Hurrikaanipaidat Helsingissä, juhliiko JYP HIFK:n kustannuksella

LIIGA / Ennakko
Yohann Auvitu kohtaa edellisen seuransa lauantaina toistamiseen
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
JYP:n viimeaikainen peli on ollut nousujohteista. Ennen lauantaita takana on neljä peräkkäistä voittoa. HIFK on puolestaan ollut kuluvalla kaudella kotonaan vahva. Jatkuuko tahti vai jyrääkö JYP?

HIFK:n peli perjantaina SaiPaa vastaan meni voittomaalikilpailuun, jossa onnistuivat Nikolai Goldobin ja 1-2 voiton helsinkiläisille sinetöinyt Juuso Puustinen. Sairastuvalta viikon alussa palannut hyökkääjä on ollut täynnä tarmoa ja jatkaa epäilemättä samaa rataa myös lauantaina.

Sama oli liike luistinten myös Jyväskylässä, jossa Rauman Lukko oli vieraana. Maali-ilottelun vei voittomaalikisan jälkeen JYP:lle Markus Hännikäinen lukemin 6-5.

HIFK on ollut hyökkäyspäässä vahva ja aggressiivinen karvaaja. Tämä luo painetta JYP:n aika-ajoin epävarmalle puolustuspelaamiselle. Mikäli näin jatkuu, saattaa HIFK:n hyökkäyskalusto tehdä selvää jälkeä hurrikaanipaidoista.

Tiistain Pelicans ottelussa takunnut helsinkiläisten puolustuspeli näyttää lauantaihin lähdettäessä kokeneen uuden ilmeen. SaiPa pääsi monta kertaa ylivoimalle, mutta vieraat eivät antautuneet. Tämä on hyvä asia, sillä JYP:n on nähty ajavan vauhdilla maalille kerta toisensa jälkeen.

Loppupeleissä perjantain ottelu oli kuitenkin HIFK:lle haasteellinen. Ylivoimapeli on edelleen tavattoman ponnetonta eikä asiaa helpota se, että JYP:n tolppien välissä seisoo vakuuttavilla otteilla maalivahti Tuomas Tarkki.

Kolme pistettä lauantaina merkkaisivat vieraille paljon. Näyttävä esitys toisi JYP:lle parempia saumoja kilvoitella sarjakärjenpaikasta KalPan kanssa. Helsingissä tilanne on tuttu ja sama kuin perjantaina. Mitä enemmän pisteitä, sen lähempänä HIFK on ensimmäistä sijaa jolta joukkue tuli kauden alun jälkeen ryminällä alas. Kaiken lisäksi punanutuilla on pelejä vähemmän pelattuna ja tämä varmasti tiedostetaan Nordenskiöldinkadun pukukopissa.

Aika näyttää kumpi joukkue jaksaa painaa täydet 60 minuuttia.

Hurrikaanipaidat himoavat jatkaa hyvää tahtiaan. Mikäli JYP on saanut perjantailta latauduttua täyteen iskuun, ei HIFK:lle ottelusta tule läpihuutojuttua. HIFK hävisi kauden ensimmäisen kohtaamisen Jyväskylässä 4-2. Helsinkiläisiä varmasti kutkuttaa tilaisuus katkaista JYP:n voittokulku ja maksaa samalla potut pottuina.

Seuraa Heitä

Juuso Puustinen #71 | JYP

Laitahyökkääjä

Tiistain paluun jälkeen HIFK-hyökkääjä on nostanut tasoaan koko ajan.

Markus Hännikäinen #33 | Adler Mannheim

Laitahyökkääjä

Markus Hännikäinen ratkaisi ottelun perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle