Kuudenneksi valahtanut Lukko lähes pakkovoiton edessä

LIIGA / Ennakko
Otto Honkaheimo nähdään taas Raumalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Rauman perjantai-illassa kohtaavat Lukko sekä HIFK. Molemmille kamppailu on toinen maaottelutauon jälkeen.

Raumalla otellaan sarjan kärkipään kamppailu kotijoukkue Lukon kohdatessa HIFK:n. Niin sarjakuutonen Lukko kuin vierasjoukkue HIFK:kin aloittivat runkosarjan viimeisen etapin vierasottelulla.

Lukko jatkoi ihmeellisten otteluiden sarjaa kohdatessaan Kärpät. Lokakuussa 2014 joukkueet tekivät 10 maalia varsinaisella peliajalla vastaavassa Oulun ottelussa. Ja taas oli puolustuspelaaminen jätetty pukukopin puolelle. Tällä kertaa 6-5-voittolukemat pitkän kaavan mukaan merkittiin Kärpille.

HIFK on kuitenkin eri vastus kuin Kärpät. Mutta onhan se selvää, että Lukon puolustuspelaamisen pitää parantua huomattavasti alkuviikon kamppailusta. Lukon materiaali ei riitä joka ilta tekemään puoltakymmentä osumaa.

Kovassa maskipelaamisessa maaleja menee välillä helpostikin maalivahdin näkökentän ollessa hyvinkin rajoittunut. Mutta kyllä Lukko-vahti Ryan Zapolskin on parannettava tekemistään kärppäotteluun verraten, mikäli Lukko aikoo ottaa sen todella kipeästi tarvitseman lähes pakkovoiton.

Ei siis ihan pakkovoitto, mutta ei paljon toisinkaan. Lukko on sarjataulukossa pudonnut jo sijalle kuusi, eikä alaspäin ole matkaa oikeastaan yhtään mitään. Silloin kotiottelut on vaan pakko voittaa, mikäli aikoo tosissaan taistella suorasta paikasta puolivälieriin.

Lukon tekeminen on ollut todellista vuoristorataa viime viikkojen aikana. 5-0-tappio kääntyy 5-0-voitoksi parissa yössä jne. Tekemisestä puuttuu selkeä johdonmukaisuus, vaikka juuri urheilussa nopeat käänteet kuuluvat kuvioihin mukaan.

Johdonmukaisuus itseasiassa hävisi samalla hetkellä, kun joukkueen ykkössentteri Aaron Gagnon siirtyi toipilasosastolle. Harvemmin sota yhtä miestä kaipaa, mutta Lukon tapauksessa näin todellakin tuntuu olevan.

− Hyvillä fiiliksillä HIFK:n kaatoon. Takana pitkä reissupeli Oulussa ja siitä ollaan nyt palauduttu uuteen taisteluun, Lukon laitahyökkääjä Jesper Piitulainen miettii tulevaa koitosta.

Vierasjoukkue HIFK:n kohdalla ongelmat ovat olleet yksinkertaisen selkeät. Maalinteko on ollut joukkueelle vaikeaa jo kuukauden päivät, kun viimeksi tammikuun puolivälissä joukkue on tehnyt enemmän kuin kaksi maalia.

Samalla kun puolustuspelaaminen ei ole ollut raudan lujaa, tappioita on merkitty useita helsinkiläisjoukkueen sarakkeeseen.

Päävalmentaja Antti Törmänen oli alkuviikon Kuopion ottelussa tyytymätön joukkueen hyökkäyspelaamiseen, ja pääkäskijä vaihtelikin ketjukoostumuksia pitkin ottelua saadakseen enemmän tehoja irti.

Mutta taas kerran HIFK jäi kahteen tehtyyn maaliin ja samalla joukkue aloitti runkosarjan päätösetapin harmittavalla yhden maalin tappiolla.

Mielenkiintoista onkin katsoa, millaisilla koostumuksilla vierasjoukkue lähtee hakemaan voittoa.

− Pidetään työmoraali erittäin kovana ja ollaan viisaita keskialueen suhteen, HIFK-hyökkääjä Juuso Puustinen kertoo ottelun taktiikasta.

Seuraa Heitä

Jerry Ahtola #28 |

Laitahyökkääjä

Kaksi maalia viime ottelussa Kärppien verkkoon. Miten hoituu ykkössentterin rooli kotiyleisön edessä?

Teemu Ramstedt #46 |

Keskushyökkääjä

Maajoukkueen mukana Ruotsi-otteluissa, jonka jälkeen hyvää tekemistä Kuopiossa. Miten käy tässä vierasottelussa?

» Lähetä palautetta toimitukselle