Jukurit revanssimielellä Heinolaan

MESTIS / Ennakko
Antti Rautiola on antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Peliitoilta vaaditaan jälleen kauden paras esitys.
Kuva © Kiia Aha
Sitkeästi pudotuspeliviivaa jahtaava Peliitat saa vieraakseen joukkueen sarjataulukon toisesta päästä, kun Jukurit matkustaa Heinolaan. Joukkueiden viimeisin Heinolassa käyty kamppailu päättyi Peliittojen voittoon, joten keskiviikkona Jukurit lähtee hakemaan revanssia.

Kotijoukkue Peliitat on vaikean haasteen edessä. Maajoukkuetauolta palatessa piste-ero pudotuspeliviivaan on vain viisi pistettä, mutta heinolalaiset pelaavat tällä viikolla todella tärkeät pelit Kiekko-Vantaata ja KeuPaa vastaan. Keskiviikkona Peliitat isännöi sarjataulukossa toisella sijalla majailevaa jukuriryhmää, joten viikonloppua ajatellen Peliitoille olisi äärimmäisen tärkeää kartuttaa pistetiliä mahdollisimman paljon. 

Peliitat on kärsinyt kauden mittaan lukuisista loukkaantumisista, mutta kevään lähestyessä sairastupa on tyhjentynyt. Juuri ennen taukoa joukkueen kirkkain tähti, Sport-laina Michal Kristof tervehtyi pelikuntoon ja nakuttikin heti tehot 1+1 kahdessa ottelussa.

Kristof tuo kaivattua luovuutta Peliittojen hyökkäyspelaamiseen. Tammikuussa Peliitat tuhlaili maalipaikkojaan ajoittain aivan uskomattomalla tavalla, mutta mailanpuristelu ei ole yllättävää tässä vaiheessa kautta. Onko tauko tuonut rentoutta ja peli-iloa Peliitoille?

Peliittojen suurimmat ongelmat ovat edelleen puolustuspäässä. Helppoja virheitä sattuu vielä turhan paljon, mikä avaa vastustajalle läpiajoja ja ylivoimahyökkäyksiä. Päävalmentaja Lauri Merikivi tiedosti ongelmat ja tauon aikana joukkue onkin oletettavasti panostanut puolustuspelaamisensa kehittämiseen. 

Peliittojen kokoonpano selviää jälleen vasta pelipäivän aamuna. Antti Rautiolaa voidaan kuitenkin pitää melko varmasti aloittavana maalivahtina.

Jatkaako Jukurit tammikuun tahtiin?

Jukureiden tammikuu oli varsin onnistunut, sillä joukkue voitti 11 ottelusta peräti seitsemän. Iso kiitos voitokkaasta kuukaudesta kuuluu maalivahti Ronan Quemenerille, joka kantoi joukkuettaan useassakin pelissä tammikuun aikana. Vastuunottajia pistetehtailussakin löytyi, vaikka odotetut pistemiehet olivatkin ajoittain unten mailla. Ennen taukoa etenkin Oula Palve oli hurjassa liekissä onnistuen jopa hattutempussakin. 

Jukurit on mielenkiintoisessa tilanteessa. Piste-eroa on tukevasti niin sarjakärki KooKoon kuin kolmossijalla kyttäävän Hokinkin suuntaan. Kevään edetessä nähtäväksi jääkin että lähteekö Jukurit tavoittelemaan runkosarjan voittoa, vai tyytyykö joukkue vain pitämään Hokin tarpeeksi kaukana takana?

Hyökkääjä Miikka Männikön odotettiin tervehtyvän tauon aikana sormivammastaan, mutta hänen osallistumisensa keskiviikon kamppailuun varmistuu vasta pelipäivänä. Männikkö tuo paljon tulivoimaa Jukureiden hyökkäykseen, mikäli hän vain on kokoonpanossa. Puolustaja Jarno Paven paranteli aivotärähdystään ennen taukoa, mutta muuten Jukurit saa terveen miehistön jalkeille. 

Peliitat on valmis yllättämään

Tilastotkin antavat luonnollisesti selkeän ennakkosuosikin asetelman Jukureille. Mikkeliläisillä on vähiten päästettyjä maaleja koko sarjassa, kun Peliitat on saman tilaston huonommassa päässä. Peliitoilla on tehtyjä maaleja vähiten kaikista joukkueista. 

Kun joukkueet keskiviikkona astuvat kaukaloon, ei tilastoilla ole mitään merkitystä. Peliitat on osoittanut pystyvänsä kiusaamaan isompiaan ja Jukurit on jo yllätettykin tällä kaudella. Peliittoja kiinnostaa vain ja ainoastaan voittaminen, joten Jukurit ei tule pääsemään helpolla tälläkään kertaa. Peliitoilla on potentiaalia voittoon, mikäli tauko on palauttanut rentouden heinolalaisten peliin.

Tarkalla puolustuspelillä, tehokkailla vastahyökkäyksillä ja ennen kaikkea uhrautuvalla asenteella varustettu Peliitat voittaa keskiviikkona. Jos nämä asiat loistavat poissaolollaan, on Jukureille tarjolla helpot pisteet. 

Seuraa Heitä

Miika Heikkilä #9 |

Hyökkääjä

Heikkilä syttyy kevään ratkaisupeleissä ja viime kaudella tammikuussa hän iski hattutempun juurikin Jukureiden verkkoon. Pisteitä odotellaan keskiviikkonakin.

Joonas Kalliola #25 |

Laitahyökkääjä

Röyhkeä hyökkääjä esiintyi tammikuun otteluissa edukseen ja aiheuttaa ongelmia vastustajille suoraviivaisella pelillään myös jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle