Jatkuvatko vierasvoitot JYP-Akatemian ja LeKin välillä?

MESTIS / Ennakko
Joose Antonen on viime peleissä nakutellut mukavasti tehopisteitä.
Kuva © Timo Savela
JYP-Akatemia ja LeKi ovat kohdanneet kuluneella kaudella neljästi ja kaikki pelit ovat päättyneet vierasvoittoihin. Tällä kertaa kotijoukkue LeKin on onnistuttava todella hyvin trendin lopettamiseksi, sillä jyväskyläläiset ovat olleet viime peleissä huippuvireessä.

Kotikaukalo ei ole ollut minkäänlainen etu tällä kaudella, kun JYP-Akatemia ja Lempäälän Kisa ovat kohdanneet. Neljästä kamppailusta kotijoukkueena pelannut on napannut vain pisteen, kun Akatemia otti jäännöspinnan hävittyään voittomaaleilla lokakuussa. Viime kohtaamisesta on kulunut jo lähes kaksi kuukautta, jolloin LeKi oli Jyväskylässä parempi 3-1.

Tällä hetkellä JYP on sarjataulukossa kolmantena ja on viimeiseen kymmeneen otteluun napannut peräti kahdeksan voittoa. Jaksoon mahtui upea kuuden ottelun voittoputki, joka tosin katkesi eilen KooKoon käsittelyssä.

Kisa on nostanut profiiliaan joulukuisen SaPKo-nöyryytyksen jälkeen ja on voittanut neljä kuudesta viime pelistään, jonka ansiosta se on noussut taulukossa kuudenneksi. Valmentaja Juha Juujärvi on tehnyt viime viikkoina hienoa työtä luoden sopivia taktiikoita vastustajasta riippuen ja Kisa on ollut vahvoilla kärkipään ryhmiä vastaan.

Molemmilla kuumia tehopelaajia

LeKin ykköshahmoksi viime peleissä on noussut kultakypärä Toni Kallela. Hän on löytänyt laituriparinsa Markus Jokisen kanssa yhteisen sävelen ja Kallela on rohmunnut tehot 4+5 viiteen viime otteluun. Lukosta lainalle tullut sentteri Eetu Koski pelaa kolmen ottelun lainansa viimeistä peliä. Loukkaantuneina ovat yhä Sami Laakso, Olli Henriksson ja Matias Simontaival.

Akatemia on aina ollut LeKille vaikea vastus Lempäälässä, sillä todella luisteluvoimaisena joukkueena hurrikaanipaidoille sopii Lempäälän pieni aski paremmin kuin monelle muulle.

JYPin vahvan vireen takana on ollut onnistumiset laajalla rintamalla, sillä kärkihyökkääjien takaa myös muut ovat viime aikoina mätänneet tehoja. Kakkosketjun Joose Antonen (kolmeen viime peliin 0+4) ja Julius Nättinen (2+2) ovat muodostaneet vaarallisen parivaljakon.

Molemmat joukkueet olivat tulessa perjantaina. Kisa kohtasi vieraissa KeuPan, jonka se kukisti 3-2 jatkoajan jälkeen. JYP puolestaan hävisi sarjakärki KooKoolle kotihallissaan 4-2.

Kummatkin ovat melko hyvässä vireessä, mutta vierasjoukkue JYPin viime otteluiden vahva lento sekä keskinäisten pelien vierasvoittojen trendi kallistaa vaakakupin jyväskyläläisille. Kisan mahdollisuus piilee Kallelassa sekä tehokkaasti lyhyillä lainapesteillään esiintyneessä Tapparan Teddy Da Costassa, jos hän mäyräpaidassa lauantaina esiintyy.

Seuraa Heitä

Toni Kallela #93 |

Laitahyökkääjä

Kultakypärän valinta on aina pieni klisee, mutta Kallela on nyt niin kuumaa tavaraa kaukalossa, että miehen itseluottamusta jo itsessään kannattaa seurata.

Joose Antonen #48 | Kärpät

Laitahyökkääjä

On viime otteluissa ollut hyvässä vedossa yhdessä Julius Nättisen kanssa. Kaksikko tulee olemaan kova pala Kisa-puolustukselle. Antosella on pitkä Ilves-tausta, joka on aina merkillepantavaa Lempäälässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle