Ilves haastamaan revanssihengessä Tapparaa

LIIGA / Ennakko
Josh Greenillä on maalitili tällä kaudella vielä Liigassa avaamatta.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Tampereen paikallisotteluun lähdetään mielenkiintoisista asemista. Ilves janoaa kauden ensimmäistä voittoaan Tapparasta, joka on osin onnekkaastikin onnistunut viemään molemmat tähänastiset kohtaamiset.

Tappara pelasi loistavan lokakuun, jonka aikana joukkue nousi sarjataulukon alapäästä kärjen tuntumaan. Voittoja kertyi putkeen yhdeksän kappaletta ja näiden joukossa oli myös niukka maalin voitto Ilveksestä. Myös ensimmäinen paikallispeli meni Tapparalle niukasti maalin erolla.

Marraskuu ei ole kuitenkaan jatkunut Tapparalla samaan tahtiin, sillä kahdesta pelistä pistesarake on karttunut vain yhdellä pisteellä. Ilves puolestaan on viime peleissään huokunut selvää nousujohteisuutta. Perjantaina joukkueen kaadettua sarjatulokas Sportin voittoputki piteni neljään otteluun. Viimeisimpien pelien kuntopuntarin perusteella Tapparaa ei voi selvänä ennakkosuosikkina pitää, eikä epätasaisten pelimäärien vuoksi sarjataulukkoakaan kannata liikaa tässä kohtaa tuijotella. Mikäli Ilveksen puuttuvat pelit laskisi kolmen pisteen voitoiksi, Ilves olisi jopa Tapparaa edellä.

Virheet ratkaisevassa roolissa

Pelistä onkin ennustettavissa tiukka ja tasainen pienten marginaalien peli. Edellisen kerran joukkueiden kohdatessa pelin ratkaisi Tapparan saamat halvat maalit, joista osansa saa ottaa Ilveksen maalivahti Juha Järvenpää. Sittemmin Järvenpää on kiilloittanut kilpeään, muunmuassa torjumalla aiemmin tällä viikolla KalPan kumoon kotihallissaan. Mikäli Järvenpää saa torjuntavastuun lauantaina, on hänen kyettävä vastaamaan huippuotteita Tapparan maalilla varsinkin voittoputken aikana esittäneelle Juha Metsolalle. Sportia vastaan Ilveksen maalia vartioi Joonas Korpisalo.

Sarjaohjelma suosii jälleen kerran paikallispeliin lähdettäessä Tapparaa, sillä joukkue sai pitää perjantaina välipäivän peleistä. Ilveksen perjantainen ottelu saattaa jollain tavalla näkyä jaksamisessa, jos ratkaisu venyy pelin loppuhetkille. Ilveksen hyökkäyspään johtokolmikkona on viime aikoina häärinyt trio Roope Hintz-Aleksi Mustonen-Teemu Rautiainen. Sen kyydissä ei eilen Vaasan Sportkaan alkuunkaan pysynyt. Tapparan puolelta maalihanojen aukeamista on lupa odotella loukkaantumisesta toipuneelta Josh Greeniltä, jonka tehotilasto 12 pelin jälkeen on vielä melko vaatimaton 0+3.

Seuraa Heitä

Teemu Rautiainen #19 | HPK

Laitahyökkääjä

HPK:sta siirtyneellä Rautiaisella on menossa selvästi läpimurtokausi Liigassa. Henkilökohtainen yhden kauden piste-ennätys on vaarassa mennä uusiksi jo seuraavissa peleissä.

Josh Green #12 |

Keskushyökkääjä

Josh Greenin viime vuonna nakuttama henkilökohtainen yhden kauden piste-ennätys Liigassa ei sen sijaan todellakaan ole vaarassa mennä uusiksi, jollei pisteitä ala pikkuhiljaa tulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle