Rokottaako Saarenpää jälleen Jukureita?

MESTIS / Ennakko
Onnistuuko Jukurit kotikaukalossaan?
Kuva © M.Oksanen
Mikkelin Jukurit saa keskiviikkona vieraita Kajaanista, kun ailahtelevasti viimeaikoina pelannut Hokki saapuu mikkeliläisten testattavaksi viimeistä kertaa runkosarjan aikana.

Kauden aikana Jukurit ja Hokki ovat ottaneet yhteen viidesti. Näistä kajaanilaiset ovat voittaneet kolme ottelua, joten kotijoukkue Jukureilla onkin mahdollisuus tasata voitot keskinäisissä kohtaamisissa.

Sarjassa viidentenä majaileva Hokki on pelannut viimeaikoina huomattavasti alkupuoliskoa epätasaisemmin. Alkukauden kymmenen ottelun voittoputki on jäänyt historiaan, eikä joukkue ole pidempiin voittoputkiin enää yltänyt.

Viidestä edellisestä kamppailusta vierailijat ovat saavuttanut tililleen kaksi voittoa ja kolme tappiota. Paremmakseen Hokki joutui tunnustamaan KeuPan, JYP-Akatemian sekä SaPKon. Voitot kajaanilaiset nappasivat puolestaan LeKistä numeroin 4-0 ja joukkueen viimeisimmästä vastustajasta Peliitoista väkevästi maalein 5-2.

Jukurit puolestaan on runkosarjassa toisena vain yhdeksän pistettä piikkipaikkaa pitävän KooKoon takana. Mikkeliläisten suurin ongelma kauden aikana onkin ollut Hokin tapaan otteiden epätasaisuus.

Kärkijoukkueita vastaan Jukurit ovat kuitenkin onnistuneet pelaamaan parasta peliään, mutta nimekäs mikkeliläisryhmä on joutunut nöyrtymään useampaankin kertaan sarjan häntäpään joukkueille. 

Viidestä edellisestä ottelusta Jukureille jäikin käteen kolme voittoa. Tappiot joukkue koki SaPKolle ja KeuPalle, kun taas voitot joukue nappasi KooKoosta 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen, TUTOsta 2-0 ja viimeisimpänä Kiekko-Vantaasta niukasti luvuin 1-2.

Pisterohmuja ja poissaolijoita

Ottelun ratkaisijoista ei pitäisi olla illan kamppailussa puutetta. Hurjaan vireeseen äitynyt ja joukkueiden edellisen keskinäisen kohtaamisen Hokille ratkaissut Niko Saarenpää viimeisteli Peliittoja vastaan hurjat tehot 2+2.

Saarenpää onkin yhdessä Tomas Mikuksen kanssa Hokin tärkeimpiä pelaajia hyökkäyspäässä, joiden on noustava jälleen esiin, mikäli kajaanilaiset haluavat pisteistä Mikkelissä taistella.

Jukureilta puolestaan esiin voi nostaa Joonas Kalliolan, joka on löytänyt itselleen hyvän pelivireen alkukauden vaikeuksien jälkeen. Kalliola viimeistelikin joukkueensa molemmat osumat Kiekko-Vantaata vastaan.

Kajaanilaisten sairastupa on tyhjentymässä hyökkääjien osalta, sillä viime viikolla sivussa ollut Samu Pyykkönen palaa linnapaitojen vahvuuteen. Lisäksi joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Antti Kalapudas on palannut joukkueen harjoituksiin.

Timo Niemi on edelleen sivussa Hokin maalilta, joten torjuntavastuuta Hokki-maalilla kantaa Antti Lehtonen.

Jukureilta sairastuvalla on ainoastaan Miikka Männikkö, joka kärsii lievästä ylävartalovammasta. Männikön lisäksi Hokki-ottelun kotijoukkueen puolelta joutuu jättämään väliin Santeri Lukka, joka tappeli itselleen yhden ottelun pelikiellon Kiekko-Vantaata vastaan. 

Seuraa Heitä

Ronan Quemener #1 | Asplöven

Maalivahti

Sen, että Jukurit on päästänyt sarjassa vähiten maaleja, voidaan laskea Quemenerin vastuulle. Nuori ranskalaisvahti esittää illasta toiseen upeita otteita antaen joukkueelleen mahdollisuuden voittoon.

Niko Saarenpää #16 |

Laitahyökkääjä

Hokin kokenut hyökkääjä on tällä hetkellä hurjassa pisteputkessa. Yhdeksään edelliseen otteluun tehot 7+6 mättänyt Saarenpää onkin joukkueelleen erittäin tärkeä pelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle