Kaksi uppoavaa laivaa - kohti haaksirikkoa vai pudotuspelisatamaa?

LIIGA / Ennakko
Sami Rajaniemellä on perjantaina iskun paikka.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
JYP palaa puhdistamaan kasvojaan kotiyleisönsä eteen kärsittyään tappiot Kärpille ja Tapparalle. Joukkueen on löydettävä tasaisuus, sillä Blues hengittää jyväskyläläisten niskaan kovasti ja hamuaa paikkaa kuuden joukkoon. Myös porilaisilla on tiukat paikat. HPK hengittää kohta niskaan kamppailussa pudotuspelien viimeisestä paikasta.

JYPin edelliset ottelut ovat olleet vaikeita. Joukkueen kurssi on ailahdellut pelien välillä valtavasti, ja hienoja taisteluvoittoja on usein seurannut tappio. Viime aikoina kurssi on ollut varsinkin kärkijoukkueita vastaan laskeva.

Liigan sarjataulukossa pitkään kakkosena majaillut JYP on tippunut jo kuudenneksi ja on seitsemännellä sijalla majailevan Espoon Bluesin kanssa tasapisteissä, tosin espoolaisilla on peli enemmän alla.

Jyväskyläläisillä on alla kaksi selkeää tappiota, molemmat Liigan suuriin lukeutuvia Tapparaa ja Kärppiä vastaan. Varsinkin tamperelaisia vastaan JYP sai selkäänsä oikein isän kädestä, sillä Tappara koulutti vierailijoita peräti 7-1-lukemin.

Suurimmat ongelmat kotijoukkue JYPillä on ollut omassa päädyssä. Puolustus on toki vuotanut läpi kauden, mutta nyt maalivahti Tuomas Tarkki on osoittanut jo inhimillisyyttä verrattuna alkukauteen. Tarkilla on ollut viimeisen kuukauden aikana päällä heikompi jakso, ja kiekko ei ole tarttunut lähellekkään alkukauden malliin.

Tämä on korostanut jyväskyläläisten puolustuksen haavoittuvaisuutta entisestään, ja Tampereen rumat lukemat ovat räikein esimerkki siitä.

Jos ei ole JYPillä ollut helppoa, sitä peliesitykset eivät ole olleet porilaisillakaan. Ässät on nimittäin hävinnyt viisi edellistä otteluaan, ja joukkue majailee sarjataulukossa kymmenennellä sijalla, ja HPK hengittää muutaman pisteen päässä niskaan, joten helppoihin pistemenetyksiin ei Ässilläkään ole varaa.

Edellisessä ottelussa Ässät pelasi arkkivihollistansa Rauman Lukkoa vastaan, ja joukkue suli 2-0-johtoasemasta 2-4-tappioon. Tämä kuvastaa hyvin porilaisten peliesityksiä viime aikoina. On välähdyksiä paremmasta, mutta pelkät välähdykset eivät kuitenkaan riitä.

Esimerkiksi Ässien tärkeimmät yksittäiset pelaajat Eero Elon ja Mika Niemen johdolla ovat sukeltaneet edellisissä otteluissa liigan eliitistä harmaan massan joukkoon. Porilaiset kaipaavat kärkimiehiltään kipeästi onnistumisia ja roolin ottamista palatakseen takaisin voittojen tielle ja kamppailemaan pudotuspelipaikasta tosissaan.

Toisaalta nuoriso Jarno Kärjen johdolla on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Menestyshaaveita ei kuitenkaan voi nuorten pelaajien harteille kokonaan laittaa. 

Perjantain ottelun suurin kamppailu käydään varmasti maalin suulla. Huikeassa vireessä viime aikoina ollut Juuso Riksman ottaa oletettavasti mittaa JYPin maalin suulle luistelevasta Sami Rajaniemestä. Tarkin ailahtelevat otteet ovat pakottaneet Marko Virtasen antamaan pirteästi esiintyneelle Rajaniemelle vastuuta, ja nyt hänellä on mainio paikka osoittaa valmiutensa paikkaamaan Tarkkia myös keväällä.

Hyökkäyspäässä JYPillä on selkeä etu. Pistepörssin kärkinimi Eric Perrinin johdolla hyökkäyksen kärki hakkaa oletusarvoisesti Ässien vastaavan mennen tullen, etenkin jos Niemen ja Elon tähdittämä ässähyökkäys on edelleen unessa.

Käyttäjän vtahkola kuva

Arvio ottelusta: Valtteri Tahkola

Jyväskylässä JYPin puolustus on edelleen reikäjuustoa, mutta Rajaniemi pelaa näytönpaikan saatuaan vahvan ottelun pitäen numerot tasaisina. Porilaiset yllättävät, ja ottavat melkein pakkoraossa Jyväskylästä täydet kolme pistettä mukaansa. JYPin vaikeudet jatkuvat.

Seuraa Heitä

Sami Rajaniemi #30 | HPK

Maalivahti

Siirtohuhujen kohteena oleva Rajaniemi saa jälleen näytönpaikan JYPin maalin suulla Tarkin romahdettua edellisissä otteluissa. Todistaako tasonsa suurelle yleisölle?

Mika Niemi #31 |

Keskushyökkääjä

Joko herää varjojen mailta? Edellisissä otteluissa Ässien ykkössentteri on ollut täysin kuutamolla. Porissa odotetaan ja toivotaan tehoja, että Ässät säilyy edelleen pudotuspelipaikassa kiinni.

» Lähetä palautetta toimitukselle