Pikakurssi ylivoimapeliin ja Peliittojen kimppuun

MESTIS / Ennakko
Joona Karevaara viimeisteli eilen kaksi syöttöpistettä.
Kuva © Timo Savela
Kouvolan KooKoo päättää kolmen pelin viikkonsa illan kamppailussa Peliittoja vastaan. Yhtä rankalla ohjelmalla otteluun saapuu myös vierasjoukkue Heinolan Peliitat, joka nappasi eilen maukkaan kotivoiton sarjataulukossa muutaman pykälän ylempänä majailevasta Savolinnan Pallokerhosta.

Kotijoukkue KooKoon edeltävä ottelu ei sen sijaan mennyt aivan kaikkien käsikirjoitusten mukaan. Mestiksen kärkikamppailussa Jukurit oli vahvempi numeroin 3-2 voittomaalilaukauksien jälkeen. 

Tappio oli erityisen harmittava KooKoolle, sillä joukkueella oli ottelussa yhteensä 16 minuuttia ylivoima-aikaa, mutta oranssimustat eivät onnistuneet murtamaan Jukureiden tiivistä alivoimapelaamista kuin kerran. 

Käytännön ylivoimaharjoituksille joukkueelle ei jää kuitenkaan liiemmin aikaa, kun seuraava ottelu starttaa vain 20 tuntia edellisen ottelun päätyttyä. Tappiosta huolimatta päävalmentaja Petri Mattila oli joukkueen esitykseen varsin tyytyväinen.

− Tulos oli huono, mutta peliesityksellisesti oli meidän joukkueelta tänään hyvää peliä. Jukurit pelasi tänään selkeästi passiivisemmin, mutta koen, että se oli meidän ansiota, Mattila analysoi ottelun jälkeen.

Illan ottelua silmällä pitäen KooKoo tulee varmasti normaaliakin ärsytettyneempänä kaukaloon, kun vastapuolen joukkue Peliitat sai puolestaan mojovasti lisävirtaa perjantain voitokkaasta SaPKo-ottelusta. 

Kouvolassa Peliittojen tie on tosin ollut historian valossa erittäin kivinen. Viimeinen voitettu runkosarjan kamppailu Kouvolasta on yli kahden vuoden takaa ja tämäkin voitto on Peliitoille viimeisestä kymmenestä vierailusta ainoa. 

Lähtökohdat eivät ole heinolalaisille varsinaisen suotuisat, mutta hyvällä asennoitumisella ja tiiviillä joukkuepelillä on ennenkin nähty yllättäviä lopputuloksia sarjatasoon katsomatta.

KooKoon maalia eilisessä ottelussa vartioinut Frederic Cloutier hyppää suurella todennäköisyydellä huilivuoroon ja torjuntavastuu jaetaan vuorostaan perjantaina luukkua avanneelle Mikko Rämölle

Seuraa Heitä

Miika Heikkilä #9 |

Hyökkääjä

Heikkilä nakutti eilen voitokkaassa ottelussa maalin sekä syötön ja kipusi näillä joukkueen pistepörssin kakkoseksi. Jatkuuko pisteputki tänäänkin?

Esa Lehikoinen #72 | Kiekko-Pojat

Puolustaja

Yllättävästi taklauksista tunnettu Lehikoinen näytti osaamistaan perjantain kamppailussa komean avojäänpommin muodossa. Tämän miehen ollessa jäällä kannattaa pitää katse ylhäällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle