Sport isännöi kovassa iskussa olevaa Tapparaa

LIIGA / Ennakko
Kotkapaitojen on tehtävä kaikki, mitä laki sallii saadakseen pisteitä.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Sport on kenties pahimman vastustajan isäntänä tiistaina, kun vaasalaiset kohtaavat Tapparan kauden ensimmäistä kertaa Kuparisaaressa.

Tappara on saanut syyskuun lopusta lokakuun alkuun seuranneen synkän jakson pois niskastaan, ja neljä tappiota peräkkäin ovat vaihtuneet neljään voittoon.

Suurin avaintekijä löytyy ehdottomasti oman pään maalilta, herra nimeltä Juha Metsola. 25-vuotias Ilveksen kasvatti on edellisissä neljässä ottelussaan pelannut kolme nollapeliä ja päästänyt vain yhden selkänsä taakse.

Ei hyvää ilman huonoa, ja päinvastoin. Kirvesrintojen puolustus on ollut ajoittain hukassa, eikä täysin varma siitä, että pelataanko miestä pois vai kiekkoa. Vastustajan hyökkääjät ovatkin päässeet laidoilta luvattoman helposti Tapparan päätyyn. 

Hyökkäys- ja ylivoimapelissä ilmenee Tapparalla koko ajan enemmän hyviä elementtejä, mutta maalinteko on edelleen vaikeaa.

Pelaajista kuitenkin näkee, että voittoputken myötä itseluottamus on kasvanut, ja kentällä tamperelaiset uskaltavat yrittää asioita aivan eri tavalla kuin vielä pari viikkoa sitten. Ketsuppipullo varmasti räjähtää jossain vaiheessa auki.

Kaikki peliin alusta loppuun

Sport sai viime viikonloppuna katkaistua seitsemän ottelun tappioputkensa ja samalla napattua kauden ensimmäisen vierasvoiton ottelussa Bluesia vastaan. Hämeenlinnassa sarjanousija laittoi kampoihin kovaa, mutta viimeisten minuuttien virheet ratkaisivat voiton Kerholle. 

Vaasalaisilla on kuitenkin hyvässä iskussa olevia pelaajia, joilla on kaikki avaimet kädessä kaataakseen Tapparan. Erik Riska on neljän ottelun maaliputkessa ja ranskalaisduo Charles Bertrand-Damien Fleury Lassi Kokkalan johtamana on tuottanut tulosta.

Vaasalaisilla on tiedossa täyden työn ilta. Hetkeäkään ei saa sarjanousija antaa periksi, eikä tehdä tarpeettomia rikkeitä, jos se haluaa saada pisteitä itselleen.

Seuraa Heitä

David Kolomatis #39 |

Puolustaja

Nick Bailenin seuraajaksi nimetty puolustaja on ollut CHL:ssä tehokas, ja Liigassakin väläytellyt taitojaan, mutta enemmän on odotettu.

Erik Riska #13 |

Laitahyökkääjä

Hyvässä vireessä oleva hyökkääjä, joka on jo nyt tehnyt enemmän maaleja kuin koko viime kaudella Rauman Lukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle