Sarvien kolistelua Kalevankankaalla

MESTIS / Ennakko
Tehoileeko Mikko Nuutinen Jukureita vastaan?
Kuva © Antti Varonen
Keskiviikkona Kalevankankaan jäähallissa pelataan paikalliskamppailu, kun kolmen ottelun tappioputkessa rypevä Jukurit saa vieraakseen SaPKon Savonlinnasta.

Kohtaaminen on joukkueiden välillä jo kuudes kuluvan kauden aikana. Voittotilastot ovat karua katsottavaa savonlinnalaisten kannalta, sillä SaPKo on poistunut ainoastaan yhdestä ottelusta voittajana.

Jukurit kohtasi edeltävällä viikolla kaksi sarjan kärkijoukkuetta. Sarvipäät hävisivät Turussa TUTOlle maalein 2−4 ja perjantaina kotikaukalossa KooKoolle niukasti luvuin 1-2. Voitto sarjan suurimmasta ennakkosuosikista ei kuitenkaan ollut kaukana, joten jukurikäskijä Antti Pennasella ei pitäisi olla suurta huolta joukkueen iskukyvystä.

Vierasjoukkueena keskiviikkona pelaava SaPKo sen sijaan onnistui katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa lauantaina K-Vantaata vastaan maalein 4-2. Aiemmin samalla viikolla pässipaidat olivat joutuneet taipumaan Hokille maalein 2-4 ja Peliitoille 3-5.

Keskiviikkona Jukureiden olisi tärkeää saada napattua SaPKolta täysi pistepotti, sillä muutoin KooKoo viilettää täysin omia menojaan sarjan kärkipaikalla. Savonlinnalaisilla on kuitenkin jälleen tilaisuus yllättää Jukurit. Vaikka se kuulostaakin hyvin kliseiseltä, näiden joukkueiden kohdatessa voi tapahtua aina mitä tahansa.

Jukurit ennakkosuosikki, SaPKolla mahdollisuus

Jukureiden puolelta katseet kannattaa kiinnittää erityisesti tehokkuuteen, sillä joukkue ei ole tehnyt ottelua kohden kahta maalia enempää kuudessa edellisessä ottelussaan. Alkukaudesta toiminut tehokaksikko Anthony Guttig-Riku Pitkänen on saatava samanlaiseen lentoon kuin aiemmin.

Savonlinnalaisten mielenkiintoisin ja tärkein pelaaja löytyy maalinsuulta. Viime kaudella Jukureissa epäonnistunut maalivahti Petteri Similä on napsinut hyvällä prosentilla kiekkoja SaPKo-paidassa. Erityisesti Jukureita vastaan pelatuissa otteluissa Similä on esiintynyt edukseen ja antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittoon.

Similän vahvojen otteiden lisäksi hurjassa pistetahdissa viilettävien Miika Roineen, Teemu Suhosen ja Mikko Nuutisen on onnistuttava, mikäli SaPKo mielii napata pisteitä mukaansa.

Jukureiden suurimpia heikkouksia ovat kauden aikana olleet kolmannen erän ratkaisuhetket. Voidaankin olettaa, että mikäli kotijoukkue ei onnistu ratkaisemaan ottelua kahdessa aiemmassa erässä, on SaPKolla oiva mahdollisuus nousta taistelemaan Etelä-Savon derbyn voitosta.

Kaikesta huolimatta kärkijoukkueille tappiot kokenut ja sisuuntunut kotijoukkue lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina. Kamppailusta tuskin tulee tahtoa puuttumaan, ja Mikkelissä nähdäänkin jälleen viihdyttävä paikalliskamppailu.

Seuraa Heitä

Roope Hämäläinen #28 |

Keskushyökkääjä

Roope Hämäläinen on ottanut isoja harppauksia kauden aikana. Työmyyränä tunnettu hyökkääjä on onnistunut ottamaan myös kiekollista roolia joukkueesta. Nähdäänkö pisteitä myös SaPKoa vastaan?

Rasmus Hämäläinen #62 |

Laitahyökkääjä

Nuorukainen iski uransa ensimmäisen Mestis-maalin K-Vantaata vastaan. Hämäläisten veljeksistä nuorempi onkin myös saanut enemmän vastuuta ja esiintynyt tasapainoisesti pelaamissaan otteluissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle