Kovakuntoiset kärkikamppailussa Kajaanissa

MESTIS / Ennakko
Arttu Heikkinen yrittää katkaista vanhan seuransa voittoputkea.
Kuva © Antti Varonen
Mestis palaa maajoukkuetauolta herkullisella kärkiottelulla, jossa hurjavireinen sarjakolmonen Hokki isännöi sarjan kärkipaikkaa miehittävää KooKoota. Ottelu on samalla KooKoon viimeinen vierailu Kajaaniin runkosarjan osalta.

Keskiviikon kotijoukkue Hokki lähti tauolle neljän ottelun voittoputkessa, jonka turvin kajaanilaisjoukkue kipusi sarjataulukossa jo kolmanneksi.

Kajaanilaisten peli on luistanut näissä otteluissa erinomaisesti, eikä suuria notkahduksia ole nähty millään osa-alueella. Tehomiehinä ovat kunnostautuneet erityisesti Mestiksen maalipörssiä johtava Tomas Mikus ja tammikuun Mestis-pelaajaksikin valittu Niko Saarenpää.

Hyökkäyspään onnistujia riittää kuitenkin kaikissa neljässä ketjussa, eikä omassa päässäkään juuri ongelmia ole esiintynyt. Alkukaudesta haparoivasti esiintynyt maalivahti Antti Lehtonen on saanut juonen päästä kiinni ja myös kajaanilaispuolustus on pelannut jämäkästi.

Hokin esitykset ovat viime otteluissa aaltoilleet pelin sisällä reilusti. Otteluiden alut ovat olleet vaikeita, mutta erityisesti kolmannet erät ovat olleet linnapaidoilta vahvoja.

Kajaanilaisten sairastuvan tyhjennyttyä ketjukoostumukset ovat vakiintuneet. Tämä selittääkin omalta osaltaan joukkueen parantunutta hyökkäyspeliä. Lisäksi Hokki sai alkuviikosta iloisia uutisia, kun Ässien Valtteri Parikka liittyi joukkueen puolustukseen loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

KooKoo sarjan ja kuntopuntarin kärjessä

Hokin tavoin viidestä edellisestä kamppailustaan neljä voittanut sarjakärki KooKoo on ollut niskan päällä joukkueiden tämän kauden keskinäisissä kohtaamisissa voitoin 3-1.

KooKoo matkusti jo tiistaina Kuopioon, josta matka jatkuu keskiviikkona Kajaaniin. Matkaväsymystä kouvolalaisten otteissa siis tuskin on havaittavissa.

Kouvolalaisten kaksi edellistä ottelua Kiekko-Vantaata ja Peliittoja vastaan eivät ole menneet voitoista huolimatta aivan suunnitelmien mukaisesti. K-Vantaa-pelin jälkeen päävalmentaja Petri Mattila arvostelikin joukkueensa esitystä kovin sanoin.

KooKoon joukkueesta viime peleissä parasta osaamista on esittänyt Henri Tuomisen johtama hyökkäysketju, jonka laidoilla viilettävät Jan-Mikael Juutilainen ja Arttu Heikkinen.

Riittääkö Hokin asenne KooKoon materiaalia vastaan?

Keskiviikkona vastakkain ovat sarjan kaksi kovavireisintä joukkuetta, sillä KooKoo oli ennen taukoa vielä Hokkiakin hurjemmassa kunnossa. Edellisestä kymmenestä ottelustaan kouvolalaisjoukkue on napsinut 22 sarjapistettä, kajaanilaisten vastaava saldo on 21 pistettä.

Kouvolalaisten keskittyminen ja asennoituminen peleihin on ollut viime aikoina hakusessa, mikä nousee suureksi ratkaisun paikaksi myös keskiviikkona.

Hokki pelaa oikeaan hurmostilaan päästessään silmiähivelevän kaunista jääkiekkoa, mikä voi aiheuttaa jopa paperilla kovalle sarjakärjelle harmaita hiuksia, erityisesti jos keskittyminen ei ole täydellisesti pelissä.

Kahden hurjassa vireessä olevan ja pitkää yhteistä pudotuspelihistoriaa jakaneen joukkueen ottelu tullaan ratkaisemaan pitkälti henkisellä puolella. Se jonka pelihuumori kestää paremmin, tulee olemaan vahvoilla taistelussa tärkeistä sarjapisteistä.

Seuraa Heitä

Balázs Sebők #86 |

Keskushyökkääjä

Hyvään vireeseen äitynyt unkarilaishyökkääjä jatkoi tehoiluaan kotimaansa maajoukkueen riveissä. Puolan turnauksessa kaksi ottelua tuottivat tehot 0+3.

Arttu Heikkinen #29 |

Hyökkääjä

KooKoon viime aikojen pirteimmän ketjun hyökkääjä ei pisteillä mässäile, mutta tekee töitä senkin edestä. Pystyykö auttamaan joukkueensa voittoon entisessä kotihallissaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle