Maalijuhlien jälkeen luvassa tiukempaa taistelua

LIIGA / Ennakko
Hakametsässä on odotettavissa tiukkaa taistelua.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara ja HPK käyvät molemmat omaa taistoaan pudotuspelipaikasta. Kotijoukkue Tappara yrittää sementöidä paikkansa kuuden parhaan joukkoon, ja HPK:n tavoite on nousta takaisin pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Tasauskierrosten jälkeen palataan arkikiekon pariin. Tappara tykitti kahdessa ottelussa TPS:n verkkoon 12 maalia. HPK kävi Oulussa voittamassa lainavarusteilla, mutta joutui kotonaan nöyrtymään Kärpille.

Tappara on pelannut alkuvuoden todella vakuuttavasti. Kymmenestä pelistä kirvesrinnat ovat napanneet seitsemän voittoa, joista kaksi on irronnut nollapelillä.

Alkukauden ongelmista maalinteossa ja ylivoimapelissä ei ole ollut tietoakaan, sillä tamperelaiset ovat mättäneet tammikuun aikana liigajoukkueista eniten maaleja. Ylivoimakin on ollut toiseksi tehokkainta.

HPK sai tammikuussa katkaistua seitsemän ottelun tappioputkensa, minkä jälkeen hämeenlinnalaiset ovat hävinneet vain edellisen ottelunsa Kärpille. Tosin Kerhon viidestä voitosta neljä on tullut varsinaisen peliajan jälkeen, ja se ainoa kolmen pisteen voitto tulikin kohutusta varustegate-pelistä Oulussa.

Vahvan alkukauden jälkeen hämeenlinnalaiset ovat vaipuneet synkempiin vesiin. Kerho on myös pudonnut sarjataulukossa jo sijalle 11. HPK:n selkeä tavoite onkin löytää vastaava vire kuin alkukaudella ja lunastaa pudotuspelipaikka.

Molempien joukkueiden maalivahdit Juha Metsola ja Juuse Saros ovat Liigan ehdotonta eliittiä. Tampereella tuskin nähdään vastaavia maalijuhlia kuin Tapparan järjestämänä Turussa.

Tappara sai tammikuun tasauspeleihin takaisin kokoonpanoon kanadalaissentterinsä Stephen Dixonin. Kirvesrinnat saivatkin jalkeille neljä vahvaa hyökkäysketjua, jotka kaikki myös onnistuivat maalinteossa.

Erityisen vahvassa vireessä on ollut Pekka Jormakka, joka liitää neljän ottelun maaliputkessa ja on löytänyt oivan yhteyden ketjukavereidensa Henrik Haapalan ja Jan-Mikael Järvisen kanssa.

HPK:n tehomiehinä ovat kunnostautuneet Eero Somervuori ja Jesse Saarinen. Laitureille taustatukea antaa slovakkisentteri Marek Viedensky.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa, ja HPK on selvinnyt jokaisesta ottelusta voittajana - kahdesti varsinaisen peliajan jälkeen. Joko Tappara olisi löytänyt riittävän vireen, jolla HPK kaatuisi?

Käyttäjän joinonen kuva

Arvio ottelusta: Juha Oinonen

Tappara on löytänyt huikean vireen tammikuun aikana ja on Liigan kuntopuntarin toisena. Myös HPK on saanut katkaistua tappioputkensa ja onnistunut repimään voittoja viime peleistään. Tämän kauden keskinäisistä otteluista HPK on onnistunut voittamaan kaikki kolme

Vierailija HPK tulee varmasti antamaan kovan vastuksen, mutta Tappara pelaa kovalla tasolla ja on osoittanut oman vahvuutensa. Siksi uskon kirvesrintojen nappaavan kolme pistettä HPK:ltakin.

Seuraa Heitä

Markus Kankaanperä #12 |

Puolustaja

Kovaotteisena puolustajana tunnettu "Kanki" on viidessä viime pelissä iskenyt yhteensä tehot 2+2. Kirsikkana kakun päällä tietysti läpiajomaali Ilvestä vastaan.

Tuomas Vänttinen #91 |

Keskushyökkääjä

Tapparastakin tuttu ikitaistelija on Liigan eliittiä laukausten peittämisessä. Nykyisellä tahdillaan on myös rikkomassa yhden kauden piste-ennätystään.

» Lähetä palautetta toimitukselle