Lukko rimpuilee puolustajapyssyjensä varassa

LIIGA / Ennakko
Jerry Ahtola häärii nyt Lukon ykkössentterinä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Hyökkäyksen ykköstykkiensä poissaolosta kärsivä Lukko kohtaa torstaina vieraskaukalossa HPK:n. Kokoonpanossa nähdään kuitenkin Liigan parhaimpiin kuuluvien hyökkäävien puolustajien yhteenotto.

Aaron Gagnonin ja Ville Vahalahden poissaolosta kärsivät Rauman Lukko matkaa mainiossa vireessä olevan HPK:n vieraaksi keskiviikon liigakierroksella. Loukkaantuneen tehokaksikon ollessa sivussa Lukon ykkösketju oli tiistaina SaiPaa vastaan muodossa Olavi Vauhkonen - Jerry Ahtola - Teemu Nurmi.

Kolmikosta etenkin Vauhkonen on kerännyt kehuja kauden esityksistään, ja koossa on jo 14 osumaa.

Eniten Lukon tulivoimaa löytyy kuitenkin takalinjoilta, missä mainiota kautta pelaavat ylivoimalla ja kiekollisessa pelissä maestron elkein operoivat Mikko Kousa ja Janne Niskala. Kaksikosta Kousa on Liigan puolustajien pistepörssin sijalla neljä ja Niskala sijalla seitsemän. Niskalan 11 maalia riittävät lisäksi puolustajien maalipörssin jaetulle ykkössijalle Lasse Kukkosen kanssa.

Puolustajien tulivoima ei lopu Lukon tehokaksikkoon, sillä myös Jesse Virtanen on kerännyt kauden aikana 15 tehopistettä. Huomioitavaa saldossa on se, että pisteet on kerätty yli vain vajaan 17 minuutin keskiarvolla peliajassa, kun Niskalan keskiarvo on ollut yli 23 ja Kousan yli 25 minuuttia per peli. Viime vuoden tehokettu Ilkka Mikkola on pelannut tällä kaudella huomattavasti varmistelevammassa roolissa.

HPK:n puolustuksen ykköstykki Craig Schira on puolustajien pistepörssin kahdeksannella sijalla heti Niskalan jälkeen samalla pistemäärällä. Hänen lisäkseen HPK:ssa tulivoimaa ja juonikkutta löytyy ensisijaisesti Petteri Nikkilältä ja Joni Tuulolalta, joista jälkimmäinen joutui tosin huilaamaan viime ottelun heikosti menneen Kärpät-ottelun jäljiltä.

Maalissa nähdään todennäköisimmin Juuse Saros ja vastikään jatkosopimuksen allekirjoittanut Ryan Zapolski.

Seuraa Heitä

Ossi-Petteri Grönholm #15 |

Puolustaja

Hakee loukkaantumislistalta palattuaan taas pelivirettä. Onnistuuko käyttämään vahvuuksiaan ilman takaiskuja?

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Mainiota kautta pelaava Vauhkonen on energinen hyökkääjä, joka ei anna periksi. Tällä kaudella tehtaillut myös maaleja, sillä kasassa on jo nyt miehen henkilökohtainen ennätys.

» Lähetä palautetta toimitukselle