Savolainen taifuuni saapuu Heinolaan

MESTIS / Ennakko
Juhliiko Peliitat kolmatta kotivoittoa SaPKosta tällä kaudella?
Kuva © Kiia Aha
SaPKo hamuaa pudotuspeleihin, ja mikä onkaan parempi paikka noutaa pisteitä kuin Heinolan jäähalli. Ottelusta ei varmasti tule puuttumaan tunnetta, sillä Peliitat tahtoo myös kivuta pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

Tunnetasoa nostavia asioita on näiden kahden vanhan kiistakumppanin välillä lukemattomia. Joukkueiden jokainen kohtaaminen on tälläkin kaudella ollut täynnä tunnetta ja taistelua.

Peliitoilla on kalavelkoja maksettavanaan, ja takaraivossa muistuttanee myös edellisessä kohtaamisessa tapahtunut Miiko Hintzin taklaus Michal Kristofiin. Kristof kärsii edelleen taklauksen aiheuttamista vaivoista, eikä siis ole Peliittojen kokoonpanossa.

Peliitat on sairastuvan lähes tyhjennyttyä löytänyt maalijyvän, ja vaikka edellisessä ottelussa ei maaleilla juhlittukkaan, on maalinteon apina lähtenyt selästä jo monelta pelaajalta.

Tappio harmittaa

Peliitat kärsi keskiviikkona kirvelevän jatkoaikatappion KeuPalle. KeuPa saa toki kiittää voitostaan muun muassa erinomaisesti torjunutta Kristian Järvistä sekä ottelun lopun tuomarilinjaa, joka salli yhtä sun toista.

Niin tai näin, Peliitat kaipaa pisteitä jokaisesta ottelusta, mikäli mielii pudotuspeleihin. Matka ei ole pisteiden valossa mahdoton, ainoastaan neljä pistettä. Toisaalta seitsemänteen sijaan on matkaa jo kymmenen pistettä. Sijalla seitsemän majailee tällä hetkellä illan vastustaja SaPKo.

Peliitat on tällä kaudella ollut jopa tavallista virhealttiimpi joukkue. Keskiviikon jumbotaistokin ratkesi osin puolustuspään virheisiin, joista vastustaja KeuPa rankaisi armotta.

Savon herruus tuoreena taskussa

Savonlinnalaiset saivat varmasti paljon itseluottamusta edellisen pelin voitosta, kun Jukurit kaatui numeroin 5-3.

SaPKon yhtenä valttikorttina on ollut alivoimapelaaminen, joka on parantunut kauden edetessä. Purkukiekot lähtevät jämäkästi ja neliö on tiivis.

Peliittojen ylivoima on vastaavasti yskinyt välillä pahoin. Tässä saattaakin olla yksi ottelun ratkaisun paikoista.

Illan vierasjoukkue on pääsääntöisesti pystynyt parantamaan peliään ottelun loppua kohden. Tästä saatiin jälleen hyvä esimerkki keskiviikkona, kun SaPKon Iiro Sulin laittoi kiekon tyhjiin ottelun viimeisillä sekunneilla joukkueen taisteltua.

Joukkueiden parhaat kentällä nähtävät pistemiehet ovat SaPKon Mikko Nuutinen (12+17=29) ja Peliittojen Christian Silfver (9+15=24). Nuutisen ruuti oli ainakin keskiviikkona kuivaa (2+0), Silfver ei pisteillä herkutellut.

Seuraa Heitä

Mika Mörsky #75 |

Laitahyökkääjä

Kaksi maalia Jukureita vastaan, joista toinen voittomaali. Erottuuko kentältä myös perjantaina?

Ilari Metsola #25 |

Puolustaja

Ex-sapkolainen palasi sairastuvalta juuri parahiksi entistä seuraansa vastaan. Antaako Metsola pyssynsä laulaa maalin arvoisesti?

» Lähetä palautetta toimitukselle