Saros palaa HPK:n maalille − "Kaikki keinot käyttöön"

LIIGA / Ennakko
Kaksi aikaisempaa kohtaamista on mennyt HPK:lle.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK tappioputkessa kotihalliin. HIFK on saanut pelin kulkemaan, ainoastaan vierasvoitot on ollut kiven alla. Jatkoaika sai joukkueiden valmennusjohdolta kommentit vuodenvaihteen peleistä.

Molemmat joukkueet luovuttivat ykkösmaalivahtinsa maajoukkueen käyttöön. HPK:n maalilla vastuun ottanut Joni Myllykoski on joutunut tiukkaan paikkaan. Maalivahdille on avautunut mahdollisuus näyttää osaamisensa useammassa perättäisessä ottelussa, mutta samalla joukkueen maalinteko on tökkinyt pahemman kerran.

Loppiaisena harjoituksissa mukana ollut Juuse Saros palaa keskiviikkona veräjänvartijaksi.

HPK-valmentaja Vesa Viitakoski avasi joukkueen viimeisiä pelejä:

− Myllykoski pelasi Kuopiossa hyvän pelin ja antoi meille mahdollisuuden taistella pisteistä. Peli kaatui heikkoon maalintekoon, ketään yksittäistä pelaajaa ei voi tappiosta syyttää.

HPK on tehtyjen maalien tilastossa kolmantena, mutta joulutauon jälkeen pelatuissa viidessä ottelussa joukkue on kuitenkin onnistunut vain seitsemän kertaa.

− Valmennuksen kesken on pohdittu lääkkeitä maalintekoon. Ihan yleisesti koko joukkueella on ollut vaikeampi jakso joulun jälkeen. Joissakin peleissä ollaan onnistuttu hyvin tekemään maalipaikkoja, toisissa ollaan oltu selkeästi alakynnessä. Pelin taso on heilahdellut paljon viidessä viimeisessä ottelussa.

Vastustajat ovat onnistuneet pilkkonaan Kerhon hyökkäyksiinlähdöt ohjaamalla ne joko hyökkäysalueen kulmiin tai blokkaamaan kokonaan.

− Nopeammin pitäisi saada peli kääntymään. Ei tarvitsisi hyökätä organisoitua "träppiä" vastaan, kun saamme kiekon riistettyä. Ylivoimahyökkäyksiin pitäisi päästä useammin, tai ei ainakaan olisi viisi miestä vastassa. Valmistakin puolustusta vastaan pärjäämme, jos lähdemme koko joukkueen voimin. Nyt se on mennyt vähän yksin puskemiseksi. Yritystä on ollut, mutta koitetaan saada kokonaisuus paremmin kuntoon.

Joukkueen tulisi saada alkukauden hurmos päälle. Silloin joukkue sai toistuvasti tehtyä ratkaisevat maalit otteluiden lopussa. Nytkin joukkue taistelee loppuun asti, mutta jotain on jäänyt puuttumaan.

− Ihan samaa draivia emme ole saaneet. Syksyn pelit, jotka onnistuimme ratkaisemaan pelin lopussa, olimme kuitenkin pelanneet koko ottelun hyvin. Nyt emme ole päässeet samalle tasolle, jolla aikaisemmin olimme, kun tulimme lopussa takaa ohi.

− Kyllä tässä koitetaan kaikki keinot käyttää huomennakin, että saisimme sen pari potkua lisää tekemiseen ja kairattua tekeminen voittojen tielle.

Joukkue on harjoitellut kovaa maaottelutauon ajan, tähtäimessä tammikuun peliruuhka sekä tietysti koko kevät.

HIFK on onnistunut alkukaudesta

Myös HIFK:n kakkosvalmentaja Pekka Kangasalusta kertoi Jatkoajalle ajatuksiaan kevätpuolen ensimmäisistä peleistä. HIFK on onnistunut tauon jälkeisissä otteluissaan hyvin, kuten myös vastuun maalilla ottanut Kevin Lankinen.

− Ville Husson huominen pelaaminen on vielä epävarmaa. Miten palautuu aikaerosta ja muusta. Maalivahtivalmentaja Jan Lundell sen päätöksen lopulta tekee. Lankinen on pelannut todella hyvin. Ei olisi voinut enää enempää vaatia. Lukkoa vastaan kentän paras pelaaja, on ollut kyllä mies paikallaan.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa aikaisemmin, ja HPK on vienyt pisteet tiukoista väännöistä. Edellisessä ottelussa nähtiin myös kuumia tunteita. HPK otti kaksi kymmenen minuutin käytösrangaistusta, ja tuomioista kuului parranpärinää puolin ja toisin.

HIFK oli ottelussa jo kolmen maalin takamatkalla, mutta onnistui tulemaan vielä maalin päähän. Joukkueen vahvuus on ollut otteluiden loput ja niissä ratkaisuihin pystyminen.

Kangasalusta ei halua pelaajia jalustalle nostaa, kun kysytään arviota joukkueen pistetehtailijoista.

− Pisteidentekijät nousevat aina esiin, mutta täytyy muistaa ne arvokkaan työn tekijät, jotka eivät pistetilastossa näy. Joukkueessamme useat pelaajat ovat onnistuneet omissa rooleissaan hyvin. Likaisen työn tekijät ovat lopputuloksen kannalta yhtä ratkaisevassa osassa.

− Joukkuekaverit osaavat kyllä arvostaa sitä näkymätöntä työtäkin jota ei katsomossa aina huomata.

Sarjataulukossa toisena majaileva HIFK on eniten kotivoittoja ottanut joukkue, mutta vieraista on kolme pistettä tuomisina ollut ainoastaan kolme kertaa.

− Joku lääke pitäisi löytää, että vierasotteluistakin saisi enemmän voittoja kotiin. Se on tietysti hyvä, että olemme pystyneet voittamaan kotiyleisön edessä. Kyllä me olemme vieraissakin aina voitosta pelanneet, muttei sitten ole riittänyt loppuun asti.

Pelimäärät ovat olleet suuria maajoukkuetauollakin.

− Maajoukkuetauon harjoittelussa ei ehditty tehdä mitään erikoista. CHL-rästipelien jälkeen oikeastaan huilattiin tammikuuta varten. Nykyisillä pelimäärillä työn ja levon suhde on aikaisempaa tärkeämpää muistaa.

Käyttäjän mjansson kuva

Arvio ottelusta: Marko Jansson

Keskiviikkona Hämeenlinnassa kohtaavat kaksi pisteitä himoitsevaa joukkuetta. Pallokerholla on takana tappiollinen vierasreissu, ja näytönhalut ovat kotihallissa kovat. Monet ovat odottaneet Juuse Saroksen paluuta tolppien väliin, mutta joukkueen ongelmat eivät ole kuitenkaan henkilöityneet maalivahtiin. Kerholla on käsiteltävänä suurempi lukko, joka olisi nyt tiirikoitava auki. HIFK janoaa sarjataulukon kärkeen ja tarvitsee myös pisteitä vieraspeleistä.

Edessä on kiihkeätunnelmainen ottelu, jossa ei vältytä ylilyönneiltä. Ratkaisut tullaankin tekemään erikoistilanteista, joissa joukkueet ovat tilastojen valossa tasavahvoja. Paremmin hermonsa hallitseva ja tästä johtuen ylivoima-aikaa saava joukkue tulee viemään ottelun. HIFK:lla on tässä etulyöntiasema, koska HPK:lla on paineet onnistua kannattajiensa edessä.

Seuraa Heitä

Joni Tuulola #63 | Tappara

Puolustaja

Nuori ja lupaava puolustaja joutui jättämään nuorten MM-kisat ja useita HPK:n pelejä väliin loukkaantumisen takia. Nyt nälkää riittää.

Teemu Ramstedt #46 |

Keskushyökkääjä

HIFK on onnistunut pistetehtailussa laajalla rintamalla. Teemu Ramsted on ollut viimeisissä peleissä kuitenkin joukkueen terävin pistenikkari. Onnistuuko keskiviikkona Juuse Saroksen ohittaminen?

» Lähetä palautetta toimitukselle