahdit pelasivat edellisissä otteluissaan itsensä tähdistöön. Onkin todennäköistä, että SaPKon Petteri Similä ja KeuPan Petri Pitkänen tilkitsevät joukkueidensa maaleja myös perjantaina.

Petteri Similä tilkitsi maalinsa tähtien arvoisesti edellisessä ottelussaan.
Kuva © Antti Varonen

Kotijoukkueen puolustusta johtaa hurjassa pistevireessä seilaava Teemu Suhonen. Vieraat taas tuovat kaukaloon paluumuuttaja Panu Hyypän, joka osoitti jo kauden avausottelussaan kuuluvansa sarjan eliittiin. Hyökkäyspäässä vieraiden kärkiniminä viilettävät Taneli Maasalo ja Juuso Mörsky. Myös Kaarlo Jormakka osoitti viimeksi SaPKoa vastaan vaarallisuutensa tekemällä hattutempun. Kotijoukkueella on neljä tasaisen vaarallista ketjua, joiden kärkinä mainittakoon Mikko Nuutinen ja Juuso Forsström.

Illan ottelusta ei siis panosta puutu ja ratkaisut löytyvät tutuista asioista. Maalivahtipeli, hermokontrolli ja tehokkuus nousevat ratkaisevaan asemaan tärkeitä pisteitä jaettaessa.

Korjaus 13.2.2015 klo 10.19: Joonas Toivanen palaa takaisin pässipaitojen vahvuuteen kolmen viikon tauon jälkeen.

Seuraa Heitä

Mika Mörsky #75 |

Laitahyökkääjä

Keskiviikkona JYP-Akatemiaa vastaan tehot 1+1. Kakkosketjun laituri kuuluu Janne Sinkkosen luottopelaajiin, eikä luotsi epäröi antaa miehelle vastuuta.

Juuso Mörsky #77 |

Laitahyökkääjä

Viime pelissä jälleen maalin makuun päässyt Mörsky johtaa KeuPan hyökkäystä kultakypärässään. Jatkuuko tehoilu perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle