Maksellaanko Turussa kalavelkoja?

MESTIS / Ennakko
Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta ei väriä puuttunut.
Kuva © Timo Savela
Kupittaan lauantaisesta Mestis-kamppailusta tuskin ainakaan tunnetta puuttuu, kun TUTOn vieraaksi saapuu tuttu riitapukari Kiekko-Vantaa. Saattaa olla, että joukkueiden edellisen kamppailun tapahtumat eivät ole vielä täysin kaikonneet isäntien mielestä.

Joukkueet kohtaavat tällä kaudella jo viidettä kertaa: TUTO on napannut keskinäisistä otteluista kolme voittoa Kiekko-Vantaan yhtä vastaan. Viikko sitten pelatussa kotiottelussaan turkulaismiehistö oli lopulta parempi voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.

Lopputulosta suuremmaksi puheenaiheeksi viikko sitten nousi kuitenkin lohipaitojen Micke-Max Åsten, joka taklasi rumasti TUTOn Kristian Tuohilampea ensimmäisen erän viimeisillä sekunneilla. Åsten sai tempustaan seitsemän ottelun pelikiellon, ja Tuohilampi sairasloman. Kumpaakaan ei siis lauantaina kaukalossa nähdä. Sen sijaan Åstenia nyrkein kouluttamaan rientänyt Aki Keinänen palannee kaukaloon kärsittyään kahden ottelun pelikieltonsa. TUTOn päävalmentaja Ismo Lehkonen sen sijaan on lauantaina vielä toimitsijakiellossa.

Vastakkain ottelussa on kaksi fyysisesti pelaavaa joukkuetta, ja keskinäinen jännite lisännee entisestään tunnetta lauantai-iltaan. Joukkueiden valmennusjohdolla lienee täysi työ joukkueidensa hermokontrollin kestävyyden kanssa.

-Hermokontrollin pitää olla kunnossa. Lauantaina on varmasti tiukempi tuomarilinja kuin yleensä, toteaa Kiekko-Vantaan Jami Kauppi Kiekko-Vantaan verkkosivuilla.

Molemmilla alla nollapeli

Joukkueet pitivät perjantain peleissään kuparisen rikkoutumattomana: TUTO puolustuspäässään ja Kiekko-Vantaa hyökkäyksen osalta. Kotijoukkue lähteekin otteluun varmasti itseluottamusta uhkuen, sillä turkulaisrykelmä kaatoi perjantaina Mestis-kärki KooKoon puhtaasti 2-0 ja vieläpä vieraskaukalossa. Turkulaisten sankari voittomaalin tekijänä oli viime kaudella lohipaidoissa kiekkoillut Kalle Moisio.

Kiekko-Vantaa puolestaan kärsi perjantaina kotonaan 0-1-tappion Jukureille, joten maalipaikkojen hyödyntämisprosentin kehittäminen lienee yksi vantaalaisten avainteemoista lauantain TUTO-kamppailua ajatellen. Koko alkukauden hyvin toimineen hyökkäyspelin yskähtely on vantaalaisittain huolestuttavaa, ja tuttujen ratkaisijoiden, kuten Tomi Tuomiston takaa on löydyttävä tulivoimaa.

Perjantaina nollapelin pelannut Kaapo Kähkönen jatkanee TUTOn maalilla, lohipaitojen maalia puolestaan vartioi Kevin Lankinen.

Seuraa Heitä

Jani Honkanen #15 |

Puolustaja

Romuluinen pakki ei jätä tilaa Kiekko-Vantaan maalin eteen.

Tuukka Pulliainen #8 |

Keskushyökkääjä

Valmennuksen luottopelaaja Pulliainen kiusannee lauantainakin Kiekko-Vantaan puolustusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle