Puolustajille lisäintoa edellisen kohtaamisen osumista?

LIIGA / Ennakko
Bluesin puolustukselta vaaditaan kovuutta maalinedustalla.
Kuva © Jarno Hietanen
Alkujaan Liigan otteluohjelma tarjosi tiistaille neljää kamppailua, mutta suomalaisten CHL-menestys siirsi kolme ottelua toiseen ajankohtaan. Näin ollen ainoat liigapisteet jaetaan Espoossa.

Blues on todellisessa otteluruuhkassa. Ohjelmaa tiukensi vielä sunnuntaille siirretty Lukko-vieraspeli, josta Blues nappasi kaksi pistettä. Kaikkiaan viime viikko sisälsi neljä ottelua, joista Bluesin saldona oli yksi kutakin mahdollista tulosta.

Tappara katkaisi pitkän tappioputkensa TPS:n kustannuksella perjantaina. Siinäkin ottelussa se oli lähellä hävitä, sillä pahimmillaan turkulaisryhmä johti jo kolmella maalilla. Omalla tavallaan se oli kuin kopio Bluesin viimeviikkoisesta SaiPa-ottelusta, jossa espoolaiset olivat johdon menetettäneenä osapuolena.

Kohtaaminen on kauden toinen. Ensimmäinen päättyi Bluesin 3-1-voittoon. Se oli viimeisen kuukauden aikana suurempaan vastuuseen nousseen Blues-maalivahti Eetu Laurikaisen ensimmäinen kokonainen liigaottelu.

Blues sai Lukkoa vastaan mukavaa leveyttä maalintekijöihinsä. Puolustaja Kalle Kaijomaa avasi kauden maalitilinsä, Jari Sailiolle osuma oli vasta toinen.

Tapparankin kohdalla kannattaa pistää merkille henkisen puolen onnistuminen. Perjantaisesta voitosta voi olla suuri hyöty tulevissa otteluissa. Tappara on ollut varsinainen putkijoukkue kauden aikana, sillä ennen tappiosumaa joukkue eteni hurjassa voittoputkessa.

Bluesin Kai Kantolan tahti on hyytynyt selvästi paluun jälkeen. Toki oli selvää, että alkukauden maali per ottelu -tahdista tullaan alaspäin, mutta seitsemään edelliseen otteluun yksi maali ei ole sitä, mitä hän on odottanut. Lauantaina Ilvestä vastaan hän epäonnistui maalipaikassa pelin loppusekunneilla.

Tapparalle maalinteko on tuottanut suurta tuskaa. Vain liigajumbo Sportin maalimäärä on pienempi. Kokoonpanosta ongelmien ei pitäisi olla kiinni, onhan mukana viime vuoden maalikuningas Olli Palola sekä useampi muu hyväksi maalintekijäksi tiedetty pelaaja.

Seuraa Heitä

Kalle Kaijomaa #45 | Fehérvár AV19

Puolustaja

Maalitili auki edellisessä ottelussa. Yleisesti kiekollisten ratkaisujen taso vaihtelee nerokkaista syötöistä pahoihin virheisiin. Kumpaa nähdään tiistaina enemmän?

David Kolomatis #39 |

Puolustaja

Niin ikään edellisen ottelun onnistujia. Muuten ahkeran laukojan onnistumiset ovat olleet vähissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle