Vuosi päätökseen keskikastin väännöllä

MESTIS / Ennakko
Hokin ja SaPKon kohtaamiset ovat olleet tiukkaa vääntöä.
Kuva © Antti Varonen
Hokin ja SaPKon pelit päättyvät vuoden 2014 osalta sunnuntai-iltana Kajaanissa. Joulutauon jälkeen joukkueet palaavat kaukaloon uusin voimin.

Hokki ja SaPKo ovat kohdanneet kuluvalla Mestis-kaudella kolmeen otteeseen. Näistä otteluista Hokki on vienyt nimiinsä kaksi ja SaPKo yhden.

Sarjataulukossa joukkueet ovat perättäisillä sijoilla viisi ja kuusi. Taulukkoa ei kuitenkaan kannata liikaa tuijotella, sillä SaPKo päätti syyskauden komeassa kolmen ottelun voittoputkessa.

Kärkipelaajat lähtivät, kuka nousee tilalle?

Kotijoukkue Hokin syyskausi päättyi vaihtelevissa merkeissä. Joukkueen taso heitteli todella paljon jopa pelien sisällä. Syksyn päättänyt 6-1-kotivoitto KeuPasta oli kuitenkin ehjä esitys ja antoi lupauksia paremmasta.

Hokki on kokenut viime aikoina tuntuvia menetyksiä pelaajarintamalla, kun hienon syksyn pelannut Antti Kalapudas lähti nuorten Leijonien mukaan Kanadaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Jari Viuhkola puolestaan purki sopimuksensa polvivaivojen vuoksi.

Hokin hyökkäyspään tehot lepäävätkin siis pitkälti Mestiksen maalipörssin kärjessä 18 osumalla olevan Tomas Mikusin harteilla. Lisäksi Riku Toivo on parantanut peliään alkukaudesta. Koko syyskauden sivussa ollut Markus Korkiakoski palannee joukkueen vahvuuteen.

Hokki on sarjassa eniten ylivoimamaaleja tehnyt joukkue, joten jäähyihin ei SaPKolla ole sunnuntaina varaa.

SaPKo hakee voittoputkelle jatkoa

SaPKo kaatoi kolmen ottelun voittoputkensa aikana LeKin, TUTOn ja KooKoon yhteismaalein 13-3. Joukkueen hyvä vire perustui tehokkaaseen puolustuspeliin ja nopeisiin, suoraviivaisiin vastahyökkäyksiin.

Suurin kysymysmerkki lienee se, että kestääkö savonlinnalaisten kova vire joulun jälkeenkin. Esimerkiksi sunnuntai-illan vastustaja Hokilla on syksyn ajalta kokemusta siitä, miten tauko voi sotkea hyvin toimineen pelin.

Juuri ennen joulutaukoa tullut 2-1-voitto sarjakärki KooKoosta tupaten täydessä kotihallissa vaikuttaa varmasti positiivisesti joukkueen tekemiseen. Vierailijat varmasti ammentavatkin itseluottamusta myös pakkasen piinaamassa Kajaanissa.

SaPKon sairastuvalla näyttää hyvältä, sillä ennen joulutaukoa sivussa olleet Mikko Nuutinen ja Kristian Kangas palaavat todennäköisesti kokoonpanoon.

Jatkuvatko maalivahtien varmat otteet?

Savonlinnalaisten maalilla Petteri Similä on noussut joukkueen ykköstorjujaksi ja viimeaikaiset esitykset ovatkin olleet varmoja.

Myöskään Hokin maalilla ei pitäisi olla hädän päivää, sillä kesken kauden Kajaaniin Hermeksestä siirtynyt Timo Niemi on pelannut erinomaisesti. Odotettavissa onkin siis vähämaalinen kamppailu sarjapisteistä.

Seuraa Heitä

Riku Toivo #14 |

Laitahyökkääjä

Toivo on parantanut otteitaan kauden edetessä ja noussut kuin varkain Hokin sisäisen pistepörssin kärkisijoille. Syntyykö tehoja myös SaPKoa vastaan?

Miika Roine #18 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Oli hurjassa tuloskunnossa koko syyskauden. Roine on tärkeä palanen etenkin SaPKon erikoistilanteissa. Jatkuuko 11 ottelun mittainen pisteputki myös Kajaanissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle