Jatkuuko HIFK:n lento kotikaukalossa?

LIIGA / Ennakko
HIFK on ollut vahvassa liidossa kotiotteluissaan.
Kuva © Tomi Hänninen
Helsingin IFK saa perhepelinsä vieraiksi lupsakoita savolaisia. Helsinkiläiset ovat olleet erittäin vahvoja kaikissa tämän kauden kotiotteluissaan, ja vastaavasti KalPa ei ole vielä kertaakaan onnistunut viemään vierasotteluistaan täyttä pistepottia Kuopioon.

KalPan vierastilastoa parantaa huomattavasti se, että joukkue on vierasotteluissaan jäänyt ainoastaan kerran ilman pistettä.

Helsingin lauantaisessa syysillassa HIFK saa vastaansa ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella KalPan. Molempien joukkueiden kauden alku on ollut positiivinen, sillä joukkueet keikkuvat sarjan kärkipäässä. Lauantainen ottelu on kummallekin ryhmälle pisteiden kannalta erittäin arvokas, sillä sarjataulukon viisi ensimmäistä joukkuetta mahtuvat kaikki kahden pisteen sisään.

Luisteluvoimaiset joukkueet vastakkain

Lisää mielenkiintoa ottelun seuraamiseen tuo molempien joukkueiden pelinopeus. Nopeaan kääntöpeliin luottava HIFK saa lauantaina vastaansa Liigan luisteluvoimaisimman joukkueen.

Molempien joukkueiden fyysisenä rasitteena on ollut CHL, joka matkustuksineen verottaa osan voimista pois. KalPan rasitetta ei helpoita myöskään se, että joukkueen peli perjantaina HPK:n vieraana venyi jatkoerään asti. HIFK sen sijaan pelaa tuoreilla jaloilla, sillä joukkueen viimeisin ottelu oli tiistaina, kun helsinkiläiset hakivat voiton Oulun Kärpistä voittomaalikilpailun jälkeen.

Kaikesta huolimatta ottelusta on odotettavissa vauhdikas, sekä raskas vääntö sarjapisteistä, sillä ottelun voittajalla on mahdollisuus nousta sarjataulukon kärkeen.

Terävyys maalipaikoissa ratkaisee

Molemmat joukkueet ovat päästäneet toiseksi vähiten maaleja alkukauden aikana, minkä vuoksi terävyys maalipaikoissa nousee isoon merkitykseen tässä kamppailussa. Molempien joukkueiden kurinalainen puolustus pakottaa vastustajat käyttämään maalipaikkansa erittäin hyvällä prosentilla, jos he haluavat pisteitä matkaansa mukaan.

Helsingin IFK:n hyökkäyspeli on alkukaudesta ollut erinomaisella tasolla, ja siitä osoituksena HIFK on alkukauden eniten maaleja tehnyt joukkue. Myös KalPan riveistä ratkaisuvoimaa löytyy, sillä Michal Birner on tehnyt jo kuusi maalia kahdeksassa pelaamassaan ottelussa. Taustatukea antaa kokenut Jukka Voutilainen, jonka maalisarake näyttää kolmea.

Suurin yllätys HIFK:n hyökkäyspäässä on ollut KalPa-kasvatti Jasse Ikonen, joka johtaa HIFK:n maalipörssiä yhdessä toisen KalPa-kasvatti Juuso Puustisen kanssa. 

Nähtäväksi jää, onnistuuko savolaiskaksikko kaatamaan kasvattiseuransa, vai onnistuuko KalPa hakemaan vihdoin täyden pistepotin vieraskaukalosta?

Seuraa Heitä

Michal Birner #86 |

Laitahyökkääjä

Erittäin kovassa vireessä oleva tšekkihyökkääjä napautti myös perjantaina tehot 2+1. Jatkuuko Birnerin hyvä vire myös Helsingissä?

Jasse Ikonen #80 |

Keskushyökkääjä

Kuopiosta lähtöisin oleva hyökkääjä on ollut alkukaudesta yllättävän kovassa pistetahdissa. Illan ottelussa vastaan asettuu kasvattiseura KalPa, joten latausta kamppailuun Ikosen tuskin on vaikea löytää.

» Lähetä palautetta toimitukselle