KeuPa haastamaan vahvaa LeKiä

MESTIS / Ennakko
Pian näemme Rannan LeKi-paidassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Väkevään vireeseen äitynyt LeKi saa keskiviikkona vieraita Keuruulta. LeKi on tammikuun vireensä ansiosta saanut luotua eroa pudotuspeliviivaan. KeuPalla on vielä töitä tehtävänä, jos se mielii mukaan kevään karkeloihin.

LeKi viilettää tällä hetkellä mukavassa myötätuulessa. Joukkue on voittanut tammikuun yhdeksästä ottelustaan peräti seitsemän.

Toni Kallelan lähdön jälkeen LeKi on löytänyt uusia ratkaisijoita, joista päävalmentaja Juha Juujärven on oltava tyytyväinen. Erityisesti Markus Jokinen sekä Jonatan Tanus ovat pöllyttäneet maaliverkkoja.

LeKillä ei ole tällä haavaa loukkaantumishuolia. LeKi julkisti tiistaina uuden pelaajasopimuksen, kun seura ilmoitti 26-vuotiaan Roope Rannan siirtyvän loppukaudeksi sen vahvuuteen.

KeuPan tammikuu on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Joukkue on onnistunut nipistämään muutamia tärkeitä voittoja pahimmista kilpailijoistaan.

Keskiviikon kamppailuun lähdettäessä KeuPalla on allaan hieno 4-1-voitto Jukureista.

KeuPan pistenikkareina ovat toimineet pääsääntöisesti Kaarlo Jormakka sekä Juuso Mörsky. Molemmilla on kasassa tältä kaudelta lähes 30 tehopistettä.

KeuPalta puuttunee edelleen kokoonpanosta Janne Kumpulainen, joka on tärkeä osa hyökkäystä. Lisäksi armeijakiireet painavat eturivin puolustajista Sebastian Kauppilaa.

Nuori puolustaja Miika Huhtanen sen sijaan tekee paluun Keuruulle SaiPasta siirtorajan umpeutumiseen asti kestävällä sopimuksella.

Seuraa Heitä

Roope Ranta #21 | TUTO

Laitahyökkääjä

Miten uusi tulokas sopeutuu LeKin hyvin toimivaan pelisapluunaan? Annettavaa Rannalla varmasti on, ja Lempäälässä toivotaan, että potentiaali realisoituisi tehopisteiden valossa.

Emppu Pulliainen #19 |

Laitahyökkääjä

Hyvän vireen löytänyt hyökkääjä on tuonut leveyttä KeuPan ratkaisijoiden joukkoon. Soivatko verkot Lempäälässä?

» Lähetä palautetta toimitukselle