Keltamustat sinioranssien vieraaksi viikon kolmanteen kahinaan

LIIGA / Ennakko
Joulukuussa Tappara vei SaiPaa lukemin 4-1.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Sarjataulukossa kahden pisteen päässä toisistaan olevat Tappara ja SaiPa kohtaavat perjantai-iltana Hakametsässä. Yhdeksäntenä oleva Tappara johtaa joukkueiden keskinäisiä taistoja lukemin 2-1, mutta on hankkinut tällä viikolla vain kaksi pistettä kahdesta ottelusta. Kahdeksantena oleva SaiPa on voittanut viikon molemmat pelinsä ja koonnut viisi pistettä.

SaiPan vuoro matkustaa Tapparan vieraaksi. Vierasjoukkue on näyttänyt kuluvalla viikolla kyntensä voittamalla maanantaina Sportin kotonaan Lappeenrannassa ja keskiviikkona Bluesin Espoossa. Tappara voitti alkuviikosta Ässät Porissa, mutta sai takkiinsa keskiviikkona Kuopiossa KalPalta. 

Heikon esityksen keskiviikkona antanut Tappara pääsee ainoan kerran tällä viikolla viihdyttämään kotiyleisöään. Tshekkiläinen Dominik Hrachovina aloitti keskiviikon ottelussa KalPaa vastaan. Startti sujui ihan hyvin, vaikka loistotorjunnat jäivät Tappara-debytantilta näkemättä ja kokematta.

Viime kaudella huomattavasti enemmän esillä ollut Josh Green avasi viimein maalitilinsä ja olikin vastuussa Tapparan ainoasta osumasta. Tappara hävisi ottelun Kuopiossa lukemin 3-1.

Yhdysvaltalaishyökkääjä Chad Rau on ensimmäistä viikkoa SaiPan mukana. Kaksi peliä pelannut Rau iski Bluesia vastaan kaksi maalia keskiviikkona. Toisen maaleista hän iski jatkoajalla, jolloin SaiPa voitti ottelun lukemin 3-4.

Keskiviikkona nähtiin myös Saipa-debytantti, kun 19-vuotias puolustaja William Mäkinen pelasi kokoonpanossa. Mäkisenkin avausmaali oli lähellä, mutta se hylättiin videotarkastuksen jälkeen korkealla mailalla tehtynä.

Nyt taistellaan tärkeistä pisteistä, maalit ratkaisevat

Maalinteko-ongelmat ovat vaivanneet Tapparaa koko kauden. Toistaiseksi tehokkaimmat pelaajat SaiPaa vastaan ovat olleet joukkueen kultakypärä Olli Palola ja ykköskentän toinen laituri Kristian Kuusela. Heiltä odotetaankin onnistumisia myös tämän illan ottelussa.

Tapparan ylivoimapeli on piristynyt joulun jälkeen, mutta se on kokonaistilastojen mukaan edelleen Liigan huonointa. Keskitason SaiPalla ei maalinteossa ongelmia ole ilmennyt ja se on tehnytkin tällä kaudella 15 maalia Tapparaa enemmän.

Tapparan peliasenne ja peli-ilme vaihtelevat huimasti eri otteluiden välillä. Tasaisempaa peliä pelaavaa SaiPaa ei saisikaan päästää niskan päälle. Tapparan tulisikin laittaa heti kaikkensa peliin, mikäli pisteiden halutaan jäävän kotiin.

Liigan tasaisuus on eduksi näille kahdelle joukkueelle. Kymmenen pisteen sisään mahtuu sarjataulukon keskellä seitsemän joukkuetta, eikä kärkikään mahdottoman pistemäärän päähän ole karannut. Yli puolet peleistä on kuitenkin jo pelattu, joten jokainen piste alkaa saamaan uuden merkityksen kevään otteluita ajatellen. 

Tappara tiedotti puolenpäivän aikaan, että Juha Metsola nähdään tänään maalilla. Keskiviikkona loukkaantunut Pasi Puistola on poissa kokoonpanosta, mutta Otto Rauhala ja Patrik Laine sieltä löytyvät.

Käyttäjän sahlgren kuva

Arvio ottelusta: Sanna Ahlgren

Pisteiden tärkeys alkaa nostaa merkitystä entisestään, kun mennään kohti kevättä. Joukkue, jolta löytyy tarpeeksi tahtoa ja ennen kaikkea asennetta, korjaa tänään pisteet kotiin. Mikäli Tapparan ylivoima jatkaa kehittymistään parempaan suuntaan ja maalinteko joukkueelta onnistuu, niin kaikki kolme pistettä jäävät ilman muuta Tampereelle.

Seuraa Heitä

Chad Rau #17 | Glasgow Clan

Hyökkääjä

Ensimmäistä viikkoa SaiPan riveissä pelaava kuuma amerikkalaishyökkääjä osui toisessa Liiga-ottelussaan Bluesia vastaan heti kahdesti.

Josh Green #12 |

Keskushyökkääjä

Keskiviikkona valtava gorilla tipahti sentterin harteilta herran onnistuessa tekemään kauden ensimmäisen maalinsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle