HIFK ja Lukko iskevät yhteen Helsingissä

LIIGA / Ennakko
Jääkö pisteet maanantaina kotiluolaan?
Kuva © Tomi Hänninen
Tappiollisen Espoon vierailun jälkeen kotikaukaloonsa palaava Helsingin IFK joutuu maanantain ottelussa todelliseen testiin, kun Nordenskiöldinkadulla vastaan luistelee Rauman Lukko. Palaavatko punapaidat voittojen tielle?

Illan lähtökohdat ovat kutkuttavat, sillä joukkueet majailevat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla toisena ja kolmantena. HIFK:lla on kolme pistettä enemmän, mutta raumalaiset ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän.

HIFK on pelannut joulutauon jälkeen neljä kamppailua, joista saldona on kahdeksan pistettä. Jyväskylästä tuomisina oli makoisat kaksi pistettä ja sen jälkeen helsinkiläiset kaatoivat kotonaan puhtaasti sekä KalPan että SaiPan. Lauantaina paikallisvastustaja Blues oli selvästi vahvempi lukemin 4-1. Espoossa HIFK jäi fyysisyydessä jalkoihin ja pelistä puuttui tuttu suoraviivaisuus.

Lukko pääsee maanantai-illan koitokseen hyvässä iskussa, kun se voitti viime perjantaina Ilveksen Äijänsuolla. Huomionarvoista on se, että Lukko on jäänyt edellisen kerran ilman pisteitä marraskuun lopulla hävittyään kotona TPS:lle. Lukon vierassaldo on vakuuttava, sillä matkaan on tarttunut reissupeleistä vähintään piste sitten marraskuun Lahden vierailun jälkeen.

Helsingin jäähalli on ollut tällä kaudella erittäin vaikea paikka vierasjoukkueille napata pisteitä ja HIFK onkin sarjan vahvin kotijoukkue. Sarjakärki Kärpät kävi napsimassa täydet pisteet joulukuun puolivälissä, mutta ennen sitä viimeisintä tappiota saa hakea lokakuulta, HPK:n ja KalPan voittaessa Helsingissä. Etenkin Lukolle Helsingin vierailut eivät ole juuri sopineet. 2010-luvun kymmenestä runkosarjan kohtaamisesta Lukko on hakenut täyden pistepotin vain kertaalleen.

Tyrehtyykö kotijoukkue Lukon tiukkaan puolustukseen?

Helsingin IFK on tehtaillut ylivoimaisesti eniten maaleja Liigassa. Mutta kahdessa edellisessä pelissä maalinteko on ollut raastavan vaikeaa. Tänään kotijoukkueen haaste avata maalihanat kunnolla on kova, sillä Lukon puolustus on ollut joulukuun alusta alkaen musertavan vahva.

Päävalmentaja Risto Dufva on saanut joukkueen puolustuspelaamisen sapluunan hyvälle mallille. Vierailijat ovat päästäneet viidessä edellisessä taistossaan ainoastaan viisi maalia varsinaisella peliajalla. Lukon puolustuspeli ei ollut kovinkaan vakuuttavaa alkukaudella, mutta viimeistään nyt joukkueen nimekäs peräpää Janne Niskalan ja Mikko Kousan johdolla on herännyt.

Kauden kolmas kohtaaminen

HIFK voitti syyskuun lopulla ensimmäisen keskinäisen Helsingissä Tomas Zaborskyn jatkoaikamaalilla 5-4, mutta Lukko maksoi kalavelat takaisin viemällä toisen kohtaamisen Raumalla selvästi 6-2. Silloin voimahyökkääjä Olavi Vauhkonen ja puolustaja Mikko Kousa olivat pelipäällä molempien maalatessa kahdesti.

Kotijoukkueen ykkösmaalivahtia Ville Hussoa tuskin nähdään vielä tositoimissa, mutta loppuviikosta Nuorten maajoukkueen mukana MM-kisoissa olleen nuoren miehen odotetaan palaavaan tositoimiin.

Arvio ottelusta: Samuli Törrönen

Kun otetaan huomioon HIFK:n maalintekovaikeudet aikaisemmissa otteluissa ja vierasjoukkueen tiukka puolustus, odotettavissa on vähämaalinen kamppailu. Ei olisi yllätys, jos paremmuutta ei saada selville varsinaisella peliajalla. Lukolla on lievä lepoetu, koska raumalaiset eivät pelanneet lauantaina. Vierasvoitto on lähellä.

Seuraa Heitä

Tomáš Záborský #67 | Wild Wings

Laitahyökkääjä

Ratkaisi syyskuussa pelatun ottelun jatkoajalla. Nouseeko kultakypärä jälleen sankariksi?

Jerry Ahtola #28 |

Laitahyökkääjä

Joulutauon jälkeen hyökkääjäkolossi on tehtaillut kolme maalia. Osui joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Helsingissä kahdesti, maalaako myös tänään?

» Lähetä palautetta toimitukselle