SaiPan vieraspelikiertue jatkuu − vuorossa punainen yleisömeri

LIIGA / Ennakko
Kotijoukkueen kannattajat pääsevät taas elementtiinsä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Lappeenrantalaiset saapuvat Vaasaan testaamaan liiganousijan tason, kun SaiPa kohtaa Vaasan Sportin torstai-illan kamppailussa.

Nähtäväksi jää, miten vaasalaiset selviävät vieraspelikiertueen rasittamasta vieraastaan. Sport lähtee otteluun paremmin levänneenä ja kotiyleisön tuki takanaan, joten SaiPalla on iso haaste edessään, mikäli se haluaa kerätä Vaasasta täyden pistepotin.

Sportin vieraspelimatka Helsinkiin jätti vaasalaisille enintään luun käteen, vaikka joukkue piti HIFKiä pitkään tiukoilla ennen lopun repsahtamista. Torstai-illan kamppailussa Sportin odotetaan nostavan tasoaan kovaäänisen kotiyleisön edessä.

Sport lähtee haastamaan vauhdikkaasti pelaavaa vierastaan. SaiPa on esiintynyt vakuuttavasti kauden alun kotiotteluissa, mutta vieraspelimatka Kuopioon oli tappiollinen. Tampereen keskiviikkoillassa kotijoukkue Tappara sai vastaansa pienimuotoisella vieraskiertueella viihtyvän SaiPan. Kyseisessä ottelussa SaiPa siirtyi 2−0-johtoon vain 38 sekunnin pelin jälkeen. 

Samanlaista unelma-alkua joukkue tavoittelee Vaasassa torstaina. Erityisen kovassa iskussa oli David Spina, jolle merkittiin ottelussa kaksi osumaa.

Nousijajoukkue tarvitsee myös "kuudennen kenttäpelaajansa" tukea, jotta se selviää vierailijoiden vauhdikkaasta luistelusta. Myös vaasalaisten pelityyli on nopea, joten vauhtia ottelusta ei tule Vaasan pienessä kaukalossa vauhtia puuttumaan.

SaiPan takalinjoilla suurimpia minuutteja ovat urakoineet odotetusti Brian Salcido ja Tapparasta viime kauden päätteeksi saapunut Johan Larsson. Etenkin Larssonin otteet ovat olleet kotijoukkueen kannalta positiivinen yllätys, sillä viime kauden loppu jätti Larssonille toivomisen varaa. Vaasalaispuolustuksen tuki ja turva on ollut kaksikko Niko Peltola - Matt Generous.

Sportin maalissa torstaina aloittaa ottelun tauon jälkeen Hannu Toivonen. Ville Hostikka joutui Helsingissä jyrän alle ja aloittaa Vaasassa jälleen luukkuvahtina. SaiPan kakkosmaalivahti Andreas Bernard on mahdollisesti saamassa peliaikaa Jussi Markkasen oltua torjuntavuorossa edellisissä otteluissa.

Seuraa Heitä

Ari Gröndahl #17 | KooKoo

Puolustaja

Liigassa vielä tuntematon Gröndahl on pelannut erittäin vakuuttavasti tosipelien alettua ja päässyt hyvin tehopisteiden makuun. Gröndahlin vahvuuksiin kuuluu yksinkertainen peruspeli, mutta alkukausi on osoittanut, että isokokoinen puolustaja pystyy monipuolisempaankin peliin vastuuta saadessaan.

Simo-Pekka Riikola #38 |

Puolustaja

Pisteitä kauden ensimmäisissä otteluissa tehtailleen puolustajan vahvuuksiin kuuluu kiekollinen peli. Oikealta laukova ylivoimavastuuta nauttiva tehomies kunnostautuu pisteiden muodossa myös jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle