TPS hyökkää synkkien ennakkoasetelmien kimppuun

LIIGA / Ennakko
Juhliiko kotijoukkue myös tällä kertaa?
Kuva © Timo Savela
TPS hakee ennakkoasetelmiin peilaten melkoista yllätysvoittoa, kun se matkustaa tiistaina JYPin vieraaksi. JYP on voittanut kaikki kotiottelunsa menettämättä pistettäkään, kun taas TPS on hävinnyt kaikki vierasottelunsa keräten vain yhden pisteen plakkariinsa. Turkulaisilla kuitenkin on omat iskun paikkansa, jotka avaavat mahdollisuuden ensimmäiselle vierasvoitolle.

JYP pelasi viikonloppuna kaksi ottelua, joiden tulokset eivät juuri yllättäneet. HIFK kaatui Jyväskylässä 4−2-lukemin, mutta Ilves päihitti Tampereella jyväskyläläiset jatkoajan jälkeen lukemin 4−3. Näin ollen jyväskyläläisten kotisaldo pysyi tahrimattomana, mutta Ilves-ottelu lisäsi jälleen murheita vierasotteluiden suhteen. Viikonlopun otteluissa nähtiin jyväskyläläisille varsin tyypillistä pelin ailahtelua. 

Paketin pitäminen kasassa koko 60-minuuttisen ajan tuottaa suuria vaikeuksia. Tähän yhtenä suurena syynä voidaan pitää kokeneiden pelaajien poissaoloja, joita on täytynyt paikata nuorilla pelaajilla.

Varsinkin puolustusosasto on täynnä nuorukaisia Valtteri Kemiläisen johdolla, joiden perustaso vaatii vielä hiomista. Lauantaina tämän päälle lisättiin vielä kokeneempien pelaajien bensan loppuminen, mikä näkyi muun muassa Eric Perrinin tuskastumisena ja Darryl Boycen hölmöilynä.

Otteluissa HIFK:ta ja Ilvestä vastaan myös alivoimapelaaminen muodostui murheenkryyniksi. JYP hoiti omat alivoimansa vain hieman yli 50%:n tehokkuudella, mikä veti myös Marko Virtasen mietteliääksi.

− Ongelma on siinä, että kulmiin on annettava paine. Kärkimiehellä on vain silloin aina kiire antaa paine viivaan. Tämä on tasapainottelua, se on hyvin haastavaa.

Kotiotteluissa voittoja on kuitenkin pystytty kaivamaan tappavaan tahtiin, vaikka peli ei aina olisi täysin luistanutkaan. Nuorilta puolustajilta on vaikea odottaa täysin virheetöntä peliä varsinkaan kovan karvauksen alla, jonka seurauksena roiskiminen on lisääntynyt.

Myös TPS:aa vastaan toimiva avauspelaaminen on JYPin elinehto. Toimivan avauspelin kautta lähteneet nopeat hyökkäykset ovatkin toimineet vakuuttavasti, kun niihin on löytynyt puuttunutta suoraviivaisuutta.

Viisikon tiiviys TPS:n avain onneen

Viime viikon kaksi ottelua eivät tuoneet mullistavia muutoksia TPS:n alkukauteen. Alkuviikolla TPS nappasi ensimmäisen vieraspisteen Kärppien kustannuksella, kun turkulaiset onnistuivat viemään ottelun ratkaisun jatkoajalle saakka. Turkulaiset osoittivat henkisen kanttinsa nousemalla 0−3-tappioasemasta 5−4-voittoon Ässiä vastaan, kun porilaiset vierailivat lauantaina Turussa.

TPS voitti myös joukkueiden edellisen kohtaamisen, kun JYP vieraili Turussa lokakuun alussa. Tuolloin turkulaisten suurin sankari oli Steven Seigo kahdella maalillaan.

TPS:n vierasotteluissa on pelattu todella pienillä marginaaleilla, sillä neljä viidestä vierasottelusta on päättynyt maalin erolla. Vaikka joukkueesta löytyy runsaasti kokeneita ratsuja, TPS ei ole onnistunut kääntämään pieniä marginaaleja hyväkseen. Ilkka Pikkarainen keräsi kaksi tehopistettä ottelussa Ässiä vastaan ja voisi olla yksi TPS:n täsmäaseista myös JYPiä vastaan.

TPS:n vierasvaikeuksiin löytyy selviä syitä. Turkulaiset eivät ole onnistuneet pitämään viisikkoaan tarpeeksi tiivinä, mikä on esimerkiksi avannut vastustajalle runsaasti maalipaikkoja ykkössektoriin. Tämä on vaarana myös JYPiä vastaan, sillä jyväskyläläisten riveistä löytyy runsaasti nopeita ja vahvoja kavereita, jotka käyttävät ylimääräisen tilan hyväkseen.

Hyökkäyspelaamisessa peli on puuroutunut, kun jatkuvasti muokkaantuvat ketjut eivät ole löytäneet yhteistä säveltä. Jos turkulaiset onnistuvat löytämään kotipeleissä nähtyä yksinkertaisuutta hyökkäyspelaamisensa, on TPS:lla hyvät saumat voittoon.

Vaikka turkulaiset eivät maalipaikoilla juhlisi, Radek Smolenakin ja Ryan Laschin kaltaiset nimet pystyvät tekemään tarvittavat maalit myös vähäisistä paikoista.

Seuraa Heitä

Markus Nenonen #28 | Oskarshamn

Laitahyökkääjä

Tuskaisesti esiintynyt Nenonen palasi maalin makuun perjantaina HIFK:n kustannuksella. Maalin jälkeen nuorukaisen pelaaminen on näyttänyt huomattavasti vapautuneemmalta, mikä saattaa poikia odotettuja lisämaaleja huomattavasti nähtyä kovempaan tahtiin.

Ilkka Pikkarainen #84 |

Laitahyökkääjä

Pystyy nousemaan esille niin hyvässä kuin pahassa. Lauantaina nousi esiin positiivisissa merkeissä tekemällä kaksi tehopistettä. Röyhkeästi pelaava Pikkarainen tullee tekemään tuhojaan myös JYPiä vastaan - mutta kumman joukkueen eduksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle