Dufvan klaani palaa pääkallopaikalle - purevatko omat koirat?

LIIGA / Ennakko
Jonne Virtanen tekee paluun Jyväskylään - tällä kertaa vierasjoukkueen paidassa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
JYP ja Lukko kohtaavat perjantai-illan kärkikamppailussa Hippoksella. Lukko hakee ottelussa leveämpää rintamaa ratkaisijaosastolleen ja kateissa ollutta energiatasoa. Lisää mielenkiintoa otteluun tuo Lukon useat pelaajat, jotka ovat edustaneet JYPiä viime vuosina. Jatkoaika tarraa perjantai-illan helmeen dialogin muodossa.

Valtteri Tahkola: JYP on aloittanut kautensa väkevästi. Hurrikaaninutut keikkuvat tällä hetkellä sarjataulukossa peräti toisella sijalla edellään ainoastaan alkukauden toinen suuryllättäjä, KalPa. Jyväskyläläiset ovat olleet viime aikoina kovassa lennossa, eikä joukkue ole jäänyt edellisessä kuudessa ottelussa kertaakaan pisteittä.

Marko Virtanen on piiskannut Jyväskylän ylpeyden hurjaan lentoon. JYP on ollut alkukauden kuumin kotijoukkue, mutta alkukaudesta sakannut vieraspelaaminenkin on saatu viime aikoina parempaan iskuun. Voitot vieraissa esimerkiksi ehkä Liigan suurimmasta mestarisuosikista Oulun Kärpistä sekä mainion alkukauden pelanneesta HPK:sta ovat hyvä osoitus joukkueen iskukyvystä.

Jere Korkalainen: Lukon puolella meno on ollut viime aikoina heikompaa torstaina tulleesta KalPa-voitosta huolimatta. Upea nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta takasi neljän ottelun tappioputken katkeamisen sekä ensimmäisen kolmen pisteen voiton vieraskentältä puoleentoista kuukauteen.

Vaikka raumalaisten viimeisimmät ottelut ovatkin olleet mollivoittoisia, Lukko kuuluu sarjan vaarallisimpiin joukkueisiin. Jokaiselle joukkueelle tulee väistämättä heikompia jaksoja, mutta Risto Dufvalla on varmasti tarvittavat työkalut, jotta Lukon vire nousee taas odotetulle tasolle.

Kumman erikoistilannepelaaminen lipsuu?

Tahkola: Jyväskylässä erikoistilannepelaaminen on hyvässä kuosissa. Alivoimapelaaminen on ottelusta toiseen laadukkaalla tasolla. Suurimmat "syypäät" tähän ovat Miika Lahden ja Markus Poukkulan kaltaiset erikoismiehet. JYPin alivoima kirjaimellisesti syö kiekkoja, ja taustalla tulikuuma Tuomas Tarkki jäädyttää vastustajan ykköspyssyt kerta toisensa jälkeen.

Perjantai-iltana se alivoima tosin joutuu todella kovaan testiin. Lukko on sarjan kovin ylivoimajoukkue vieraskentällä. Risto Dufvalla on marssittaa kentälle muun muassa semmoisia nimiä kuin Ville Vahalahti, Aaron Gagnon, Janne Niskala ja Mikko Kousa. Se on takuuvarmaa, että jos jäähyaition ovi käy liian tiheään, Tarkilla ja kumppaneilla on edessään kiireinen ilta. 

Korkalainen: Jos JYPin alivoimanelikoilla on hikinen iltapuhde, saman lorun voi toistaa raumalaisille. Lukon alivoima on ollut todella heikkoa vieraskentällä, mikä on näkynyt tilanteiden puolittaisena pelaamisena. Lukon alivoimalle tyypillistä on ylivoimapelaajien varjostaminen, mikä avaa tilaa JYPin kiekon liikuttelulle. 

JYP kuitenkin tietää enemmän kuin hyvin Lukon alivoimassa piilevän vaaran, Olli Sipiläisen. JYPin viivapelaaminen on ollut viime aikoina suurin murhe ylivoimapelaamisessa, mikä saattaa antaa Sipiläiselle loistavan mahdollisuuden karata maalintekoon.

Lukon maalinteko on ollut hyvin tukkoisaa. Miltä Raumalla siis näyttää, Vahalahti tekee maalit tai joukkue lähtee kotiin tyhjin käsin?

Tahkola: Raumalla näyttää siltä, että Vahalahden pitää pian laittaa haalarit niskaan maalien rakentelun lisäksi myös viimeistelyn puolella. Raumalaiset ovat eläneet ja hengittäneet käytännössä täysin Vahalahden tähdittämän ykkösketjun tehoilla, ja viime aikoina vastustajat ovat onnistuneet pimentämään myös sen.

Viimeiseen viiteen otteluun kuusi tehtyä maalia kertoo kaiken. Toni Koiviston ja kumppaneiden olisi pikkuhiljaa aika nousta Gagnonin ja Vahalahden leveiden hartioiden takaa esiin.

Maalintekoakin suurempi kysymysmerkki on raumalaisten energiataso. JYP on saanut levätä tiistaista asti Jyväskylässä, kun taas Lukko pelasi edellisenä iltana tiukan väännön KalPaa vastaan. Vierailijoiden otteissa on näkynyt viimeisimmissä otteluissa marraskuun otteluruuhkan aiheuttama väsymys, eikä tilanne vielä helpota.

Korkalainen: Itse en energian loppumiseen usko. Joukkue löysi energiapiikin KalPa-ottelun loppuun. Ottelun kääntäminen voitoksi tuo ylimääräistä energiaa myös JYPin vieraana. Lisäksi Jyväskylään saapuu suuri joukko entisiä hurrikaaninuttuja Jonne Virtasen johdolla, joille tämä ottelu ei ole kuin yksi muiden joukossa.

Käyttäjän vtahkola kuva

Arvio ottelusta: Valtteri Tahkola

Jyväskylässä nähdään perjantai-iltana kahden toiselleen tutun joukkueen tiukka vääntö. Vaikka Lukon riveistä löytyy intoa puhkuvia pelaajia entisen kotiyleisönsä edessä, raumalaiset eivät jaksa täyttä kuuttakymmentä minuuttia aktiivisen hurrikaanilauman mankelissa. JYPin hurja kotivire saa jatkoa. 

Seuraa Heitä

Jonne Virtanen #3 |

Keskushyökkääjä

Virtasesta tehtiin Jyväskylässä jääkiekkoilija. Järkälemäisen hyökkääjän pelihalut ovat varmasti kovat entistä seuraansa vastaan.

Markus Nenonen #28 | Oskarshamn

Laitahyökkääjä

Viime aikoina vähälle peliajalle JYPissä jäänyt Nenonen iski heti irti päästyään maalin. Onko lisää luvassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle