Putket poikki ja pinoon?

MESTIS / Ennakko
Peliittaluotsi Merikivi on haasteiden edessä. Neljän ottelun tappioputki painaa niskassa.
Kuva © Kiia Aha kiia.aha@jatkoaika.com
Ennen kauden alkua Peliittoja veikkailtiin jopa viiden kärkeen. Alkusyksy ja ensimmäiset 20 peliä ovat kuitenkin olleet kova oppikoulu nuorelle joukkueelle, joka löytyy tällä hetkellä sarjan jumbosijalta. LeKi on kaksi sijaa ylempänä, mutta vain kaksi pistettä edellä. Perjantain ottelussa on siis panoksia varsin mukavasti.

Peliittojen vieraspelaaminen on ollut kiistatta todella heikkoa. Vieraista on irronnut toistaiseksi vasta yksi voitto ja senkin heinolalaiset nappasivat Kajaanista.

Tilastojen valossa ainoa Peliittoja huonompi reissaaja on KeuPa, jolla ei ole sitä ainoatakaan kolmen pisteen vierasvoittoa. Tilastoja synkistääkseen Peliitat on päästänyt vieraspeleissä eniten maaleja, yhteensä 49. 

Keskiviikkona Vantaalla nähtiin pirteä peliittanippu, mutta viimeisin potku jäi matkan varrelle. Helpohkot virheet puolustuspäässä ovat kostautuneet pitkin syksyä ja niin kävi Kiekko-Vantaatakin vastaan. Peli-ilme oli kuitenkin positiivinen ja Peliittojen käteen jäi paljon hyvääkin, mikä lienee hyvä energianlähde perjantain koitokseen. 

Peliittojen hyökkäys oli keskiviikkona, niin kuin koko syksynä, ajoittain todella kaunista katsottavaa. Taitoa ja tulivoimaa löytyy, mutta tiukassa paikassa nuorten poikien kädet jäätyvät. Hyökkäys on joka tapauksessa vaarallinen, joten LeKin ei parane nukahdella hetkeksikään. 

Keskiviikkona Peliittojen maalilla aloitti Antti Rautiola, joka pelasi kelpo ottelun, vaikka viisi kiekkoa lipsahtikin selän taakse. Peliitat pelaa sekä perjantaina että lauantaina, joten torjuntavastuuta jaetaan sekä Rautiolalle että Heikki Tuomistolle.

Perjantain aloittava veräjänvartija selviää tuttuun tapaan vasta aamupäivällä. Peliittojen kokoonpano elää hieman loukkaantumisten ja sairastumisten myötä. 

Tulosta parempi LeKi

LeKi on ollut melkoinen sekasotku. Peli näyttää usein hyvälle, mutta jotenkin se aina vain kaatuu tappioksi. Perjantaina vastakkain on siis kaksi melko samassa tilanteessa olevaa joukkuetta - ei se niin huonosti ole mennyt kuin sarjataulukko antaa ymmärtää. 

LeKi on pelannut kaikki kolme viimeisintä peliään Hokkia vastaan ja hävinnyt. Hokki on kovassa iskussa, mutta kyyti on silti ollut luvattoman kylmää. Tappiot maalein 6-1, 3-6 ja 3-2 ovat jättäneet aika paljon parantamisen varaa. LeKi on nyt siis kolmen ottelun tappioputkessa. 

LeKi nojaa isosti maalivahti Dominik Hrachovinaan. Hrachovina on kelpo maalivahti, mutta liian rohkeasta mailapelaamisesta koituu usein hassuja virheitä. Perjantaina on oletettavaa, että LeKin maalilla aloittaa juuri Hrachovina. Loukkaantumisista ei sen enempää tietoa ole tihkunut, kuin että Jimi Santala on ainoa varma poissaolija. 

Erikoistilanteet ratkaisee

Peliitat on keikkunut kauden alusta asti jäähytilaston kärjessä. Jäähyjä on tullut aivan liikaa, mutta heinolalaisten alivoima on erittäin toimivaa. Alivoimalla päästettyjä maaleja on vain 19. Peliittojen ylivoima ei ehkä herätä samankaltaisia riemunkiljahduksia, mutta 16 tehtyä maalia ei ole umpisurkeakaan numero. 

LeKi on samassa tilanteessa, mutta lukemat ovat vain pienemmät kuin Peliitoilla. 

Erikoistilannepelaaminen voi nousta arvoon arvaamattomaan. Peliittojen ja LeKin kohtaamiset ovat kuitenkin olleet yleensä tasaisia vääntöjä, ja niin voi odottaa olevan perjantainakin. 

Seuraa Heitä

Roope Elimäki #37 | Kiekko-Espoo

Keskushyökkääjä

Elimäki palasi keskiviikkona pitkän loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon ja pääsi heti maalikantaan. Elimäki on pelannut vain kahdeksan ottelua, mutta verkko on heilunut peräti neljä kertaa.

Toni Kallela #93 |

Laitahyökkääjä

Kallela osui keskiviikkona kahdesti ja kauden maalisaldo kasvoi viiteen maaliin. Jatkuuko tehoilu?

» Lähetä palautetta toimitukselle