Turussa tarjolla huippukiekkoa heti kauden avausottelussa

LIIGA / Ennakko
Teemu Lassila pääsee kovaan testiin perjantaina Kärppiä vastaan.
Kuva © Timo Savela
Perjantai-iltana Turussa yhteen iskevät kaksi todellista tähtisikermää. Liigan kärkikahinoihin ennustetut TPS ja Kärpät tarjoavat takuuvarmasti maukasta kiekkoviihdettä yleisölle. Jäällä nähdään suuri määrä koko sarjan huippunimiä. Luvassa ei ole mikään pilipaliottelu, vaan kahden huippujoukkueen voimankoitos. Ennakkoasetelmat ovat kutkuttavat.

Viime kauden ylivertainen mestarijoukkue Kärpät on liikkeellä jälleen lähes ylivertaisella pelaajamateriaalilla. Perinteikäs mustavalkoinen turkulaisseura on puolestaan panostanut joukkueeseensa pelimerkkejä läjäpäittäin verrattuna viime vuosiin. TPS on pitkästä aikaa vahva, nälkäinen ja monen vastustajan kannalta pelottavan hyvä. TPS:llä saattaa olla edessään hunajainen kausi.

Tässä ottelussa maalivahtipeli nousee äärimmäisen tärkeäksi. Molempien joukkueiden hyökkäyskalustoista löytyy tulivoimaa ja viimeistelytaitoa huimasti, joten veskarien on oltava pelipäällä. Paluun TPS-paitaan tekevä Teemu Lassila on tasoltaan edellä Kärppien maalivahteja, joten Tomi Karhunen tai Iiro Tarkki saa paiskia kovan iltapuhteen voiton eteen.

TPS ryntää kauden avausotteluunsa todennäköisesti hurjalla energialla ja sykkeellä. Joukkueen sisällä tiedetään, että nyt on mahdollisuus menestyä ja se on suuri voimavara TPS:lle. Lauri Marjamäen Kärpät on tosin niin rutinoitunut ja kylmähermoinen joukkue, että sitä ei pelkällä hurmostilalla kaadeta. Kärpät lähteekin otteluun lievän ennakkosuosikin roolissa. TPS antaa kuitenkin hallitsevalle Suomen mestarille hurjan vastuksen.

Nollaako Lassila Kärpät? Mitä tekee superlupaus Jesse Puljujärvi? Entä kumpi Radek Smolenak vastaan Juha-Pekka Haataja maalinsylkijätaisteluparista rokkaa kovempaa? Sekoittaako Ilkka Pikkarainen Ivan Humlin pään? Jatkaako Julius Junttila siitä, mihin keskiviikon Tappara-voitossa jäi, vai ottaako Ryan Lasch kaukalon haltuunsa?

Petteri Nummelin ja Lasse Kukkonen ottavat kapteenien taistossa toisistaan mittaa, kumpi kippareista johdattaa joukkueensa voittoon? Kai Suikkasen nopea ja suoraviivainen hyökkäyspeli vastaan Marjamäen mestarillinen pelisysteemi. Tätä kaikkea on TPS:n ja Kärppien mittelö. Taisteluparit ovat maukkaita, räiskyviä ja mielenkiintoisia.

Paljon upeampaa kauden avausottelua turkulaiselle kiekkoyleisölle ei pysty tarjoilemaan. Kaikki on valmista kunnon ilotulitukseen. Luvassa on todellinen herkkupala heti kauden alkuun!

Seuraa Heitä

Ryan Lasch #19 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Pistepörssin voittaja kaudelta 2011-2012 Pelicansin riveistä. Nakutti tuolloin 62 pistettä. Lasch on parhaimmillaan Liigaan ylivoimainen pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan otteluita yksilösuorituksillaan. Osaa sytyttää joukkekaverinsa ympärillään.

Julius Junttila #13 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Nakutti Kärppien kauden avausottelussa kaksi maalia. Vauhdikas, pienikokoinen laitahyökkääjä, joka haastaa nopeudellaan vastustajan puolustajia jatkuvasti. 23-vuotias kärppäkasvatti teki viime kaudella 19 maalia Liigassa. Tällä kaudella 20 maalia?

» Lähetä palautetta toimitukselle