Jääkö Sport Tapparan uuden vahvistuksen jalkoihin?

LIIGA / Ennakko
Tepsivätkö Tapparan juonet Sportia vastaan?
Kuva © Jarno Hietanen
Yksi mestarisuosikeista kohtaa torstaina sarjajumbon kahden tehottoman joukkueen kohtaamisessa. Hakametsän yleisölle esitellään myös uusi, suomalaisille jo tuttu ulkomaalaisvahvistus Stephen Dixon.

Tappara on vahvistunut vaikean vaiheen jälkeen, mutta sateentekijää Tampereelle tuskin saatiin vieläkään. Stephen Dixon on kuitenkin hyvätasoinen ja monipuolinen vahvistus Tapparan sentterikalustoon, joka on kaivannut toista kärkimiestä Jan-Mikael Järvisen lisäksi.

Dixon oli vaisu alkukaudella SHL:ssä Luleåssa, joten hyökkääjä tuskin on samanlainen kuuma pelaaja, kuin hän oli pelatessaan viimeksi pelatessaan Suomessa ja Ässissä.

Tapparan toinen tuore vahvistus, norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen on hoitanut peruspelaamisen kiitettävästi ensimmäisissä otteluissaan.

Tapparan tehottomuudesta niin yleisesti kuin ylivoimalla on puhuttu paljon, mutta viime peleissä on jo nähty pilkahduksia paremmasta. Sportia vastaan paikkoja on luotava riittävästi, jotta tarvittavat maalit syntyvät.

Sport on parantanut otteitaan selvästi, mutta on yhä Liigan heikoin joukkue. Suurin ongelma vaasalaisilla vieraissa on ollut päästä kunnon laukaisupaikoille maalin eteen - ja Sportin harmiksi Tappara osaa kyllä pelata maalinedustalla hyvin. Sportin mahdollisuudet ovat siinä, että Tappara olisi yhä tehoton ja antaisi Sportille tarvittavat vastaiskupaikat.

Myös Sportin ylivoima on toiminut ranskalaispelureiden Charles Bertrandin ja Damien Fleuryn johdolla hyvin. Heidän keskellään pelannut sentteri Lassi Kokkala on ollut pois viime aikoina, mutta on mahdollisesti mukana Tampereella.

Vaasalaisten veräjänvartija Hannu Toivonen voi myös pelastaa Sportille paljon, mikäli melko hyvään vireeseen yltänyt torjuja aloittaa Tampereella. Tapparan aloittava maalivahti on todennäköisesti tuttu ja turvallinen Juha Metsola, joka on pelannut lähes kaikki tamperelaisten tämän kauden ottelut.

Tappara pelasi viimeksi tiistaina ja hävisi Bluesille jatkoerässä. Sport taas pelasi viimeksi viime kuussa: lauantaina tuli tappio HPK:ta vastaan.

Käyttäjän vpaatalo kuva

Arvio ottelusta: Vilja Päätalo

Olisi hölmöä väittää, että Sport pystyy voittamaan kivenkovan Tapparan vieraissa. Tässä lajissa hienoa on kuitenkin se, kuinka kauden aikana - ja erityisesti runkosarjassa - ehtii sattua ja tapahtua. Eihän Sportin pitänyt ennakkoasetelmissa saada edes kymmentä pistettä koko kauden aikana. Jos Tomek Valtosen suojatit malttavat mielensä, voi Tampereelta olla tuomisina ainakin kova taistelu. Se ei tosin välttämättä lämmitä.

Seuraa Heitä

Stephen Dixon #17 |

Keskushyökkääjä

Tekeekö Dixon tuhoa heti uuden Suomen-vierailunsa alkuun?

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

Ranskalaishyökkääjältä on vaadittu kauden mittaan paljon vastuuta pistetehtailussa. Sitä vaaditaan jälleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle