Pääseekö LeKi tasoittamaan runkosarjan otteluvoitot perjantaina?

MESTIS / Ennakko
Juha Juujärvi on nähty kummankin joukkueen penkin takana.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Keskiviikon perjantai-illassa kohtaavat sarjakärki KooKoo ja kuudentena majaileva LeKi.

Kotijoukkue LeKi lähtee otteluun kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa. Joukkue on kohdannut viime aikoina melkoisia haasteita, kun kolme sen parhaista pistemiehistä, Miikka Männikkö, Henri Tuominen ja Toni Kallela, on lähtenyt toisiin kuvioihin. Voittoja on silti kertynyt mukava määrä ja sarjasijoitus on kohdillaan.

Päävalmentaja Juha Juujärvi on luotsannut vaihtelevan kokoonpanon joukkojaan läpi ylä- ja alamäkien ja on saanut myös kotipelaamisen toimimaan paremmin. Kotikaukalo tuotti aiemmin kaudella varsinkin nuoremmille pelaajille ongelmia, mutta niitä on saatu selätettyä.

Pelaajapuolella puolustaja Jimi Santala kantaa tällä hetkellä kultakypärää ja on todellinen puolustuksen johtaja. Mies on myös piristävä poikkeus siinä, että Lempäälässä ei ole nähty viime vuosina liikaa todellisia laadukkaita kiekollisia puolustajia. Hyökkääjistä Markus Jokinen on iskenyt komeat tehot ja on Kisan tehokkain hyökkääjä.

Maalivahtiosastoonkaan Kisa ei kaadu. Tappara-lainat Dominik Hrachovina ja Aaro Peltonen ovat kannatelleet joukkuetta vuorotellen loistavalla tasolla. Kisan omalle sopimuspelaajalle Jerry Kaukiselle ei juuri peliaikaa ole herunut.

Vierailija KooKoo rynnistää sarjakärjessä ja on viiden ottelun pisteputkessa. Eroa toisena tulevaan Jukureihin on jo komeat 12 pistettä ja toistaiseksi viimeinen Mestis-kausi kuluu juuri niin hienolla tavalla kuin tulevan Liiga-nousijan kauden kuuluukin mennä.

KooKoo on tehnyt sarjassa eniten maaleja ja päästänyt niitä toiseksi vähiten. Syitä menestykseen ei tarvitse siis kaukaa hakea. Hyökkääjä Juuso Rajala johtaa hyökkääjien rintamaa ja kantaa joukkueen kultakypärää. Kokenut Jarno Lippojoki pelaa yhtä elämänsä parhaista kausista ja on nakutellut myös komeat pistelukemat.

Kauden aiemmissa kohtaamisissa voitot ovat kouvolalaisille lukemin 3-2. LeKillä on siis mainio paikka tasoittaa voitot runkosarjan viimeisessä kohtaamisessa ja samalla rynnätä kohti pudotuspelien kotietua, johon on matkaa yhdeksän pistettä. KooKoo haluaa varmasti säilyttää hienon sarjajohtonsa. Panoksia ei täten Lempäälän perjantai-illasta puutu.

Seuraa Heitä

Valentin Claireaux #34 |

Keskushyökkääjä

Ranskalaishyökkääjä hankittiin LeKiin kantamaan vastuuta ja tekemään pisteitä. Valentin Claireaux on kohdannut kauden aikana melkoisia haasteita, eikä pistemäärä ole niin korkea kuin toivottiin. Mies on kuitenkin viime aikoina kunnostautunut myös pistetehtailussa, joka on hyvä asia ajatellen nuoren lempääläisjoukkueen pudotuspelihaaveita.

Juuso Rajala #8 |

Keskushyökkääjä

Pyöritteleekö Kisallekin tuttu hyökkääjä kotijoukkueen ja katsojien päät solmuun perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle