Nuorten maajoukkuevahdit hakevat asetelmia

LIIGA / Ennakko
HPK:n ja HIFK:n välisen ottelun sankarit, Juuse Saros ja voittomaalin tehnyt Teemu Rautiainen ottelun jälkeen.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Keskiviikon liigakamppailussa Hämeenlinnassa kohtaavat HPK ja HIFK. Odotusarvoa nostaa etenkin uumoiltu nuorten maajoukkueen maalivahtien kaksintaisto.

Alle vuorokauden siirtymällä CHL-kamppailusta Hämeenlinnaan suuntaava Helsingin IFK lähtee haastamaan kotijoukkuetta hyvä pistetahti päällä. Peräti neljä peliä kärkijoukkue JYPiä vähemmän pelannut helsinkiläisjoukkue on kovassa iskussa, sillä pistetahdin perusteella HIFK olisi nyt itse Liigan piikkipaikalla.

Kuudentena majaileva HPK on HIFK:n kanssa tasapisteissä kolme ottelua enemmän pelanneena. Tiistaina kaatui CHL:n puolivälierän ensimmäisessä osaottelussa Västra Frölunda luvuin 2-1. HIFK:n molemmat maalit iski hyvässä iskussa oleva Tomas Zaborsky. Slovakialainen muodostaa tällä hetkellä erittäin vaarallisen ketjun yhdessä Matti Kuparisen ja Joonas Raskin kanssa.

− Zaborsky on vaarallinen pelaaja. Olimme Ässissä samaan aikaan. Yllätyksellinen pelaaja, ja on saanut hänkin Pohjois-Amerikan reissultaan oikeaa asennetta, kehuu HPK-valmentaja Kari Lehtonen ottelupäivää edeltäneessä mediatilaisuudessa.

Vertauksella toiseen pelaajaan Lehtonen puhuu Kerhon omasta slovakkitaiturista Marek Viedenskystä, jolle Lehtosella riittää vielä enemmän kehuja.

− Viedensky on ollut todella positiivinen yllätys. Todella "epäslaavilainen". Tunnollinen harjoittelija joka päivä ja käyttää kokoaan hyvin. Haluaa kehittyä kiekkoilijana.

HIFK:llä löytyy syvyyttä neljästä ketjusta. Joukkueena HIFK on Lehtoselle ja maalivahti Juuse Sarokselle mieluinen vastustaja.

− Minua kiinnostavat ne pelit, joista on mahdollista saada kolme pistettä. Jokaisen pelin on pakko sytyttää, mutta tietysti HIFK isona ja perinteikkäänä seurana ihan pikkuisen jotain ekstrainnostusta tuo, arvioi Lehtonen.

Keskiviikkona maalilla aloittava Saros kohtaa pelissä todennäköisesti Ville Husson, jolle ainakin "pääkaupunkiseudun mediat" ovat maalivahdille esitetyn kysymyksen mukaan povanneet viime vuodesta poiketen ykkösvahdin paikkaa tulevissa nuorten MM-kisoissa.  

− En ole asiaa ajatellut tarkemmin. Ihan normaalilta tämä tuntuu kuten muutkin pelit, mutta onhan se tietysti hauska pelata juuri Hussoa vastaan, vaatimaton maalivahti miettii.

HIFK:n monista poissaoloista kärsinyt puolustus on nyt hyvässä iskussa. Kaukaloon pieni tovi sitten palanneet Toni Söderholm ja Lauri Taipalus ovat hiljalleen saamassa taas juonesta kiinni. Myös vastikään loppukauden kattavan sopimuksen tehnyt Hannu Pikkarainen on ollut positiivinen yllätys.

HPK:lla poissaolijoita on ollut enemmän. Seuraavat kaukaloon palaavat pelaajat ovat näillä näkymin Jyri Niemi ja Heikki Liedes. Niemen pelaaminen selviää ottelupäivänä. Mikäli loukkaantuminen ottaa takapakkia, tilalla nähdään toista kertaa peräkkäin Jukureista lainattu Jani Forsström.

Käyttäjän awennstrom kuva

Arvio ottelusta: Antti Wennström

HIFK:n tiistaiottelu ei voi olla täysin näkymättä joukkueen otteissa. HIFK:lle ominainen aktiivinen luistelu vaatii kovasti työtä vaihdosta toiseen. HPK tarvitsee kovaa pelinopeutta puolustajiensa kiekolliseen pelaamiseen välttääkseen HIFK:n karvauksen ja nopeat vastaiskut.

Kotijoukkue siirtyy ottelun alkupuolella johtoon, mutta hyvä maalivahtikamppailu pitää lukemat tasaisena. HIFK:n pelastaa jatkoajalle neljän tulivoimaisen ketjun pyörittäminen. Pisteet jaetaan rankkareilla.

Seuraa Heitä

Juuse Saros #74 | Nashville

Maalivahti

Saroksen tulevaa maajoukkuetaukoa odotetaan Hämeenlinnassa jännityksellä. Nuorten MM-kultaa voittaneen joukkueen ykkösvahti piti nollat Sportia vastaan.

Ville Husso #35 | Detroit

Maalivahti

Hyvästä viime kaudesta kovalla tasolla pelejään jatkanut Husso on torjuntatilastoissa hieman Sarosta edellä. Pystyykö tässä ottelussa näpäyttämään kilpakumppaniaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle