Sarvipäät saapuvat Heinolaan

MESTIS / Ennakko
Mikäli Christian Silfverin sihti on kohdallaan, on Peliitoilla mahdollisuus juhlia ensimmäistä voittoaan Jukureista tällä kaudella.
Kuva © Kiia Aha kiia.aha@jatkoaika.com
Mikkelin Jukurit on ollut perjantain isäntäjoukkueelle vaikea vastus tällä kaudella. Peliittojen peli on osoittanut kuitenkin heräämisen merkkejä, ja joukkueiden neljännestä kohtaamisesta onkin lupa odottaa tasaisinta tähän mennessä.

Perjantai-illan "vitostien derbyssä" kohtaavat joukkueet löytyvät sarjataulukon eri päistä. Jukurit on suorittanut omalla tasollaan syyskaudella, mutta Peliittojen syksy on ollut paikoin melkoista rämpimistä.

Kotijoukkue purjehtii kaikesta huolimatta tällä hetkellä myötätuulessa. Joukkue on ottanut edellisistä kahdesta pelistä hienot voitot, ja joukkuepelaaminenkin on onnistunut hyvin. Omat virheet ovat myös vähentyneet ja eritoten syöttöpeli kulki Vantaalla hyvin. Välillä pahasti tökkinyt maalintekokin sai SaPKosta napatun voiton myötä pienen piristysruiskeen.

Peliittojen paras pistemies on ehkä hieman yllättäen Christian Silfver. Tämä ahkera ja taitava puolustaja on napsinut pisteitä tasaiseen tahtiin, ja hänen (8+13=21) pisteensä oikeuttavat puolustajien pistepörssin kärkitilaan. Silfver on ollut osa Peliittojen henkistä selkärankaa koko syyskauden.

Joukkueiden sarjasijoitukset korreloivat myös parhaiden pelaajien sijoitusta pistepörssissä. Kun kotijoukkueen Silfverin pisteet oikeuttavat 25. sijaan, löytyy Jukureiden paras pistemies Anthony Guttig (9+21=30) pistepörssin sijalta neljä.

Vaarallinen vierasjoukkue

Vierasjoukkue Jukurit lähtee myös voitto taskussaan kohti perjantain koitosta. Keskiviikkona kaatui toinen savolaisjoukkue SaPKo peräti maalein 7-2, Anthony Guttigin lopetellessa kuivan kautensa pistein 2+2. Oula Palve onnistui myös erinomaisesti ottelussa.

Jukureiden keskiviikkona nappaama voitto SaPKosta osoitti, että kaiken loksahtaessa kohdalleen joukkueesta löytyy paljon onnistumisia ja vastuunkantajia. Joukkue on erittäin vaarallinen, mikäli pystyy luottamaan omaan pelitapaansa ja pelaa tilanteet loppuun asti. Tässä Peliitoilla onkin haastamisen paikka.

Vierasjoukkue Jukurit joutui yllättäen pelaamaan edellisen ottelunsa vain viidellä puolustajalla. Numeroiden valossa tilanne ei liene huolestuttava, mutta Peliittojen onnistuessa edellisten pelien tapaan hyökkäysten rakentelussa joutuvat vähälukuiset puolustajat kovan paineen alle. Jukureiden perjantain kokoonpano on siis vielä melko epäselvä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa, ja Jukurit on voittanut kohtaamisista jokaisen (1-3, 6-3 ja 2-0). Kaikkia kohtaamisia on leimannut Peliittojen heikko viimeistely sekä Jukureiden onnistumien vastaavissa paikoissa. Jukurit on myös johtanut kaikkia kohtaamisia alusta loppuun. Joko Peliitat pääsee hieman tasoittelemaan puntteja?

Seuraa Heitä

Kari Sihvonen #100 | Tingsryds AIF

Laitahyökkääjä

Kazakstanista Peliittoihin muutamaksi peliksi saapunut konkari toi heti avauspelissään Vantaalla ryhtiä ja kovuutta kentälle. Sihvonen saattaa profiililtaan olla Jukureita vastaan erinomainen haku Peliittojen joukkueenjohdolta.

Oula Palve #89 | HC Ajoie

Keskushyökkääjä

JYP-Akatemiasta jo viime kaudella Jukureihin hypännyt keskushyökkääjä osaa paitsi pistetehtailun myös työnteon. Aina vaarallinen pelaaja kun viisikon keskellä syöttöjään jakelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle