HIFK:n viimeinen mahdollisuus haastaa Kärpät runkosarjan voitosta

LIIGA / Ennakko
Zaborsky katkaisi kuivan kautensa lauantaina.
Kuva © Riku Laukkanen - facebook.com/R1kuExposures
HIFK saa tiistai-iltana vieraita Oulusta, kun Kärpät saapuu Helsingin jäähalliin. Kärpät on vankasti matkalla kohti runkosarjan voittoa ja mikäli joukkue voittaa tiistaina, saa HIFK haudata lopullisesti haaveensa runkosarjan voitosta.

Kärpät hallitsee sarjataulukkoa ja näyttää laskettelevan vääjäämättömästi kohti runkosarjan voittoa. Eroa lähimpään uhkaajaan, KalPaan on matkaa jo kymmenen pistettä. Viimeisimpänä Kärppien jyräämäksi joutui JYP, joka kärsi kotonaan 4-2-tappion oululaisille.

Myös HIFK pääsee otteluun voitto takataskussaan, sillä punapaidat kävivät hakemassa selkeän 4-0-vierasvoiton Raumalla. Ennen lyhyttä maaottelutaukoa helsinkiläisten otteissa oli nähtävissä väsymystä, mutta tauon jälkeen pelaaminen on ollut astetta raikkaampaa.

Tiistain koitos on kauden neljäs joukkueiden välillä. Aiemmat kohtaamiset ovat olleet vähämaalisia, sillä kolmessa ottelussa on nähty yhteensä vain kahdeksan maalia. Voitoista HIFK on vienyt nimiinsä kaksi, Kärpät yhden.

Vaikka keskinäisissä otteluissa maalihanat ovat olleet tukossa, koko kauden aikana HIFK on tehnyt eniten ja Kärpät kolmanneksi eniten maaleja.

Viime otteluissa oululaisten tukena on ollut nimellisesti kolmosketjuna pelaava Julius Junttila - Joonas Kemppainen - Joonas Donskoi. Viime viikolla joukkueen riveihin liittyivät myös alkukauden KHL:ssä pelanneet Lukas Kaspar sekä Ben Maxwell. Kun joukkueeseen kuuluvat lisäksi tehokkaat Mika Pyörälä sekä Esa Pirnes, on oululaisten hyökkäys jopa Liigan vaarallisin.

Tulitehoa löytyy myös puolustuksesta, jossa etenkin Arto Laatikainen on löytänyt parhaiden vuosiensa virettä. Mies on kahminut neljässä edellisessä ottelussa viisi pistettä ja teholukemakin on viisi pykälää plussan puolella.

HIFK on tuskaillut joulun jälkeen maalinteon vaikeuksien kanssa ja runkopelaajistosta suuri osa vietti pitkää maalitonta kautta.

Lukkoa vastaan Arttu Luttinen ja Tomas Zaborsky katkaisivat omat, seitsemän ottelua kestäneet maalittomat putkensa, mutta edelleen esimerkiksi Corey Elkinsin edellisestä osumasta on kulunut jo 11 ottelua.

Oma lukunsa on Joonas Rask. Miehellä on tällä kaudella vuorotellut kylmät ja kuumat putket. Kausi alkoi 11 ottelun maalittomalla putkella ja nyt viimeiset 15 ottelua ovat kuluneet ilman osumia. Tulosketjussa koko kauden pelannut Rask teki syys-marraskuun kuumassa putkessaan 16 ottelussa tehot 8+7, mutta kauden lopuissa 23 ottelussa on syntynyt todella vaatimattomat 0+4.

Maalin suulla kummallakin joukkueella on ollut viime aikoina vaikeuksia päästä parhaalle tasolle, mutta edellisissä otteluissaan sekä HIFK:n Ville Husso että Kärppien Tomi Karhunen pelasivat huippuottelut.

Husso torjui 27-kertaa ja nollasi Lukon. Edellisestä nollapelistä ehtikin vierähtää hetki aikaa, sillä se tapahtui syyskuun viimeisenä päivänä, juurikin Kärppiä vastaan. Karhunen puolestaan luisteli Iiro Tarkin vatsataudin vuoksi kesken ottelua maalille JYPiä vastaan, torjui kaikkiaan 43 laukausta ja joutui antautumaan vain kahdesti.

Seuraa Heitä

Yohann Auvitu #81 |

Puolustaja

Iski maalin Lukon verkkoon ja keräsi tehotilastoon itselleen plussan. Samalla nousi Liigan puolustajien tehotilaston piikkipaikalle.

Arto Laatikainen #42 |

Puolustaja

Kokenut puolustaja työllistyi vasta kauden jo alettua ja matkalla Ouluun oli myös yksi välipysähdys Turussa. Löytänyt itsensä uudelleen ja on puolustajien tehotilaston toisella sijalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle