Juhliiko Tappara tänään mestaruutta Hakametsässä?

LIIGA / Ennakko
Taistelu Kärppien ja Tapparan välillä jatkuu
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Mestaruus on katkolla jälleen tänään Tampereen Hakametsässä, kun Tappara ja Kärpät iskevät yhteen kuudennessa liigafinaalissa.

Tappara johtaa finaalisarjaa ansaitusti voitoin 3-2. Viidennessä finaalissa Oulussa kirvesrinnat olivat kuitenkin aseettomia, eivätkä päässeet edes maalipaikoille.

Kärpät on Tampereella jälleen selkä seinää vasten. Tapparan edellisen ottelupallon oululaiset selvittivät tyylillä, mutta Hakametsän pienempi kaukalo asettaa jälleen omat, uudet haasteensa Kärpille.

− Hakametsässä on aivan erilaista pelata kuin Raksilassa, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi Jatkoajalle keskiviikon pelin jälkeen.

Keskiviikon otteluun Kärpät lisäsi fyysisyyttä reilusti. Oululaiset jakoivat ottelussa 30 taklausta, mikä on enemmän kuin yhdessäkään finaalissa aiemmin.

Kärpät puolusti Oulussa Tapparan ulos maalipaikoilta, ja saman täytyy jatkua myös perjantain ottelussa. Kärppien voittomaalin viimeisteli Oulussa Tapparan Johan Larsson, ja on sanomattakin selvää, ettei tällaisia kömmähdyksiä Tapparalta enää sallita.

Tamperelaisten lähtökohta otteluun on selvä. Nyt pitäisi voittaa ja katkaista finaalisarja, sillä Tappara ei taatusti halua sarjaan seitsemättä peliä Ouluun alle vuorokausi kuudennen finaalin jälkeen. Kärpät olisi tuolloin noussut kahden voiton takaa rinnalle, mistä kirvesrinnat eivät välttämättä enää toipuisi.

Kärpät jatkanee täysin samalla kokoonpanolla, kuin keskiviikkona. Maalissa pelaa Tomi Karhunen. Ari Vallinin pakkiparilottokin päättyi Mikko Niemelän mahtipeliin keskiviikkona. Näin ollen Vladimir Emingerillä ei ole enää asiaa kokoonpanoon.

Tapparan maalilla jatkaa loistavasti pelannut Juha Metsola. Suurin kysymysmerkki lienee edelleen Markus Kankaanperän pelaaminen. Tappara kaipaa takalinjoilleen jykevää ja kovaotteista Kankaanperää.

Seuraa Heitä

Juha Metsola #77 | Kloten

Maalivahti

Tänään myös Tapparalla ja Metsolalla on paineita, sillä Tappara ei taatusti halua seitsemättä peliä Ouluun. Metsolan täytyy loistaa jälleen maalillaan.

Tomi Karhunen #33 | Kärpät

Maalivahti

Kevään sensaatio Tomi Karhunen loistaa jälleen Kärppien maalin suulla. Tänään pitää kiekon tarttua hanskaan, jotta Oulussa pelataan vielä huomenna.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Kärpät M S P
1.Juhamatti Aaltonen 3 2 5
2.Ville Pokka 0 4 4
3.Ivan Huml 2 2 4
4.Lasse Kukkonen 0 3 3
5.Esa Pirnes 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle