Vaasalaiset rikkomaan Bluesin kotitaikaa

LIIGA / Ennakko
Joko nyt on Sportin vuoro juhlia?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Perjantai-iltana on luvassa kahden häntäpään joukkueiden kohtaaminen, kun sarjakärjen tiistaina voittanut Blues saa vieraita Ässille tappion kärsineestä Vaasan Sportista.

Pirteähkösti alkukautensa aloittanut liiganousija on valahtanut seitsemän ottelun tappioputkensa myötä sarjan viimeiseksi, eroa seuraavaan on jo seitsemän pistettä. Joukkueella on ollut suuria ongelmia etenkin johtoaseman pitäminen, edellisessä neljästä ottelusta kolmessa joukkue on ollut vähintään kertaalleen johtoasemassa.

Sportin pelissä on kuitenkin ollut paljon positiivista ja valonpilkahduksia paremmasta on nähty. Hyökkäyspäässä joukkue on tällä kaudella tehnyt loistavaa jälkeä, varsinkin kaksikko Charles Bertrand-Damien Fleury ovat esiintyneet edukseen viime otteluissa.

Ketjun täydentää todella erinomaisia otteita esittänyt Lassi Kokkala, joka on alkanut saamaan enemmän vastuuta ja peliaikaa. Joukkue on vain kahdesti jäänyt runkosarjassa maaleitta, joka on sarjanousijalle todella hyvä saavutus mikäli kauden odotuksia pidetään silmällä.

Bluesin alkukausi on ollut synkkä, surkea vieraspelaaminen on tiputtanut joukkueen sarjassa viimeistä edelliseksi. Joukkue on onnistunut keräämään kauden kahdeksasta vierasottelusta vain kolme pistettä. Espoolaisjoukkue on piste per peli tilastoja katsellessa sarjan neljänneksi paras kotijoukkue. Edellisen kerran kotiyleisö sai olla todistamassa voitokasta ottelua, kun Blues kukisti sarjan piikkipaikalla olevan Lukon maali-iloittelussa.

Uusia ratkaisijoita on alkanut heräilemään Kai Kantolan ollessa sivussa, jopa puolustuspään pelaajat ovat löytäneet maalijyväänsä. Varsinkin St. Louisista Espooseen palannut Petr Zamorsky ihastutti pelillään ja sai myös siitä palkinnon tehtyään kotijoukkueen toisen maalin. Bluesin maalilla lähes kaikissa otteluissa torjunut Jani Nieminen on ollut viime aikoina ailahtelevassa kunnossa, eikä torjuntaprosenttikaan ole mairitteleva.

Sytyttääkö Ivan Rachunek Sportin?

Sport julkaisi torstaina tuoreimman pelaajasopimuksen, kun vaasalaisten riveihin hankittiin hyökkäyspään voimaa tšekkiläisestä Rachunekista. Tšekkihyökkääjän ura on ollut hiipumaan päin, joten paikka Suomen korkeimmasta sarjasta oli mieluinen. Sport ja Rachunek haluavat varmasti kääntää joukkueen laivan kohti voittojen teitä.

Blues hankki viime viikolla riveihinsä Mestiksestä Artem Iossafovin, jota on istutettu loukkaantuneen Kantolan tilalle. Kahteen otteluun kaksi tehopistettä ovat varmasti miellyttäneet niin itseään kuin seurajohtoa. Iossafov on tuonut joukkueeseen kaivattua nopeutta ja taitoa. Blues kaipaa kipeästi pisteitä, jotta se pysyisi muun keskikasti perässä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin, tuolloin Kuparisaaressa Sport oli tyly isäntä voittaen ottelun luvuin 6-2. Nyt on siis kotijoukkueella kasvojen pesun aika.

 

Seuraa Heitä

Roope Talaja #20 | Ässät

Laitahyökkääjä

Bluesin yksi tämän syksyn positiivisimmista yllätyksistä. Talaja on parantanut peli peliltä otteitaan, ja tiistaina Lukkoa vastaan mies nakutti tehot 1+1. Jatkuuko sama tahti?

Lassi Kokkala #36 |

Keskushyökkääjä

Ässiä vastaan kärsitystä tappiosta huolimatta, oli Kokkala yksi kentän avainhahmoista. Erittäin pirteää ja taistelevaa ilmettä läpi illan, vieläkö samaa virtaa riittää perjantaillekkin?

» Lähetä palautetta toimitukselle