Lukko maksimipaineiden kera Sportin kaatoon

LIIGA / Ennakko
Kumman syöksy kantaa voittoon asti?
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Rauman tiistai-ilta tarjoaa kiekkoyleisölle tuikitavallisen lätkämatsin, jossa Lukko kohtaa Sportin. Lukon viimeaikaiset otteet sekä iso määrä entisiä lukkolaisia Sport-paidassa tuovat kuitenkin mainion lisämausteen illan koitokseen.

Yksittäinen liigaottelu sysipimeänä marraskuun iltana ei merkitse yhtään mitään, kun mietitään kevään pudotuspelejä. Asiassa piilee lähes tähtiin kirjoitettu totuus, mutta tässä ottelussa asia ei välttämättä ole niin yksinkertainen.

Kotijoukkue Lukko saapuu kaukaloon niskassaan suurimmat paineet, mitä joukkueella ei ole kertaakaan ennen ollut päävalmentaja Risto Dufvan aikakaudella. Yksinkertaisesti vain voitto kelpaa, eikä tappion tuomaa murhetta kannata nyt edes miettiä.

Lukko voitti HPK:n 4-2 kuluvan marraskuun 14. päivä, ja esitti kaukalossa todella hyvää kiekkoa. Vaikka HPK pelasi hyvän pelin, kotijoukkue oli kaukalossa silti kaiken aikaa herra ja hidalgo.

Siitä pari päivää eteenpäin, ja bussimatka Espoon vierasotteluun muutti kaiken. Lukko ei nimittäin osaa enää tehdä edes yhtä maalia 60 minuutin ajanjakson aikana. Joukkueella on takana kolmen pelin viikko, josta tuloksena on kolme tappiota. Päästetyt maalit ovat siedettävissä lukemissa, mutta kun joukkue ei pystynyt tekemään ensimmäistäkään maalia 180 minuutin aikana, Lukko on nyt suurien paineiden alla.

− Pelataan omaa peliämme, kontrolloidaan kiekkoa ja luodaan entistä enemmän paikkoja. Ollaan hereillä heti alusta alkaen, siinä onnistuneen pelin avaimet, kotijoukkueen kanadalaishyökkääjä Aaron Gagnon linjaa.

Peruslätkäjargonia lukkosentteriltä, jota kuulee liian monta kertaa kauden aikana. Käytännön tasolla Lukko tarvitsee ottelun avausmaalin, jotta joukkue pystyy pelaamaan keskushyökkääjän esittämillä teeseillä.

Sportin tilanne sarjataulukkoa katsomalla ei ole paras mahdollinen. Joukkue on sarjassa viimeisenä, ja Sportin odotetaan häviävän joka kerta vieraskaukalossa. Näinhän se kausi on pitkälti alkanutkin. Vaasalaisten tilillä on vain yksi vierasvoitto, joka tuli lokakuun puolivälissä Espoossa.

Päävalmentaja Tomek Valtosen mielestä tappion pelko on joukkueen mukana lähes jokaisessa ottelussa, mutta nyt sellaisen voi jättää pois ajatuksista.

Vaasalaisten lähtökohta illan kamppailuun on herkullinen. Sport on tunnettu kauden mittaan hurjasti luistelevasta pelitavasta. Kiekkokontrollia on iltojen pimetessä hieman lisätty, mutta edelleen Sport perustaa tekemisensä aktiiviseen luisteluun. Ja nyt jos koskaan, on sen pelitavan paikka. Lukkoa jännittää jokainen vaihto, ja kaikki tekeminen kaukalossa sanoo Gagnon mitä tahansa.

Lisäksi Liigan epätasainen otteluohjelma on tässä kohtaa vierasjoukkueelle suosiollinen. Sportin edellisestä ottelusta on aikaa jo viisi päivää, kun Lukko on otellut sen jälkeen kahdesti. Olisi varsin erikoista, mikäli Sport ei yrittäisi luistella Lukolta jalkoja alta.

Kokoonpanot

Oman mausteensa otteluun tuo vierasjoukkueen kokoonpano. Vaasalaisten riveistä löytyy tällä hetkellä useampi pelimies, joka on kantanut Lukon pelipaitaa lähihistorian aikana. Myös päävalmentaja Dufvan pelitavan tuntevia pelaajia on muutama, joten mikään yllätys Lukon pelitapa tuskin on vierasjoukkueelle.

Kotijoukkueen osalta pelaava kokoonpano voi muuttua paljon sitten viime viikon. Maaleja on nyt yksinkertaisesti tultava, ja siihen voi olla hyvä lääke ketjujen ja pakkiparien uudelleen järjestely. Toipilasosastolta Sport-otteluun Lukko ei saa apua.

Vierasjoukkueella on takana komea voitto Bluesista. Kun lisäksi peli miellytti päävalmentajan silmää, kokoonpanomuutoksiin tuskin on aihetta.

 

Seuraa Heitä

Filip Riska #24 |

Keskushyökkääjä

Ei mikään pistelinko, mutta arvokas pelaaja joukkueelle. Mitä tapahtuu, jos velipoika Erik osuu samalle luistelulinjalle?

Erik Riska #13 |

Laitahyökkääjä

Suoraviivainen laitahyökkääjä, jolle päävalmentaja on nyt antanut myös keskushyökkääjän valtuuksia. Viime kauden lukkolaisia, joten Dufvan temput ovat vielä hyvässä muistissa. Onnistuuko heiluttamaan Lukon maaliverkkoa?

» Lähetä palautetta toimitukselle